Seija Kurunmäki

07.05.2021

0 kommenttia

Tolkku pysyy ohjenuoranani

Miksi tolkku on minulle niin tärkeä käsite?

Sitä olen tälläkin viikolla mediaa ja maailman menoa seuratessa miettinyt. Palaan ensin omaan suhteeseeni ja historiaani tolkku-käsitteen parissa.

Kasvoin perheessä, jonka tärkeä kasvatusoppi oli, että onko jossain asiassa tolkkua vai ei. Kirjoitin noin 10 vuotta sitten blogin Tolkku opitaan kotoa. Olen kirjoittamastani edelleen samaa mieltä. Asiassa täytyy olla tolkkua, koska se on kestävää.

Onko tolkkua -blogini syntyi 2012

Perustin tämän Onko tolkkua -blogin vuonna 2012. Jos olisin joskus tehnyt väitöskirjan, olisi tolkku tavalla tai toisella ollut sen aihe. Ei tullut väitöskirjaa, mutta tutkimusta aiheesta teimme yritykseni Kuule Oy:n puitteissa. Kun kysyttiin lähes tuhannelta mielipidettä tolkun määritelmästä, lähes kaikki vastaajat kertoivat, että ”Tolkku on järkeä ja kohtuutta”. Tolkku tarkoittaa monelle myös suhteellisuutta, asiallisuutta, reiluutta ja oikeudenmukaisuutta. Eri sukupolvet olivat yllättäen melko yksimielisiä tolkullisista ja tolkuttomista asioista ja ihmisistä. Lue lisää tutkimuksesta.

Vuonna 2016 tolkku nousi politiikan termiksi

Kun tutkii historiaa, huomaa, että vuoden 2016 tienoilla tolkku-sana nousi uudelleen esiin. Silloin se näkyi kovasti yhden puolueen, kokoomuksen, sloganissa. Kirjoitin silloin blogiini Tolkun ihmisistä. Nyt käsite taitaa olla muidenkin puolueiden ohjelmissa.

Ei liene yllätys, että tolkun ihmisiä listatessa presidenttimme Sauli Niinistön nimi nousee edelleen esiin. Tolkku on hyvä ominaisuus presidentille. Sen saivat erityisesti amerikkalaiset viime presidenttikaudella kokea.

Onko mummoviisaus = tolkku?

Pari vuotta sitten perustimme 12 mummon kanssa Aktivistimummot-liikkeen. Sen ohjenuorana ovat kohtuus, toivo, oikeudenmukaisuus ja empatia. Kun tarkasti katsoo, siinä voisi lukea myös tolkku. Tämän kahden vuoden aikana olemme ryhmässämme kovasti keskustelleet, mikä tekee mummoista merkityksellisiä. On noussut esiin sana mummoviisaus. Mummoviisaus lienee läheistä sukua sanalle tolkku.

Pidän tolkku-käsitteen elossa omassa ajattelussa

Luen lehtiä pohtien, missä asioissa omasta mielestä on tolkkua ja missä ei. Tässä ei liene yhtä totuutta, jokainen meistä luo ja tuo esiin oman mielipiteensä.

ilmastonmuutoksen ja luontokadon vähättelyssä ei ole mitään tolkkua
jatkuvassa velanotossa ei ole tolkkua
ilmastoa uhkaavien toimien tukemisessa ei ole tolkkua
homojen tai homouden tuomitsemisessa ei ole tolkkua
vihapuheessa ei ole tolkkua
toisen kuuntelemisessa ja mielipiteen kunnioittamisessa on tolkkua
sotehankkeesta (onko hyvä vai paha) en ole saanut tolkkua

Kun kohtaan vaikeita asioita, josta en itse tiedä tarpeeksi, on ilo lukea, mitä mieltä joku tolkullisena pitämä ihminen asiasta on. Se auttaa oman näkemyksen muodostamista. Listaanpa tähän asioita ja ihmisiä, joihin itse olen viime aikoina luottanut ja pitänyt tolkullisena.

Talous- ja velanottoasioissa arvostan Sixten Korkmania.
Ekologisen elämän merkityksestä kertoi viisaasti Arto O.Salonen
Viharikosasioissa Tapani Ruokanen kirjoitti mielestäni hyvin.
Ilmastomuutoksesta ja luontokadosta kirjoittaa monipuolisesti Mari Pantsar, jonka twitter on loistava tietolähde. Myös WWFSuomen Liisa Rohwederin puheessa on aina tolkkua. (Hyvä perusteos on Mari Patsarin ja Jouni Kerosen Tienhaarassa -kirja )
Hesarin monipuolisista ilmastoarikkeleista saa tolkkua. Vaikkapa tämä.

Metsien jatkuvassa kasvatuksessa sekä suojelussa ja siellä kävelyssä on tolkkua.
Siksi valitsin tämän kuvan.

Puhunko tolkusta lapsenlapsilleni?

Kun olin lapsi, minua kasvatettiin tolkkuun. Omille lapsilleni muistan aiheesta puhuneeni. 4-vuotiaat lapsenlapseni, serkukset, eivät ole minulta vielä kuulleet sanaa. Odottakaa vaan.
Tulee aika, kun mummu toruu, että tuossa ei ole tolkkua!

Lue lisää ja kommentoi

Seija Kurunmäki

04.12.2020

Aktivistimummot, Onko tolkkua, yleinen

2 kommenttia

(Riittävän) paras joulu

Tuntuu hyvältä katsella hiljaista lumisadetta siirtäen ajatuksia itsenäisyyden ja joulun viettoon. On mukava unelmoida rauhallisista päivistä, vaikka tylsistäkin. Tuntui tutulta lukea aamun Hesarista juttua, jonka Laura Saarikoski kirjoitti:

Koronavirus on muuttanut unelmien mittakaavaa

Toki joulunajan media kirkuu myös Parasta joulua!-, Kaikkien aikojen joulu!-, Osta koko joulu meiltä! -mainontaa. Posti ennakoi pakettipaljoutta ja kaupat ennätysmyyntejä. Varma joulun merkki on se, että ensimmäiset uutiset kinkkujen ja piparitaikinan loppumisesta on jo saatu.

