Kalsarikännit

Sana Kalsarikänni on emojin julkaisemisen jälkeen ollut kovasti esillä. Suomi on sen avulla saanut oikein kansainvälistä huomiota.  Näkymisestä on iloittu.

Tänä aamuna päätin antaa itselleni päivän aikaa kehittää jotakin positiivista aiheesta Kalsarikännit.

En kuitenkaan ottanut asiaan tutustuakseni kalsarikännejä.

Tunnustan, etten ole asiantuntija. En ole  vielä koskaan ottanut kalsarikänniä sen virallisessa merkityksessä. Yksin. Sisällä.

Minusta kalsarikännissä ei ole mitään tolkkua.

Päivän mietittyäni keksin kolme positiivista asiaa.

• Näkymätön ja hävettävä käyttäytyminen tehdään näkyväksi.  Ehkä se helpottaa puuttumista todelliseen ongelmakäyttöön.
• Osataan nauraa itselle.
• Annetaan muidenkin nauraa meille.

No. Onhan siitä tullut 100-vuotiaalle Suomelle ja sen hassulle KALSARIKÄNNI-sanalle näkyvyyttä. Se enkä lisää jollakin tasolla maamme kiinnostavuutta. Erityisesti, jos se pystytään liittämään Aki Kaurismäen  nerokkuuteen, joka  kestää jopa umpikännin palkintogaalassa.

Onko Kalsarikänni -viestinnän leviämisestä ilakoiminen positiivista?

Minusta ei ole.

• Negatiivista on, että kalsarikännistä tehdään tällä viestinnällä normi.
• Mielikuvan normalisointi lisää väärää mielikuvaa, että Suomi olisi täynnä ongelmakäyttäjiä.  (Suurin osa suomalaisista on ns. pienjuojia eivätkä harrasta  kalsarikännejä.)
• Negatiivista on, että Kalsarikänni korostaa ja ihannoi yksin juomista eikä yhteisöllisyyttä. Siinä ei ole tolkkua.
• Aika suuri osa niistä, jotka kovasti harrastavat kalsarikännejä, tunnetaan nimellä alkoholisti eli ongelmakäyttäjä.

Voiko kalsarikännistä tulla tanskalaisen hyggeilyn tavoin suomalaisten ihka oma matkailuvaltti?  

Sitä en usko!

Haluaisin kovasti nostaa esiin – vaikka emojin avulla  positiivisia ja yhteisöllisiä juomatilanteita – olkoon vaikka kunnon  känniin asti johtavia  –  metsässä, rannalla, veneessä, juhlissa, ravintolassa, kotona, upeissa tapahtumissä, joissa on hyvin järjestetyt ravintolapalvelut…

Kunhan tapahtuvat YHDESSÄ.