— Onko tolkkua?

Onko tolkkua? Ei.

Tänään 14.11. heräsin peltikattoon ropisevaan  marraskuun sateeseen. Kotona on lämmintä ja turvallista. Postilaatikkoreissulla huomasin, että moni naapuri on jo virittänyt jouluvalot pimeyden piristykseksi.

Yöllinen tekstiviesti Pariisiin muuttaneelta tyttäreltä ja hänen mieheltään oli kääntänyt ajatukset viikkojen työmoodista siihen, mihin tämä maailma on menossa. Herkistynein aistein aamun Hesarin  uutisiin keskittyminen sai huomaamaan, että

Nyt ei maailmanmenossa ole mitään tolkkua

Aamun teksti-TV:n taustamusiikkina soi polkka. Uutiset kertovat 140 pariisilaisesta kuolonuhrista. Aamun uutiset kertovat lisääntyvän pakolaistuvan aiheuttamista maiden väliin viritettävistä aidoista ja muureista, maahantulijoiden kontti- ja telttamajoituksista. Viime päivien Slushin huuma on jo tänä aamuna muuttunut järkyttävien talouslukujen realismiin.

Suomi on kusessa.

Irtisanomiset leviävät yrityksistä yliopistoihin. Parannuskeinojakin esitetään. Sopivasti joulun alle on viritetty postin lakot. Ei kulje Hesarit ei paketit. Niin on lämmintä, että jäänmurtajalakot eivät ole vielä ajankohtaisia, mutta vähäisen viennin estämiseksi on monia muitakin keinoja.

Ei ole Suomenkaan menossa tolkkua.

Sitten hyviin uutisiin. Tyttäreni lähetti viestin, että naapurikorttelin terroriteosta huolimatta, he ovat turvassa. Hätätila Pariisissa jatkuu.

safe_image

French President François Hollande has declared a state of emergency across France after a series of terror attacks on Friday night. The duration of the state of emergency remains unknown.

Laura Pörsti Merkitsi olevansa turvassa · 5 tuntia sitten 

Lisäys 15.11. Laura kirjoitti samoista hetkistä omassa blogissaan. Lue Lauran ajatuksia. 

Miikka Pörsti Merkitsi olevansa turvassa · 5 tuntia sitten

1411 kynttilä
On pimeää. Lauantaiaamu Espoossa on hiljainen. Sytytän kynttilän. Viritän tänään jouluvalot.
Toivon ja rukoilen, että tähän maailman menoon  saadaan tolkkua.