Oma elämänpiiri on tiivisti yhteydessä vapaaehtoistyöhön ja mummona olemiseen. Meillä Aktivistimummoillakin on ihan oma, tai itse kahden muun ilmastoliikkeen (Climate Move ja Ilmastovaikuttaminen) kanssa yhdessä tehty joulukampanja, josta uutisoimme 1.12.

Riittävän paras joulu

Kampanja on vastaisku yhä kasvavalle kulutushysterialle. Tavaravuoret ja stressi jättävät joulun tärkeän sanoman ja merkityksen alleen. Hysteriassa on se paha vika, että se tarttuu, jos ei pidä varaansa. Siksi kampanjassa puhumme ja sometamme tärkeistä teemoista #kohtuus, #toivo #riittävänparasjoulu ja #jouluilo. Ilmaston asialla kun olemme, muistutamme siitä tosiasiasta, että kulutustavoissamme tarvitaan muutoksia, jos halutaan selättää #ilmastokriisi.

Joulu on lasten juhla ja lelut ovat lasten työvälineitä. Emme me mummot täysin lahjattomasta joulusta saarnaa. Ostamisen pakon sijaan innostumme laadusta, käsitöistä, kierrätyslahjoista, kulttuurista, palveluista sekä aineettomista lahjoista tai lahjoituksista hyvään tarkoitukseen.

Digiloikka toteutui, kun oli pakko

Korona-aikana moni meistä on päässyt tekemään ison digiloikan, kun kokoukset, tapahtumat ja tekemiset siirrettiin verkkoon. On ollut hienoa oppia Zoomit ja Teamsit. Korona näyttää, että muutoksia syntyy, kun on pakko. Saman säännön pitäisi toimia ilmastoasioissakin!

Viime viikolla oli mukava kokemus päästä tekemään elämän ensimmäisiä Podcast-nauhoituksia ja olla vetämässä Facebook-live-lähetystä. Molemmissa oli puhetta ruoasta. Pohdimme asiantuntijaporukalla, millä keinoin saamme ihmiset tekemään ruokamuutoksia, jotka ovat sekä terveyden että ilmaston kannalta välttämättömiä. Pääsin filosofin kanssa pohtimaan, miten muutokset tehdään niin, että ne koetaan reiluksi jo oikeudenmukaiseksi koko ruokaketjussa. Vain reiluksi koetut muutokset saavat kunnon kannatuksen. Ruokaviestimme on helppo:

Enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa

Lunta sataa hiljalleen. Hiljennyn katsomaan tummuvaa iltaa ja sinistä hetkeä.

Tähän loppuun loppulause Reetta Meriläisen Riittävän paras joulu -blogista, jonka julkaisimme Aktivistimummot-sivuilla.

Kun muistaa olla lempeä itseään kohtaan, voi huomata, että joulunajan hyvää tahtoa on helpompi ulottaa myös muihin – ja koko elonkirjoon. Kaikkein paras joulu on juuri sellainen, joka sinulle riittää.
Ja luonto kiittää.

Riittävän parasta joulua kaikille!
Siinä on tolkkua!

ps. Ensi viikolla 9.12. julkistetaan Aktivistimummojen saama ”Je ne sais quoi”- vastuullisuuspalkinto (vapaa suomennos ”Se jokin-palkinto”) Tuo kansainvälinen palkinto innostaa meitä kovasti.

Lue lisää ja kommentoi

Seija Kurunmäki

01.09.2020

yleinen

0 kommenttia

Yrittäjä, identiteettini ikuisesti

Lauantaina 5.9. vietetään Yrittäjän päivää. Päivä osuu sopivasti synttäriviikkoni loppuun. Kun LinkedInin kollegat onnittelivat viime viikolla uran vuosipäivästä, heräsin katsomaan, mistä on kyse. Hämmästyin: Yrittäjyydeni 15-vuosipäivä on käsillä nyt.

Onnea itselleni 15-vuotisesta yrittäjäurasta!

Mistä ammatista pienenä tyttönä haaveilin? Vaikka kasvoin pohjalaisessa yrittäjäperheessä, ei yrittäjyys silloin tuntunut ammatilta. Sen sijaan ajattelin ryhtyä opettajaksi tai käsikirjoittajaksi. Vähän myöhemmin oli mielessä kotitalousopettaja, kemisti, proviisori ja hetkittäin myös psykologi. Kun valinnan aika tuli, harhauduin Teknilliseen korkeakouluun ja sieltä vuoden jälkeen oikeammalle tielle elintarviketieteiden pariin maa- ja metsätaloustieteelliseen tiedekuntaan. Valmistuttuani pääsin 4 vuodeksi koettamaan opettajan ja kouluttajan taitojani K-ryhmän koulutuskeskukseen.

Ensimmäinen unelma-ammatti oli opettaja

Elintarviketieteilijän tie vei tietysti elintarviketeollisuuteen. Kun olin tehnyt päällikkötehtäviä (tuote-, markkinointi-, viestintä-, ) toisensa jälkeen, syttyi toive ja kilvoittelu johtajanimityksestä. Nyt katsoen huomaan vastassa olleen lasikaton, vaikka silloin en sitä niin ajatellut. Helpotti, kun johtajanimityksiä tuli. Sillä päällikkö-johtajatiellä kymmenissä hommissa, yrityksen kasvaessa, kului yli 15 vuotta. Osastojen ja projektien johtaminen, erityisesti ihmisten johtaminen oli hienoa yrittäjäoppia. Kun nyt kuuntelen niinä vuosina syntyneiden kolmen lapseni muistoja, huomaan, että otin työelämän vähän liian tosissani. Oppia sekin.

Olen kiitollinen yrittämisen oppivuosista

Yrittäjäsieluni kuoriutui, kun vuonna 2000 pääsin konsultiksi menestyvään viestintätoimistoon. Viisi vuotta isojen brändien mainetta hoitamassa ja kiinnostavien hankkeiden vetovastuussa, fiksussa ja monipuolisesessa konsulttikaartissa, avasi portteja niin sisälleni kuin ulospäinkin. Kiitos niistä vuosista, kollegat ja asiakkaat.

