— Onko tolkkua?

Suomalainen juomakulttuuri – saako siitä tolkkua?

Olen aktiivisesti seurannut polveilevaa keskustelua, jota alkoholilain uudistuksen yhteydessä on käyty. Media on tuottanut materiaalia roppakaupalla. Hesari on näyttänyt tietä.

Olen yrittänyt luoda omaa kantaani  juomakulttuurimme tilasta.

Tänä viikonloppuna esitettiin taas kaksi uutta mielipidettä. En ryhdy referoimaan kaikkia juttuja, vaan peilaan näitä kahta mielipidettä pari kuukautta sitten (15.3.2016) tutkija Antti Maunun  tekemään yhteenvetoon juomakulttuuristamme.

Helena Petäistö

Toimittaja, Pariisin kirjeenvaihtaja, Suomen kasvo Ranskassa, Helena Petäistö  ei luota suomalaiseen juomasivistykseen. Hänen mukaansa olemme humalahakuista kansaa emmekä muuksi muutu:

Suomeen ei kannata yrittää tuoda eurooppalaista alkoholikulttuuria, kirjoitti Helena Petäistö Suomen Kuvalehdessä.

Juttu julkaistiin 26.5. Nettiversiota muokattiin virheiden takia 28.5. Lehtijuttuun virheet jäivät. Nettiversioon on korjattu suomalaisen oluen vahvuus, joka on vastoin juttua eurooppalaista laimeampaa – ei vahvempaa.  Artikkeliin on jälkikäteen myös korjattu,  että humalahakuista juomista esiintyy muuallakin Euroopassa kuin Suomessa. Olisihan se varsinainen ihme, jos tämä olisi vain suomalainen erityispiirre.

Helena Petäistö on ollut kauan poissa Suomesta eikä selvästikään ole tutustunut kehittyvään ja  monipuoliseen (esim. helsinkiläiseen)  ravintola- ja baaritarjontaan, sen omaleimaiseen puoleen ja  fuusiokeittiöömme.

MTV3 kysyi kuluttajilta alkoholilaista.  89% hyväksyi lain muutokset.

Tänään MTV3 julkaisi tekemänsä kuluttajatutkimuksen. Sen mukaan 89 prosenttia vastaajista hyväksyi  suunnitellun alkoholilain muutoksen. Vastustajia oli neljä prosenttia vastaajista. Suurin arvostelu kohdistui siihen, että 16-vuotias voisi tarjoilla ravintolassa. MTV3 kysely  täällä.

Alkoholitutkija Antti Maunu teki selvityksen suomalaisesta juomakulttuurista.

1458099637974

Lehdistötiedote ja  tutkimuksen yhteenveto ELO-säätiön sivuilla. 

”Me olemme maitokansaa. Meillä alkoholi ei kuulu arjen ruokailuun Etelä-Euroopan tavoin”, sanoo Maunu.

Siinä missä viiniköynnökset kasvavat Italiassa tai Ranskassa, on meidän lähiruokamme maito.  Maidon lisäksi juomakulttuurimme  historiallisesti ovat kuuluneet  kahvi, olut ja entisaikaan myös paloviina.

Antti Maunu listasi Suomen suurimmat alkoholingelmat

  • Humalan ylikorostunut rooli puheessa ja itseymmärryksessä
  • Käsitys kehittymättömästä, keskeneräisestä historiasta
  • Vahvat vastakkainasettelut juomiskeskusteluissa

NÄMÄ ESTÄVÄT RAKENTAVAN TOIMINNAN JUOMISEN HYÖTYJEN MAKSIMOIMISEKSI JA HAITTOJEN MINIMOIMISEKSI

* * *

Käsitys siitä, että ”eurooppalaiset olisivat parempia” on paitsi väärä, myös omaa kulttuuriamme ja historiaamme väheksyvä, josta on syytä päästä eroon. Vaikka yhä suurempi osa juo ruoan kanssa myös viiniä, joukko on edelleen pieni vähemmistö.

Maidon ja kahvin lisäksi olut on tärkeä osa suomalaista juomakulttuuria.

Suomalaiseen historiaan kuuluu, että alkoholi ei ole osa arkea.  Se pitää arkikäytön kohtuudessa. Alkoholi kuuluu meillä vapaa-aikaan. ”Pienjuomisen rinnalla harrastetaan bilejuomista ja kännäämistä”. Lisää tietoa täältä.

Yhteenvetona Maunun tutkimuksesta

Meillä on omaleimainen juomakulttuuri, jota turhaan arvotamme negatiivististi.

