— Onko tolkkua?

Nyt lähti uusi #ravitsemusviesti

Perjantaina 18.10.13 alkoi ravitsemusviestinnässä uusi aika. Ravitsemustieteilijoitten ja Sosiaalilääketieteen yhdistyksen aktiivit kokosivat Tieteiden Taloon ravitsemusalan ihmisiä kuulemaan aiheesta Ravitsemus muuttuvassa viestintäympäristössä. Tilaisuudessa pohdittiin, miten media ja sosiaaliset liikkeet muovaavat käsityksiä terveellisestä syömisestä.  Alustajina nähtiin poikkitieteellisesti mediassa näkyviä ja mediaa tutkivia puhuvia päitä, joista osaa puhuu myös sosiaalisessa mediassa.

Kuluttajatutkimuskeskuksen dosentti Piia Jallinoja vertasi ”median luomaa kuumaa kokemusta tieteen tuomaan kylmään tilastoon”.  Outi Kuittinen aloitti esityksensä tärkeällä huomiolla:

Ravitsemus on ihan liian tärkeä asia jätettäväksi vain ravitsemustieteiljöille.

Itse pääsin alustamaan ensimmäisenä. Oman esitykseni aloitin kolmella väitteellä:

  • ravitsemustieteiljät pelkäävät toisiaan, eivätkä uskalla laittaa itseään peliin, syntyy latteuksia
  • ruoka- ja ravitsemusala on jäljessä sosiaalisen median hyödyntämisessä ja osa väestä on ihan pihalla siitä mitä erilaiset kuluttajat ajattelevat ja miksi
  • jokaisen ravitsemusviestijän pitäisi ottaa viestinnän mallia Antti Heikkilältä. Hän bloggaa, jakaa asioita mediassa ja facebookissa, uskaltaa panna itsensä peliin. Saa äänensä kuuluville. Asiasisältöön en puutu.

Kun Keventäjien Liina Hemminki ehdotti tilaisuudelle twitterissä käytettävää yhteistä #ravitsemusviesti -häsää,  saatiin sosiaalinen media tilaisuuteen mukaan. Joukosta löytyi kymmenkunta aktiivista twiittaajaa ja ulkopuoleltakin muutama.

Kun äsken luin aiheen ympärille syntyneet nelisenkymmentä twiittiä, sain nopeasti kirjoitetuksi tämän blogin. Laitan sen kohta twitteriin ja jaan kaikille aktiivisille. Odotan innolla Janne Huovilan väitöskirjaa aiheesta.

Erityiskiitos Reijo Laatikaiselle, joka aloitti Pronutritionist-blogillaan uuden ajan jo kauan, kauan sitten. Perjantaina 18.10. minulle tuli Tieteiden talossa tunne, että pitkäaikainen työ kantaa hedelmää. Siinä on tolkkua!

Kaikki vaatii aikansa.  Bloggaukselle ja twiiteille on jokaisella aikaa,  jos niitä pitää tärkeänä ja haluaa vaikuttaa niiden avulla.

Tämän blogin kirjoittamiseen meni reilu tunti.

Jos ei halua kirjoittaa blogia, ei twiittailla eikä seurata twiittejä eikä myöskään ole aikaa seurata tapahtumia facebookista, voi toki keskittyä vapautuvan ajan turvin kaikkeen muuhun vaikuttamiseen. Hyvällä ilmalla voi esimerkiksi perustaa Speakers Cornerin mihin tahansa kadun kulmaan, ja toivoa, että ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan. Voi myös olla ihan hiljaa omissa oloissaan, ja keskittyä hyvään kirjallisuuteen –  eikä välittää siitä, että on vähän pihalla. Silloin on hyvä tunnistaa ja tunnustaa, että ei tunne ajan ilmiöitä. Se on monelle ihan järkevä valinta.  Esimerkiksi äidilleni.

22 kommenttia
  1. Nimi Mikael Fogelholm 19.10.201314:22

    Kiva blogi ja hyviä huomioita. Kaksi pientä vastaväitettä kuitenkin:

    1) AH:n blogissa ei ole kommentointimahdollisuutta, mistä se kertoo?