Aika konsulttina konsulttien joukossa paljasti omat vahvuudet ja haasteet

Vuonna 2005 syntyi ensimmäinen oma yritys, Kuule Oy. Ensin rinnallani vähemmistöosakkaana ja osaamiseni täydentäjänä oli fiksu kollega. Parhaimmillaan meitä oli yrityksessäni yhteensä 5 henkeä. Pääsin kokemaan ihmisten palkkaamisesta syntyvät haasteet ja vastuut. Pääsin myös kokemaan monipuolisen tiimin tuomat mahdollisuudet hakea isoja haasteita. Tarjouskilpailujen voitoista syntynyt ilo ja riemu on vieläkin mielessä.

Hyvien yhteisten vuosien jälkeen katsoimme yhtiökumppanin kanssa pitemmälle tulevaisuuteen. Näimme horisontissa haasteita, joiden vuoksi päätimme yksinkertaistaa rakennetta, karsia kustannuksia. Jatkoin yrittäjänä yksin, jotta yrityksen ketteryys säilyi.

Yrittäjyys on nopeaa reagointia ja jatkuvaa ennakointia.

Vaikka välillä olin muutaman vuoden toisella töissä, pidin oman yritykseni hengissä. Palkallisena olemisessa on toki oma autuutensa, mutta kerran yrittäjä on aina yrittäjä ja myös toisen palkkalistoilla tekee työtänsä yrittäjähengessä, kokonaisvaltaisesti. Siinä on puolensa – ja puolensa.

Kolmisen vuotta sitten palasin 100% yrittäjäksi omaan yritykseen.

Sain ihan itse valita itselleni tittelin, ottaa taas käyttöön oman vanhan sähköpostini, sain päivittää kumppanuudet. Näinä vaikeina ja tuulisina aikoina yrittäjyyden hyvä puoli on, että ulkoiset muutokset eivät liikauta koko identiteettiä. Niin käy usein muuttuvassa yritysmaailmassa. Kumppanuuksissa voi keskittyä niihin, jotka antavat lisävoimaa. Voi jopa hankkiutua narisoijoista eroon. Toki valinnat edellyttävät, että yrityksen vakavaraisuus on kohtalaisessa kunnossa.

Silloin kolme vuotta sitten tein rungon loppuelämäni työsuunnitelmiin. Siihen mahtuu paljon probono-työtä ja verkostoja, sopivasti kiinnostavia hankkeita. Oma yritys mahdollistaa mahdottomaankin tarttumiseen.

Yrittäjyys on pisin työurani. Siinä on tolkkua.

Vuonna 2025, viiden vuoden kuluttua vietän yrittäjyyteni 20-vuotispäivää.
Saatan silloin harkita visioni kirkastamista.

Kiitos kaikille kumppaneille.
Tästä on hyvä jatkaa!

Seija Kurunmäki
yrittäjä
ruokavaikuttaja
aktivistimummo
seija.kurunmaki@kuule.fi

Lue lisää ja kommentoi

Seija Kurunmäki

02.02.2020

Aktivistimummot

0 kommenttia

Mitä kuuluu tänään 02022020?

Päivämäärässä on pelkkiä kakkosia ja nollia. Se on helppo muistaa. Päivä tuntuu erityiseltä. Onhan se vielä palindromi.

Sunnuntaina 02.02.2020 on Lumen päivä

2.2.20 jää mieleen myös siksi, että harva muistaa helmikuuta, jolloin Suomessa (etelässä) ei ole yhtään lunta.

Miten maailma makaa 02.02.20?

Helsingin Sanomien ensimmäinen aukeama kertoo, mitä erityistä tässä päivässä on. Pääuutinen on se, että Suomessa syntyy liian vähän lapsia. Syitä ja parannuskeinoja asiaan on pohdittu julkisuudessa viime aikoina paljon.

Itseäni kosketti laaja reportaasi ”Pelin henki”, jossa kerrottiin joka yö Syyriasta, Pakistanista ja Afganistanista tulevista siirtolaisista, jotka tahtovat päästä Bosnian ja Kroatian rajalta Eurooppaan. Kuvat kertovat perheistä ja äideistä, jotka pienten lasten kanssa vaeltavat vaarallista reittiä. Lapset itkevät nälkää ja kylmyyttä. Moni sairastuu raskaalla matkalla. Vanhempien tavoitteena on päästä Eurooppaan ja saada täällä lapsilleen parempi tulevaisuus. Tätä tapahtuu joka päivä, ei vain 2.2.20.

Päivän muita isoja uutisia ovat ilmastonmuutos, Korona-virus ja jatkokertomus Trump. Ei kovin hyviä uutisia.

”Mitä kuuluu?” ”Hyvää!”

Kun kysyn lapsenlapselta, mitä kuuluu, hän vastaa: ”Hyvin! Se tuntuu hyvältä.
Eilen toinen lapsenlapsi sai korkean kuumeen. Hänen vanhempansa veivät tytön lääkärille, joka totesi, että 3-vuotiaalla oli keuhkokuume. Vielä illalla sain kuvan, joka kertoi, että tyttö oli päässyt heti Lastenklinikalle. Ja nyt, yön hyvän hoidon jälkeen hän on toipumassa.

Tuli kiitollisuusolo. Elämme maassa, jossa lapsilla on hyvä olla.
Perusasiat ovat hyvässä kunnossa. Siitä ei lasten vähyys voi johtua.
Syyt ovat syvemmällä.

Uusi tieto itselleni oli, että Ruotsissa syntyvyystilanne on parempi.
Ylen toimittaja Kirsi Heikel pohti syitä. Hänen loppupäätelmästä oli se, että Ruotsissa kannustetaan enemmän, myös lapsia.

”Eivät ruotsalaiset taida hannuhanhia ollakaan. He ovat saaneet kasvaa Mummo Ankan kainalossa”, Heikel kirjoittaa.

Kun olen nyt lähes vuoden verran tehnyt Aktivistimummot-työtä, vastaan on tullut monta Facebook-ryhmään pyrkivää, jotka arasti kysyvät pääsyä ryhmään, vaikka heillä vielä ei ole omia lapsenlapsia ”eikä ole varmaa onko koskaan”. Monet tahtovat alkaa silti valmistautua mummouteen. Jos ei omille lapsenlapsille, niin maailman lapsenlapsille.

Tottakai ryhmään pääsee. Empatiaa ei ole tässä maailmassa liikaa.

Aika jakaantuu epätasaisesti. Ruuhkavuodet ja eläkevuodet.