Juomakulttuuri on laaja kokonaisuus. Haittoihin ja saatavuuteen liittyvät asiat on pieni osa sitä.  Meillä keskustelu on pyörinyt vain sillä akselilla – ja vielä vastakkainasetellen.  On aika tehdä muutos!

IMG_3023Osaanko luoda kaiken muun viime kuukausien aikana lukemani jälkeen oman perustellun näkemykseni  ”suomalaisesta juomakulttuurista”, alkoholilaista  ja ajan ilmiöistä.

1. Kyllä, olen samaa mieltä Helena Petäistön kanssa: Meillä ei muun Euroopan tavoin juoda arjesssa viiniä. Totta myös se, että Suomessa  on humalahakuisia. Niitä humalahakuisia on jokaisessa maassa – Euroopassakin!  Suurimmalle osalle lasillinen tai pari on arjen nautinto. Se luo luxusta arkeen ja juhlaan juhlan tuntua, ruokahetkiin makunautintoja.

2. Kyllä, olen samaa mieltä Helena Petäistön kanssa. Julkiseen örvellykseen pitää suhtautua vakavasti. Se on häpeällinen teko.  Se saa kanssaihmiset häpeämään.

3. Kyllä, olen samaa mieltä MTV3 tutkimuksen enemmistön kanssa.  Hienoa, että pienpanimoiden vahvemmatkin oluet pääsevät kauppoihin. Toivottavasti hinta pysyy sellaisena, jotta myös pienpanimo saa kunnon katteet tuotteilleen ja nouseva olutkulttuurimme kehittyy ensisestään.

4.  Kyllä,  olen samaa mieltä alkoholitutkija Antti Maunun kanssa: Juomakulttuuri pitää nähdä laajempana kokonaisuutena. Hyödyt pitää maksimoida ja haitat minimoida. Ja molemmista pitää puhua!

Alkoholisimiin pitää puuttua ja selvittää syyt, mitkä saavat ihmisen käyttämään alkoholia väärin. Kyllä. Lapsia pitää suojella vanhemmilta, jotka ovat jatkuvassa humalassa, eivätkä huolehdi lapsistaan. Siihen pitää jokaisen kanssaihmisen puuttua. Ongelmaa ei pidä hyssytellä. Ongelman yksi rarkaisu on Reetta Rädyn Imagen kolumnissaan 23.3. esittämä ja hyvin perusteltu näkemys: sosiaalitanttojen pitää suojella meitä (siis heitä) viinan kiroilta. Itse olen sitä mieltä, että

Vähemmistön ongelma ei parane sillä, että kaikkien juoman saatavuutta heikennetään.

5. Kyllä. On hienoa, että ravintoloitten aukiolo laajenee ja ne kehittyvät paikkoina, joissa ihmiset tapaavat toisiaan. Jos yksinäisyys vähenee, alkoholin väärinkäyttökin voi  vähetä.

6. Kyllä. On tärkeää antaa oikeaa tietoa, jotta opimme  arvostamaan omaa juomakulttuuriamme. Hyvä että on erilaisia ammattilaisia – tekijöitä ja kirjoittajia –   vaikuttamassa  juomakulttuurimme kehittymiseen. Hienoa, jos opimme löytämään juomistamme makupareja ja elämyksiä, ja osaamme kertoa juomistamme ja kulttuuristamme kiinnostavasti.

Ruoka- ja juomakulttuuri yhdessä luovat makunautintoja arkeen ja juhlaan. Arjen luxusta.

7. Kyllä. Olen MTV3 päivän lähetyksen haastattelussa olleen henkilön kanssa samaa mieltä, että on hölmöläisten hommaa laittaa kesken kaupan aukioloajan riepuja oluthyllyn päälle. Resurssien tuhlausta. Näyttää tyhmältä.

8. Kyllä. Olen samaa mieltä, että on Viron lisääntyvään tuontiin piti puuttua. Siitä ei jäänyt verotuloja meille kenellekään.  Toivotaan, että uusi laki auttaa asiaa.

9. Kyllä.  On todella mukavaa, että typerät karsinat mukavista yleisötapahtumista poistuvat.

10. Kyllä. Olen ihan tyytyväinen, että viinit ovat Alkossa. Haluan päästä laajojen valikoimien äärelle ja saada hyvää opastusta, kun ostan viiniä, jota en ennestään tunne.

Nyt sain muodostettua oman mielipiteeni. Jokaisella olkoon omansa.

On hyvä aika keskustella suomalaisesta juomakulttuurista.  Laajalla skaalalla. Oikeilla argumenteilla.

Toinen toistemme mielipiteitä kunnioittaen.

Kippis!

 

0 kommenttia
Lähetä kommentti

Roskapostiesto: Täydennä alla oleva yhtälö. *