    2) En edelleenkään hyväksy väitettä, että blogin pitäminen ei ole ajasta vaan asenteesta kiinni. Prioriteeteistä kylläkin. Jos minulla on tunti ”ylimääräistä” aikaa, työtehtäviä tietokoneen äärellä on kymmenen odottamassa. Jätänkö nämä odottamaan ja kirjoitan blogin? Valinta on tähän mennessä ollut helppo. Ja kun myöhemmin alan lähteä lenkille, jättäisinkö väliin ja kirjoitan sen sijaan blogin? Tämäkin valinta on ollut helppo. Ja ehkä niitä haastatteluja on minun osalle tullut muutamankin blogin edestä. Sanon tämän vain siksi, että olen oikeasti hieman ärsyyntynyt bloginpitäijien jatkuvasta huomauttelusta niille, jotka eivät blogia pidä. Median rinnalla me ravitsemusasiantuntijat vaikutamme myös erilaisissa työryhmissä (Valtion ravitsemusneuvottelukunta yms.). Ei blogittoman ainoa vaihtoehto ole seistä kadunkulmassa.

    • Seija Kurunmäki 20.10.201311:50

      Mikael. Sinä Suomen näkyvänä ravitsemusprofessoina saat näkyvyyttä ja otat median haltuun. Ja sellaiset mediat, jotka leviävät paljon laajemmalle kuin blogit: uutiset, ajankohtaisohjelmat ja väittelyt, iltapäivälehdet. Saat foorumeillä äänesi kuuluviin. En todellakaan pidä tarpeellisena että SINÄ vielä pitäisit blogia. Se ei ole itsetarkoitus. Se on yksi kanava niille, jotka eivät ääntään saa muuten kuuluville ja joille tämä on harrastus! Hyvää jatkoa puhuvana päänä!

  2. Annikka Marniemi 19.10.201315:41

    Olen täysin samaa mieltä Mikun kanssa – blogittomuus voi olla myös pakollista priorisointia. Karsastan myös ajatusta siitä, että intohimoinen työnsä tekeminen, itsensä likoon laittaminen pitäisi todistaa esim somessa olon kautta. Keinoja on monia, ja kaikkia tarvitaan.

    • Seija Kurunmäki 20.10.201311:53

      Totta. Blogi ei ole ainut vaihtoehto eikä sovi kaikille. Somea yleensä on tärkeä seurata silloin, kun haluaa olla mukana luomassa ilmiöitä ja mukana ajankohtaisessa keskustelussa.

  3. Reijo Laatikainen 19.10.201315:41

    Eilen jäi monia asia vielä ilmaan eikä keretty kuin raapaista. Aika rikasta keskustelua ja avartavia esityksiä kuitenkin.

    Viestinnän takana olevista arvoista, normeista ja kulttuurista olisi hyvä keskustella tässä yhteydessä enemmän. Olen yrityselämässä todistanut sitä, miten viestintäkulttuuria on mahdoton muuttaa jos keskeisten vaikuttajien eli johtajien arvot tai maailmankatsomus ei muutu. Strategiaan ja visioon voidaan kirjata mitä vaan, mutta jos johdon näkemys ja maailmankatsomus ei muutu, viestintäkään ei muutu. Kulttuuri istuu kuin atakka. Usein vain ulkoinen pakko saa muuttumaan.

    Niin, tosiaan kaikki eivät voi eikä tarvitse pitää blogia. Aika on monilla varmasti yksi iso rajoitin. Toiset saavat tarpeekseen näistä asioista jo päivätöistä. Toiset taas ei. Jonkinlaista kutsumusta ja halua heittäytyä sekä sietää virheitä ja arvostelua bloggaaminen vaatii. Ja uskoa siihen, että voi olla yksi lenkki muiden joukossa ja vaikuttamassa maailman menoon, toivottavasti parempaan suuntaan.

  4. Seija Kurunmäki 20.10.201312:04

    Onpa mukava kun seminaari ja siitä kirjoittamani blogi herättää keskustelua. Kiitos kommenteista. Ei bloginpitäminen autuaaksi tee eikä se sovi kaikille. Eikä kaikilla ole siihen aikaa. En omalla kirjoituksellani tarkoittanut, että jokaisen pitäisi blogia sorvata. Sen sijaan asioitten seuraaminen monista kanavista on ravitsemuviestijöille tärkeää. Valinnanvaraa riittää: yhdelle sopii tv ja radio, toiselle lehdet, kolmannelle facebook, twitter, uutisvirta, seminaarit, ihmisten tarkkailu. Sosiaalisen median seuraaminen on välttämöntä niille, jotka haluavat vaikuttaa. Sosiaalinen media on myös hyvä kanava saada äänenä kuuluville (jos ei sitä asemansa perusteella muuten saa, professorit saavat!) Totta on, että se on työlästä. Jos sitä tekee, pitää luopua jostakin muusta harrastuksesta. Itse sain bloggausajan luopumalla tv:n katselusta. Ja tänään luovuin pihan haravoinnista. Mutta hauskaa tämäkin.