Siinä missä lasten hankkiminen/saaminen nuorilta lykkääntyy työelämän tai muun kiireen vuoksi, olisi monella eläkkeelle jääneellä mummolla ja vaarilla aikaa ja halua ottaa isompaakin vastuuta. Ihan kuin ennen vanhaan, kun sukupolvien yhteys oli isompi. Tämä pitäisi osata sanoittaa oikealla tavalla tähän aikaan. Vastuun jakaminen sukupolvien välille voisi olla yksi ratkaisu siihen, että kiireiset pariskunnat uskaltautuisivat vanhemmuuteen.

Kun puhutaan ilmastonmuutoksesta, on yhdeksi syylliseksi leimattu isot lapsimäärät. Silloin ei huomioida sitä, että lapsi ja lapsenlapsi voi parhaimmillaan lisätä koko yhteisön halua elää ilmastoa ja luontoa säilyttäen.

Kaukolentoja vai metsäretkiä?

Kun Blue Blue Wings -lehti halusi tehdä juttua Aktivistimummoista, oli ihanaa päästä kertomaan siitä, miten metsäretki voi olla monelle lapsella lentomatkaa mieluisampi.

Lopetan meidän Aktivistimummojen missioon.

Me mummot haluamme turvata kaikille lapsenlapsille maailman, jossa voi elää.

Lue lisää ja kommentoi

Seija Kurunmäki

09.06.2019

yleinen

0 kommenttia

Huolestuin kiireestäsi, ystäväni

Tapasin ystäviä, jotka olivat vähän aikaa sitten jääneet eläkkeelle ja pois jokapäiväisestä työssäkäynnistä. Pohdimme elämäämme ja sitä, millaista elämä vielä vähän aikaa sitten oli ollut.

Se oli ihan hullua touhua. Palaverista toiseen ilman taukoa ja valmistautumista.

Jaoimme muiston, että koko ajan tuntui olevan valtava kiire. Muistelimme naureskellen, että mitähän olivatkaan ne asiat, jotka sen kiireen saivat aikaan ja miksi siitä niin kovasti puhuimme. Emme muistaneet niitä yksittäisiä asioita, organisaatioidemme monet myllerrykset vielä muistimme. Huomasimme kulkeneemme kuin huumattuina. Yötkin nukuimme huonosti. Ne oman työympäristön asiat tuntuivat silloin niin paljon isommilta kuin ne oikeasti ovat. Nauratti.

Olin viime viikolla muutamassa oman alan tilaisuudessa ja parissa privaatissa pöydässä, joissa tapasin työuran aikaisia tuttavuuksia ja muita ystäviä. Kyseltiin ja kerrottiin kuulumisia. Minä kerroin, että tuntuu vieläkin työläältä opettaa aivojaan ja ruumista siihen, että ei ole kiire. Kerroin auliisti miltä tuntuu, kun on aistit auki ja saa ajatella pitkiä ajatuksia.

Kysyin heiltä, että mitä kuuluu ja miten menee.

”Kiire on koko ajan.”

Kyselin näiltä kiireestä kertovilta, että kauanko vielä pitää jaksaa eli minä vuonna ovat syntyneet.

1959, 1961, 1966, 1964, 1968, 1976.

Kun sitten laskettiin eläkeiät ja lisävuodet, huomasi, että monilla on vielä pitkä kakku edessä. Jos jo nyt ainut toive on eläkeikä, niin tulee kyllä viimeiset 10-15 vuotta putkea raskaaksi taivaltaa.

Huolestuin.

Jotakin meissä, ajattelutavassamme, esimiehissä tai työkulttuurissa on kovasti pielessä, jos työ tuntuu sellaiselta, että jaksaminen on koko ajan äärirajoilla. Tottakai pitää työtä tehdä, ja palkkansa tavalla tai toisella on jokaisen ansaittava. Työ on myös ilo ja etuoikeus. Se peittyy, jos päivittäinen jaksaminen on ainut tavoite.

Niin.

Sellaista se oli itselläkin. Ja niillä eläkkeelle jääneillä kavereilla. Aivot olivat jumiutuneet kohtaan kiire ja ne pysyivät siinä. Välillä käytiin lenkillä ja tehtiin postauksia, jossa kerrottiin, miten ihana aamuhetki tms oli – ja taas mentiin.

Eikä se mennyt pois edes kesälomalla, vaikka luki kaikki ”10 vinkkiä rentouttavaan lomaan”-palstat. ”Ensi kuussa/vuonna helpottaa”, sanottiin huolestuneille läheisille. ”Kun tämän vielä saan valmiiksi!”

Jälkeenpäin naurattaa. Miten sitä toimikin niin hullusti. Johan siinä kiireessä työn laatukin kärsi.

Mutta ei naurattanut, kun katseli väsyneitten vähän yli 50-vuotiatten ilmeitä ja kuunteli huokailuja.

Pitäkää hyvä kesäloma!

En minä tiedä, mitä tälle kiire-ilmiölle pitäisi tehdä. Itselle auttoi vasta se, kun lopetti kiiretyöt ja vuoden verran opetti aivojaan toimimaan ilman kiire-autopilottia.

Piti opetella, jotta osaa elää ja tehdä välillä työtä normaalitilassa. Ja nukkua.

Jatkuvassa kiireessä ei ole tolkkua. Ei ruokita kulttuuria, joka ihannoi kiirettä.
Ruokitaan luovuuden ja ilon kulttuuria. Siitä hyötyvät kaikki.

Lue lisää ja kommentoi

Seija Kurunmäki

07.10.2018

yleinen

0 kommenttia

Äiti Maa Torinossa ja Fiskarsissa

Kahden viikon sisällä olen käynyt kahdessa SLOW FOOD -tapahtumassa. Pari viikkoa sitten olin elämäni ensimmäistä kertaa Terra Madre (suomeksi Äiti Maa) -tapahtumassa Torinossa ja tänä viikonloppuna oli ohjelmassa perinteinen vierailu Slow food -festivaaleilla Fiskarsissa. Molemmissa sama aihe: lähiruoka.

Lähiruokaa ja kasvollista ruokaa kunnioitetaan niin Italiassa kun Suomessakin.

Vasta Fiskarsissa käydessäni tajusin, miksi Terra Madre ei kolahtanut tavalla, jolla olin sen ennakoinut kolahtavan.

