— Onko tolkkua?

Päivityksiä – eteenpäin ja taaksepäin

Viimeisen parin kymmenen vuoden aikana tietokonetta, puhelinta tai palveluntuottajaa vaihtaessani,  olen huokaillut,  josko näillä päivityksillä menisi loppuelämä. Vaan ei.

Päivityksiä tietotekniikan kanssa pitää tehdä useammin kuin terveystarkastuksia.

Eikä siinä vielä kaikki. Jotta osoitan olevani olemassa,  päivitän itseni, olemassaoloni  ja kiinnostukseni ainakin muutamaan sosiaaliseen mediaan päivittäin.

Päivitän itseni somessa heti aamusta.

Viime viikolla kuulin, että, jos haluaa oikeasti olla ajan tasalla ja osallistua oman alan keskusteluun, voi ostaa palvelun, joka listaa  kaikkien some-kanavien  aiheesta käymät keskustelut muodossa, johon voi saman tien vastata ja kommentoida.

”Osta palvelu, joka kerää tiedot palveluista – työlistaksi sinulle. Heti aamusta.”

Eli nyt tarvitaan palveluja, jotka yhdistävät palveluja, jotta ihminen pysyy sosiaalisen median perässä.  Se ”helpottaa” sinua tuomalla Facebook-, Twitter-, Instagram-, LinkedIn-, Whastsapp-, Pinterest-, Snapchat-, Periscope-keskustelut sopivasti työlistaksi.  Tottakai se kirjaa myös kaikki ne blogit, joihin olisi hyvä käydä fiksu kommentti heittämässä.

Miksi kaikkiin asioihin pitäisi reagoida? Onko siinä tolkkua?

No, ei kyllä ole.

Huomasin, että tässä menee se raja, joka tuntuu mielekkäältä, vaikka aktiivinen somessa olla tahdonkin.

Päivitätkö itsesi menneisyyteen  – nyt arvokkuus on in!

Sama koskee ikääntymistä. Moni yrittää ponnekkaasti päivittää ikäänsä  taaksepäin. Moni  ikäiseni haluaa näyttää teiniltä.  Siinä saa vartaloa survoa ja ihoa kiristää. Ihan fiksut ihmiset hurahtavat kauneusleikkauksiin. Se vaan ei mene niin,  vaikka terveys ja nuorekkuus ovatkin tavoiteltavia.

Kyllä minä tänään ilahduin,

kun aamun Hesarissa huomasin otsikon, jossa siteerattiin Imagea. Suomalaisten naiskirjailijoiden kuvat oli jutussa vanhennettu ja jutussa kerrottiin, että arvokkuus on nousussa

”Trendi siis on,  että ihmisiä ei enää photoshopata nuoremmiksi, vaan heistä tehdään vanhemman näköisiä. Arvokkuus on noussut uuteen arvoon. Ei mitään start-upeja, hehkutetaan kokemusta ja karismaa. Vanhan näköinen on uusinta uutta.” Image

Toisen kerran ilahduin, kun Kirjamessuilla sain hypistellä ihan oikeita kirjoja.  Kirjoja ei tarvitse päivittää. Saa vain köllähtää sänkyyn kirjan vietäväksi.  Kirja ei vaadi joka sivun jälkeen kommenttia, tykkäänkö, eikä tarvii ottaa live streamia siitä, millä sivulla menee ja missä asennossa löhöää.  Saa vain lukea. Ja ehkä nukahtaa.

Postikortit vuodelta 1944

Vielä kolmannen kerran ilahduin, oli löysin Kirjamessujen postikortit.  Niihin, kun laittaa vastaanottajan nimen, pienen tekstin  (saa olla yli 140 merkkiä)  ja postimerkin (niitäkin on niin kauniita!) , tietää, että tervehdys  menee perille ja pysyy pitkään ystävän jääkaapin ovessa.  Postikorttiosastolla vastaani tuli postikorttiarkki vuodelta 1944.

Se oli hieno.  Se on ikuinen.  Niitä ei kohta enää saa. Ostin sen. Sitä ei tarvitse päivittää. Se on pysynyt samana jo 70 vuotta. Kyllä se vielä toiset 70 vuotta pysyy.

 

kukkakortti2

ps. Kirjamessujen yhteydessä pidettävä Viini, ruoka ja hyvä elämä -tapahtuma oli taas hieno. En nyt ala sitä kuvaamaan, vaikka tärkeä #ruokakulttuuri -tapahtuma onkin. Juomakulttuuri hienosti esillä myös.  Tunnelmaa ja tuotteita kuvaa oikein ansisokkaasti  blogi   Andalusianauringossa 

Siirryn kirja-aarteiden pariin.