  5. Nimi *Sanna Talvia 20.10.201312:06

    Kirjoita kommenttisi tähän…
    On monia tapoja seurata aikaansa, vaikuttaa ja osallistua keskusteluun, kuten edellä on todettu. Kaikkien ei tarvitse pitää omaa blogia tai muutakaan omaa sivustoa. Yksi hyvä vaikuttamisen keino on myös osallistua keskusteluun jo olemassa olevilla sivustoilla! Tähänkin haluan meitä rohkaista – aikarajat huomioiden toki. Itse olen käytännössä todennut ajan riittämättömyyden tosiasiaksi, joka harmillisesti rajoittaa halua osallistua. Toisaalta olen kokenut saavani somen keskusteluista ja linkityksistä niin paljon ammatillisesti, että jollakin tavalla pyrin roikkumaan mukana, vaikka aina ei olekaan aikaa omalle blogikirjoittelulle.Eikö jossain työpaikoissa voisi tulevaisuudessa sisällyttää varsinaiseen työaikaan jonkin verran ammatillista some-elämää?

  6. Seija Kurunmäki 20.10.201312:26

    Sanna,
    Kiitos hyvästä seminaarista. Vaikuttaminen on monen kanavan rakentavaa yhteispeliä. Saa olla samaa mieltä ja saa olla eri mieltä. Moniäänisyys on hyvä asia.
    – Ravitsemus on ihan liian tärkeä asia jätetettäväksi vain ravtsemustieteilöille
    -Jokaisella on omat arvonsa ja motiivinsa, jonka perusteella valintansa tekevät. Yksi uskoo suosituksia, yksi Heikkilää, yksi tuttavaa tai omaa äitiä…
    Kunnioitetaan ihmisten valintoja.
    Jatketaan keskustelua. Hyvässä hengessä.
    ps. Tässä blogi-keskustelussa on avoin kommentointimahdollisuus. Sääntöni on: Erimieltä saa olla, mutta rienausviestit poistan. Niissä EI OLE tolkkua!

  7. Janne Huovila 20.10.201315:03

    Ravitsemusasiantuntijoiden viestintätaitojen ja somen käytön taso riippuu paljon siitä, mihin sitä vertaa. Kun käy puhumassa asiasta terveyden edistämisen ja hoidon ammattilaisille, saa sitä ylpeänä näyttää esimerkkejä ravitsemusasiantuntijoiden taitavasta viestinnästä. Monelle alalle sen tyyppinen viestintä on todella vierasta. Ainakin psykologin ja fysioterapeutin suusta olen kuullut lauseita, että miten te ravitsemusasiantuntijat tämän teette, saatte lokaa niskaa ja silti jaksatte tuottaa someen laadukkaita sisältöjä, ja kunpa meidänkin alalla olisi jotain tällaista.

    Mutta ehkei nykyisessä maailmassa tässä ravitsemusasiantuntijoiden vertailukohteena pitäisi olla muut terveyden edistämisen ja hoidon ammattilaiset, vaan viestinnän ja vaikuttamisen osaajat. Niin (media)viestinnällistä työ on useimmille ja viestintätaidot avaavat ovia. Kuten Seija totesi, some on kyllä heikkojen signaalien luotamiseen korvaamaton ympäristö.

    Ja mitä tulee Antti Heikkilään, hän ei kyllä vetoa siihen sosiaaliseen viiteryhmään, johon itse kuulun. Enkä tarkoita tällä viiteryhmällä nyt ravitsemuksen asiantuntijoita.

  8. Janne Huovila 20.10.201315:14

    Unohtui: Lauseen ”Ravitsemus on ihan liian tärkeä asia jätettäväksi vain ravitsemustieteiljöille” esitti Outi Kuittinen.

    • Seija Kurunmäki 20.10.201315:26

      Niinpä se olikin. Korjaan. Seija

  9. Leena Putkonen 20.10.201321:25

    Hienoja kommentteja ja musta on vaan tervettä, että kaikki ei oo täällä samaa mieltä asioista. Kiva kuulla Jannelta kuulumisia myös muista ammattiryhmistä.

    Kollegani ja ystäväni Katri Mikkilä ja minä haluttiin KOKEILLA bloggaamista, joten tehtiin blogi projektiksi. Katri tosin vielä jatkaa satunnaisesti postailua. Ei siis tarvitse ajatella, että se blogi on joku ikuisuusriippakivi, jonka kanssa on naimississa. Bloggailu oli tosi kivaa, ei rasittanut liikaa ja sai hioa omia ajatuksia kirjoittaessaan ja siten hyötyi varmaan ammatillisestikin (vaikka harrastus olikin). Teema nousi helposti esille, eli ulkonäköpaineet, vinoutunut syömiskäsitys, tolkullinen ;) treenaaminen. Ei siis ollutkaan tarkoitus parantaa kaikkia maailman ravitsemusongelmia vaan antaa vaihtoehtoisia ajatuksia liikunnasta ja ravitsemuksesta, kun monissa blogeissa se mopo oli lähtenyt lapasesta aikoja sitten. Tavoite ei myöskään ollut tavoittaa tuhatpäinen ”kuulijakunta” vaan nimenomaan jutustella asioista niille, joita kiinnostaa.