Vaikka Torinon messualueeen osastoilla oli halleittein eri maakuntien prosiciuttoja, juustoja, oliiviöljyjä ja balsamicoja, ei itselle syntynyt ollenkaan sitä tunnetta, joka syntyi Fiskarsissa heti alueelle sisään astuessa. Torinossa syntyi mielumminkin hämmennys siitä, miten heikosti teema #foodforchange siellä näkyi.

On selvää, että vierailijan tunneside ei voi olla sama 100 kilometrin päässä Fiskarsissa ja yli 2000 kilometrin päässä Torinossa.

Kun tänä päivänä puhutaan ruoasta, ei voi ohittaa valintojemme vaikutusta ilmastonmuutokseen.

Vähentääkö Slow food ruoan ilmastovaikutuksia?

Siihen ei ole helppo vastata. Lihan ilmastovaikutus lienee lähes sama, oli se liha peräisin lähitilalta tai vähän kauempaa. Kasviksia suosimalla ilmastovaikutukset vähenevät. Sen tiedämme, että ruoan arvostus vähentää hävikkiä, innostaa monipuolisempaan ruokavalioon ja yhdessä syömiseen. On ilmastoystävällisempää tuottaa lihaa maassa, jossa on vettä ja joissa ei sademetsiä tuhota eläinten rehun kasvatuksen tieltä.

Slow food -filosofian tärkeät sanomat ovat reiluus, puhtaus ja laadukkuus! Muutama vuosi sitten pohdin blogissani Slow food -terminologiaa. Lue lisää…

Terra Madre kääntyy sanoiksi Äiti maa.

Äiti maa kuulostaa niin kiehtovalta, että sen merkitys piti erikseen googlata.

Maaemo, luontoäiti, maaäiti eli äiti maa on useiden kansojen uskomuksissa naispuolinen henkiolento, joka hallitsee maata tai on itse sama kuin maaperä.

Kun olin pari viikkoa sitten ilmastonmuutoskurssilla Ilmatieteenlaitoksella, sai maaperä taas lisää merkityksiä. Se sama asia nousi esiin kun tänään julkistettiin IPCC:n uusin raportti, ns. ilmastoraamattu. Meillä on todella tekemistä, jotta saamme äiti maan pelastettua.

Viime aikoina olen hämmästellyt sitä, miten vähän meillä on ollut puhetta aiheesta maaperä, vaikka nyt tiedetään, että maaperällä on vissi merkitys hiilinieluna, ilmastonmuutosta hillitessämme ja luonnon monimuotoisuutta vaaliessamme.

Mitä opin?

Ostin Fiskarsista sipulia, ruusukaalia, luomulihaa ja juureksia. Tein niistä tänään ruokaa. Tuntui ja maistui hyvältä.

Huomasin, että Äiti Maa -asiassa ja maaperässä on vielä todella paljon opeteltavaa tälläiselle kokeneelle maatalousmaisterillekin. Hiilinielut voivat olla iso juttu, kun hiilidioksikertymiä poistetaan maapalloa lämmittämästä.

Myös tuo sukupuolittunut Äiti Maa -ideologia ja uskomukset ovat todella kiinnostava tutkimuskohde.

On tolkkua!

Sitä kohti.

Lue lisää ja kommentoi

Seija Kurunmäki

19.01.2017

yleinen

0 kommenttia

Kansalliskokemuksia kovassa seurassa

Ruisleipä

Tänään julkaistiin kansallisruokaäänestyksen tulos. Suomen kansallisruoaksi valittiin ruisleipä. Nyt istun kotisohvalla ja suunnittelemme siipan kanssa kesälomaa. Huomaan, että ruisleipä pääsi hyvään seuraan.

Ahven ja Sibelius

Se vietetään kansallismaisemissa Kolin tienoilla, järven rannalla. Sieltähän se Sibelius, kansallissäveltäjämme myös haki inspiraationsa. Mukava suunnitella veneretkiä järvelle, onkimaan ahvenia, kansalliskaloja, ja savustaa niistä herkkua.

Laulujoutsen ja kielo

Siinä grillikatoksessa touhutessa on mukava katsella järvelle, jossa laulujoutsen, Suomen kansallislintu puolisoineen asustaa. Mökillä tykkään kattaa pöydän kauniisti ja käyttää luonnon kukkia. Kevään korvalla on haen maljakkoon kieloja, Suomen kansalliskukkia. Keskikesällä tyydyn mustikanvarpuihin, joita kypsyvät mustikat koristavat.

Rauduskoivu, karhu ja Suomen pystykorva

Mustikanvarpujen kanssa samaan maljakkoon sopivat rauduskoivun, Suomen kansallispuun oksat. Mustikkaretkiä rajoittaa se, että niillä tienoilla riistakameroiden mukaan on kovasti karhuja, Suomen kansalliselämiä. Marjametsään mennessä toivon, että minulla olisi mukana koira, vaikkapa suomen pystykorva, Suomen kansalliskoira.

Aleksis Kivi, Runeberg ja Eino Leino

Kesällä haluan muistuttaa mieleeni Suomen kansalliskirjailijan, Aleksis Kiven tuotantoa. Seitsemän veljestä olisi juuri sopiva makupala. Myös Runebergin, Suomen kansallisrunoiljan tuotanto on jäänyt unholaan. On aika etsiä alkuperäispainoksia divareista. Eino Leinon, toisen kansallisruonoilijaksi mainitun, päivää vietetään 6.7.

Ihan omia aarteita etsimään

Kun on Suomi100-juhlavuosi, on hyvä tehdä jotakin poikkeuksellista. Voisi kerätä vaikka omia ihan uusia kansallisaarteita.

Minun aarteeni on rauhalliset hetket, joita voi viettää lasten, läheisten ja ystävien kesken. Syödään yhdessä hyvää ruokaa kera ruisleivän! Suomen kansallisruoan. Minulle kansallista jälkiruokaa on mustikkapiirakka kera kahvin tai maidon.

kansalliseläin	karhu
kansallishevonen	suomenhevonen
kansallishyönteinen	seitsenpistepirkko
kansalliskala	ahven
kansalliskukka	kielo
kansalliskivi	graniitti
kansalliskoira	suomenpystykorva
kansallislintu	laulujoutsen
kansallispuu	rauduskoivu

kansallissäveltäjä	Jean Sibelius
kansallisrunoilija	Johan Ludvig Runeberg (joskus myös Eino Leino]
kansallisfilosofi	J. V. Snellman
kansalliskirjailija	Aleksis Kivi

Lue lisää ja kommentoi

Seija Kurunmäki

29.12.2016

yleinen

0 kommenttia

Kansallisruoat kotitestissä, osat 2-12

Kirjoitin 9.10. blogin, jossa lupasin tänä vuonna testata kaikki 12 kansallisruokaehdokasta. Ensimmäiseen testiin valitsin kalakeiton. Luvattu blogi jäi muista aarteista tekemättä. Kommentoin niiden kotitestejä vain facebookin sivuilla.

Nyt kun tämä vuosi on hupenemassa, on aika siirtää kokemukset Onko tolkkua -blogiin, jotta ei jää tämän vuoden lupauksia toteuttamatta.

Kerronpa tämän vuoden ruokakokemuksistani ruoka-aarre kerrallaan. Järjestys on sama kuin aarteitten esittelyjärjestys, jonka mukaan niitä vuonna 2017 esitellään kuukauden tuotteina.

Pitsa

Teen pitsaa itse hyvin harvoin. Aika ajoin iskee suorastaan pizzahimo. Silloin menemme miehen kanssa pizzalle (en osaa käyttää muotoa pitsa) läheisen ostarin takuuvarmaan pizzeriaan. Otan pizzan kanssa aina pienen oluen.

Kun nyt heti joulun jälkeen tein kinkun rippeistä pitsaa, ilahduin taas, miten hyvin siihen saa upotettua ylijäämäruokaa. Siinä meni kinkut ja juustot. Ja hyvää oli. Se sopii hyvin tammikuun tuotteeksi.

Hernekeitto

Hernekeittoa en ole tehnyt itse tänä vuonna. Ei edes kinkun jämät innostaneet siihen, että alkaisin liottaa herneitä. Takuuvarma on Jalostajan hernekeitto, jota on aina kaapissa. Sitä perheessä muutama kerta tänä vuonnakin tehtiin lounaaksi. Hernekeittoa on helppoa tehdä tapahtumiin isoja määriä. Ei ihme, että se on niin suosittu kouluruokana, toritapahtumissa ja armeijassa. Se maistuu näkkileivän ja ruisleivän kera. Erityisesti ulkona. Helmikuu on hernekeiton kuukausi.

Oma mukava hernekeittokokemus oli, kun marraskuussa pistäydyin yllätysvierailulla tyttären luona. Hänen kanssaan syötiin lounaaksi kasvishernekeittoa.

Ruisleipä

Ruisleipä on ollut osa elämääni koko työelämäni ajan. Opiskelin viljateknologiaa. Tein 15 vuotta työtä ruisleivän kanssa. Seuraan ruisleivästä käytävää keskustelua ja tutkimusta.

Meillä on joka päivä ruisleipää kotimme leipäkorissa tarjolla. Mielileipä vaihtelee: Vaasan, Fazer, Ullan Pakari jne. Onneksi miehelle sopii syödä ruisleivän alapuoli, koska minä otan aina yläpuolen, jos pääsen valikoimaan. Hapankorppuihin on tullut suorastaan himo. Maaliskuu on ruisleivän kuukausi.

Mämmi

Kansallisruokaraadin jäsenenä tein ylistyspuheen mämmistä. Voisin liittää sen tähän. Siinä on olennaisin. Ostan tuopposen mämmiä aina pääsiäiseksi. Sen enempää ei meillä sitä kulu. Vielä en ole mämmiä itse tehnyt, vaikka muistan, että lapsuuden kodissa sitä tehtiin. Ensi vuonna aion sitä tehdä ainakin 6.4. kun on mämmien yö.

Kalakeitto

Kalakeitosta tein jo blogin. Se on täällä. Innostun aina, kun saan uudenlaisen kalakeiton onnistumaan hyvin. Myös Bouillabaisse on suuri suosikkini. Kas. Nyt huomasin, että siitäkin olen jo kirjoittanut keväällä 2015. Toukokuu on kalakeiton kuukausi, vaikka tiedämme, että sesonkikalaa riittää kaikille kuukausille.

Viili

Harva tietää, että viili on suomalainen erikoisuus. Se on minulle suuri ihastus. Kun aika ajoin haluan tarkistella painoani, otan viilikuurin. Viili ja makeuttamattomat marjat ovat jogurttia kevyempi vaihtoehto. Oli ihastuttavaa seurata, kun Finnjävelissä viilitettiin (kyllä: verbi viilittää on olemassa :-) maidosta viiliä petrimaljoihin.

Karjalanpiirakka

Haluaisin oppia tekemään itse hyviä karjalanpiirakoita. Sen voisi ottaa ensi vuoden ohjelmaan. Työpaikkapalavereihin ostan aina Vuoksen pikkupiirakoita. Ne ovat varsin hyviä myös kylmänä. Kun olemme kesälomalla nautimme, maailman parhaita karjalanpiirakoita Parppein pirtillä Ilomantsissa.

Kun kansallisruokaraati kokoontui Finnjävelissä, pääsimme maistamaan tuunattua karjalanpiirakkaa.

Mustikkapiirakka

Tykkään leipoa pullaa. Mustikkapiirakan teen mieluusti pullataikinaan. Se on hyvää. Valmiit kaura -ja ruistaikinat ovat myös varsin kelpoja käyttää. Ensi vuonna on kansallinen mustikkapiirakkapäivä 6.8.2017 ja elokuu on mustikkapiirakan kuukausi.

Paistetut muikut/silakat kera muusin

Meillä syödään usein paistettua kalaa kera muusin. Usein se on lohta tai kuhaa. Muikkuja tai silakoita paistelen harvoin. Niitä ostan valmiina annoksina kesätapahtumissa. Niissä joka toinen kerta saa hyvää ja tuoretta muikkua, ja joka toinen kerta ei saa. Äänestyksen aikana saimme vapaa-ajan kalastajilta viestejä, että listalla pitäisi olla myös Suomen kansalliskala: Ahven. Se voidaan varmaan jälkikäteen liittää tähän ruokalajiin. Kyllä paistettu tai savustettu ahven on ihan omaa luokkaansa.

Karjalanpaisti

Karjalanpaistia tai muitakin pitkään hauduttuja lihapatoja teen aina kun on iso porukka tulossa kylään. Se maistuu hyvin, kun siinä on monipuolisesti erilaisia lihan osia. Myös hirven lihasta teen usein karjalanpaistia. Siinä saa riistan maun esiin.

Graavi kala

Suomi on tunnettu hyvästä kalasta. Graavia siikaa ja lohta syödään meillä eniten jouluna. Niin tänäkin jouluna, joskin raskaanaolevien vieraiden takia päähuomio oli kypsässä kalassa. Ihme kyllä, sushin ystävä en kuitenkaan ole – en tiedä miksi, ehkä riisin ja raa’an kalan yhdistelmä ei viehätä.

Maksalaatikko

Maksalaatikko on edelleen Suomen eniten myyty eines. Eikä ihme. Se on vähän hankala tehdä itse. Kun pitkästä aikaa sitä kokeilin, huomasin että kyllä on Saarioisen maksalaatikko parempaa. Oli mielenkiintoista perehtyä siihen, miten hassu on maksalaatikon raaka-ainekoostumus: maksaa, rusinoita, siirappia, riisipuuroa ja sipulia.

Mitä kansallisruokaprojekti opetti?

Projekti opetti näkemään ruokien taakse ja ymmärtämään miksi juuri nämä tuotteet ovat tulleet Suomessa suosituksi ja tulivat vielä 2016 kansan valitsemiksi ruoka-aarteiksi. Taustatietoa täältä.

50 000 suomalaista sanoi mielipiteensä. Sen perusteella julkistetaan kansallisruoka 19.1.2017.

Joku näistä kahdestatoista on Suomen kansallisruoka, jonka Suomen kansa on valinnut.

Kansa ei voi olla väärässä, vaikka jokaisella yksilöllä on oma arvokas mielipiteensä.

———

Kirjoitin 9.10. blogin, jossa lupasin tänä vuonna testata kaikki 12 kansallisruokaehdokasta. Ensimmäiseen testiin valitsin kalakeiton. Se sai kotiarvioissa oikein hyvät arvioit. Nyt on vuosi hupenemassa. Moni ruokakokeilu on tehty, vaan ei ole tolkku-blogiin siirretty. Teen sen nyt, jotta ei jää tämän vuoden lupauksia toteuttamatta.

Kerron tämän vuoden kokemuksista ruoka-aarre kerrallaan.

Pitsa
Teen pitsaa itse hyvin harvoin. Aika ajoin iskee suorastaan pizzahimo. Silloin menemme silloin miehen kanssa pizzalle (en osaa käyttää muotoa pitsa) läheisen ostarin takuuvarmaan pizzeriaan. Otan pizzan kanssa aina pienen oluen.

Kun nyt joulun jälkeen tein kinkun rippeistä pitsaa, ilahduin, miten hyvin siihen saa upotettua ylijäämäruokaa. Siinä meni kinkut ja juustot. Ja hyvää oli.

Hernekeitto

Hernekeittoa ole tehnyt itse tänä vuonna. Ei edes kinkun jämät innostaneet siihe, että alkaisin liottaa herneitä. Takuuvarma on Jalostajan hernekeitto. Sitä perheessä muutama kerta tänä vuonna tehtiin. Se on helppoa tehdä isoja määriä ja se on hyvää ruisleivän kanssa. Ei ihme, että se on niin suosittu kouluruokana, toritapahtumissa ja armeijassa. Helmikuu on hernekeiton kuukausi.

Ruisleipä

Ruisleipä on ollut tärkeä osa työelämääni. Opiskelin viljateknologiaa. Tein 15 vuotta työtä ruisleivän kanssa. Tätä nykyä syön sitä joka päivä ja ruisleipää on leipäkorissa aina tarjolla. Tiedän, mitä ruisleipää kukakin kolmesta lapsestani kaipaa kun tulee kotiin käymään. Mielileipä vaihtelee: Vaasan, Fazer, Ullan Pakari jne. Onneksi miehelle sopii ottaa alapuoli, koska minä otan aina yläpuolen, kun pääsen ensin valikoimaan. Hapankorppuihin on tullut suorastaan himo. Maaliskuun on ruisleivän kuukausi.

Mämmi

Kansallisruokaraadin jäsenenä tein ylistyspuheen mämmistä. Voisin liittää sen tähän. Siinä on olennaisin. Ostan aina tuopposen mämmiä pääsiäiseksi. Vielä en ole sitä itse tehnyt. Ensi vuonna aion sitä tehdä ainakin 6.4. kun on mämmien yö.

Kalakeitto

Kalakeitosta tein jo blogin. Se on täällä. Innostun aina, kun saan uudenlaisen kalakeiton onnistumaan hyvin. Myös Boillabaisse on suuri suosikkini. Kas. Nyt huomasin, että siitäkin olen jo kirjoittanut.

Viili

Harva tietää, että viili on suomalainen erikoisuus. Se on minulle suuri ihastus. Kun aika ajoin haluan tarkistella painoani, otan viilikuurin. Viili ja makeuttamattomat marjat ovat jogurttia kevyempi vaihtoehto. Oli ihastuttavaa seurata, kun Finjävelissä tekivät viiliä petrimaljoihin.

Karjalanpiirakka

Haluaisin oppia tekemään itse hyviä karjalanpiirakoita. Sen voisi ottaa ensi vuoden ohjelmaan. Työpaikkapalavereihin ostan aina Vuoksen pikkupiirakoita. Ne ovat varsin hyviä myös kylmänä. Kun olemme kesälomalla nautimme, maailman parhaita karjalanpiirakoita Parppein pirtillä Ilomantsissa.

Mustikkapiirakka

Tykkään leipoa pullaa. Mustikkapiirakan teen mieluusti pullataikinaan. Se on hyvää. Valmiit kaura -ja ruistaikinat ovat myös varsin hyviä.

Paistetut muikut/silakat kera muusin

Meillä syödään usein paistettua kalaa kera muusin. Muikkuja tai silakoita paistelen harvoin. Niitä ostan usein kesätapahtumista. Niissä joka toinen kerta saa hyvää ja tuoretta muikkua, ja joka toinen kerta ei saa. Äänestyksen aikana saimme vapaa-ajan kalastajilta viestejä, että listalla pitäisi olla myös Suomen kansalliskala: Ahven. Se voidaan varmaan jälkikäteen liittää tähän ruokalajiin. Kyllä paistettu tai savustetu ahven on ihan omaa luokkaansa.

Karjalanpaisti

Karjalanpaistia tai sen sukulaista, pitkään hauduttua lihapataa teen aina kun on iso porukka tulossa kylään. Se maistuu hyvin, kun siinä on monipuolisesti erilaisia lihan osia. Myös hirven lihasta teen usein ”karjalanpaistia”. Siinä saa riistan maun esiin.

Graavi kala

Suomi on tunnettu hyvästä kalasta. Graavia siikaa ja lohta syödään meillä eniten jouluna. Niin tänänkin jouluna, joskin raskaanaolevien vieraiden takia päähuomio oli kypsässä kalassa. Sushin ystävä en kuitenkaan ole. Sushia meillä syödään, kun nuoriso hakee sitä hyväksi tunnetusta sushibaareista

Maksalaatikko

Maksalaatikko on edelleen Suomen eniten myyty eines. Eikä ihme. Pitkästä aikaa tein sitä itse. Kyllä on Saarioisen maksalaatikko parempaa. Oli mielenkiintoista perhehtyä siihen, miten hassu on maksalaatikon raaka-ainekoostumus: maksaa, rusinoita, siirappia, riisipuuroa ja sipulia.

Lue lisää ja kommentoi

Seija Kurunmäki

14.05.2016

ELO-säätiö, ruokakulttuuri, yleinen

0 kommenttia

Unelmia 2017 ja 2020

Viime viikolla olimme Budapestissä. Kannustimme Eero Vottosta ja Miikka Mannista maailman arvostetuimmassa kokkikilpailussa, Bocuse d’Orissa. Realistinen tavoite oli päästä kovatasoisessa Euroopan osakilpailussa kuuden sakkiin. Unelmana oli tulla kotiin Bocuse-patsaan kera. Tavoite toteutui. Unelma siirtyi tammikuun 2017 Lyonin maailmanmestaruuskisaan. Kun ensi pettymys oli nielty, totesimme yhdessä, että kuudes sija oli todella hyvä sijoitus.

Kohti Lyonia tammikuussa 2017

Miikka ja Eero hymyssä suin kohti Lyonia. Karhu auttaa.

”Lyoniin lähdemme haastajan asemasta erinomaisella mielellä ja tavoitteenamme on tietenkin korkein sijoitus”, sanoi Eero Vottonen.

Suomen 13. kerta

Suomelle tämä oli 13. osallistumiskerta. Itselleni tämä oli toinen vuosi. Takana Tukholma 2014 ja Lyon 2015.

Mikä oli juuri tässä kisassa parasta?

Olemme menneet eteenpäin. Listasin hyviä asioita.

Harjoittelu on ollut tiivistä ja systemaattista.
Kisatiimi tekee hyvää työtä. Ammattimaisuus kasvaa, sanovat pidempään mukanaolleet. Kiitos koko tiimi!
Viestintä toimi hyvin, kuvat ja viestit innostivat ja olivat ajan tasalla. Some lauloi. Kiitos viestintätiimi.
Mukanaolleet yhteistyökumppanit ottavat hyödyn satsauksestaan irti. Seuraavaan kisaan kaikki mukaan!
Syntyi vahva yhteinen halu parantaa asioita, jotka eivät vielä ole kunnossa.
Suomen Unkarin suurlähetystön vastaanotto oli upea. Erityiskiitos suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula, joka tietää, että ruoka on matkailun valtti.

Yhdessä totesimme, että on vielä asioita, jotka vaativat hiomista, kun lähdemme kohti Lyonia. Pekka Terävä kertoi tiedotteessa:

”Bocuse d’Orin taso on nykyään niin kova, että pieninkin kivi on käännettävä, jotta täydellinen suoritus löytyy. Yksi pieni horjahdus voi tiputtaa sijoilta”, sanoo Terävä.

Suomen VIP-katsomossa vieraana suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula, Finnagoran johtaja Cita Högnabba-Lumikero, Kari Lumikero valokuvaamassa Suomen katsomoa. Isäntinä Seija K ja Liisa Niemi

Bocuse d’Or Suomen presidentti Pekka Terävä on tuttu näky maailmanmestaruusareenoilla.

Se Unelma.

Tuoreeltaan kisan jälkeen ELO-säätiön hallituksessakin puhuttiin unelmista. Juhlavuosi 2017 alkaa Bocuse-kisalla Lyonissa. Sinne menemme voittamaan! Lyoniin hankimme parhaat taustavoimat. Eero Vottonen on kokki, joka osaa tehdä maailman parasta ruokaa. Siitä homma ei jää kiinni.

Lyoniin menemme voittamaan!

Entä 2017 jälkeen?

Koko ELO-säätiön hallitus: Heikki Antolainen, Kasperi Saari, Rafaela Seppälä, Maria Planting, Ari Lahti, Lasse Lehtinen, Harri Koskinen, Vesa Lehto, Heikki Valkama, Pekka Terävä totesivat, että

Haluamme Bocuse d´Or Europan mestaruuskisat 2020 Suomeen. Sitä kohti.

Yhdessä!

Lue lisää ja kommentoi

— Onko tolkkua?

Tolkku pysyy ohjenuoranani

(Riittävän) paras joulu

Yrittäjä, identiteettini ikuisesti

Mitä kuuluu tänään 02022020?

Miten maailma makaa 02.02.20?

”Mitä kuuluu?” ”Hyvää!”

Huolestuin kiireestäsi, ystäväni

Äiti Maa Torinossa ja Fiskarsissa

Slow food -filosofian tärkeät sanomat ovat reiluus, puhtaus ja laadukkuus! Muutama vuosi sitten pohdin blogissani Slow food -terminologiaa. Lue lisää…

Terra Madre kääntyy sanoiksi Äiti maa.

Kansalliskokemuksia kovassa seurassa

Kansallisruoat kotitestissä, osat 2-12

Unelmia 2017 ja 2020

Kohti Lyonia tammikuussa 2017

Suomen 13. kerta

Se Unelma.

Seija twiittaa

Kategoriat