    Summa summarum: kaikkien blogien ei tarvitse olla suuria, niiden ei tarvitse olla pysyviä ja oma ammattitaito ja viestintätaidot voi kehittyä harrastuksen parissa. Ja hei, saa niitä kirjottaa myös pilke silmäkulmassa. ;) Mulla on sata blogi-ideaa takataskussa ja suurin osa niistä on kyllä nimenomaan hubailu-hauskuutusideoita.

  10. Nimi *Marko Suomi 21.10.201309:26

    Kiitos Seija hyvästä blogista, mukava kuulla että pikku hiljaa ravitsemusasiantuntijat ovat avautumassa tähän päivään yhä enemmän. Onneksi meillä on ollut pidempään Reijon hyvän blogin lisäksi myös Patrik Borgin erinomainen blogi. Näkisin että nämä tuovat asiantuntijoiden työn hedelmiä lähemmäksi ns. tavallisia ihmisiä ja myös toimivat jonkinlaisena tulkkina tiedon viemisessä käytäntöön.

    Mielestäni nimenomaan korkean julkisen profiilin asiantuntijoiden kannattaisi panostaa omaan verkkoviestintään, sillä jos asiantuntijat ja tolkun ihmiset eivät sitä tee, silloin enemmän tilaa saavat erilaiset huru-ukot ja käärmeöljyjen myyjät, ja tavallinen kuluttaja on entistä enemmän sekaisin muutenkin sirpaleisessa mediaympäristössä. Halusimme tai emme, perinteinen virallisten lausuntojen ja kontrolloitujen esiintulojen merkitys on vähenemässä ja jos haluaa vaikuttaa myös ihmisiin, jotka eivät enää seuraa ”vanhan koulun” viestimiä, kannattaa satsata myös uuteen. Blogi ei tietenkään ole se ainut vaihtoehto mutta se tarjoaa mahdollisuuden omaan riippumattomaan ääneen, verrattuna siihen että kirjoittaisi jonkun toisen tonteille eli foorumeille yms.

    Tämä siis alaa seuraavan maallikon näkökulma.

  11. Piia Jallinoja 21.10.201309:29

    Mutkan kautta minäkin löysin tämän. Ehkä tämä kuvaa tilannetta: jos somea ei seuraa todella aktiivisesti, ei pysy keskusteluissa perässä.

    Me tutkijat ajattelemme tyypillisesti, että mitään ei voi sanoa tai ainakaan kirjoittaa, ennen kuin asia on varma ja julkaistu tieteellisessä lehdessä. Se on yksi este nopearytmiselle bloggaamiselle. Minusta edelleen hyvä lähtökohta monissa tutkimukseen liittyvissä asioissa.

    Olen kuitenkin myös samaa mieltä siitä, että rohkeaa keskustelua, myös keskeneräisten pohdintojen ja eri näkökulmien ilmaisemista ja suvaitsemista on hyvä lisätä.

  12. Täytyyhän minunkin kommentoida .. Ulla Järvikin sanoi ”Toimittaja kirjoittaa, mitä pomo käskee”. Sama malli toimii muuallakin työelämässä. Kuinkakohan monen ravitsemusterapeutin ja -asiantuntijan pomo käskee bloggaamaan, twiittaamaan jne.? Tai edes hyväksyy, että siihen käyttäisi työaikaa? Ei varmaankaan, ellei pysty perustelemaan, että työn tavoitteiden saavuttaminen onnistuu someilun avulla paremmin tai tehokkaammin. Ja eihän kenenkään tarvitse kokea huonoa omaatuntoa, jos ei vapaa-ajallaan ole someaktiivinen ravitsemusviestijä.

  13. Liina Hemminki 21.10.201313:10

    Hei, mahtavaa keskustelua. Edellisessä työssäni sain olla mukana avaamassa yritysjohdon silmiä median ja sen käytön murrokselle – perinteisen elintarviketoimijan oli pakko punnita asiakassuhdetta ja dialogin tekemistä uudelleen, koska ihmiset (yrityksen näkökulmasta kuluttajat ja siis liiketoiminnan mahdollistajat) toimivat aktiivisesti sosiaalisissa verkostoissa, ja siellä keskustelun suunnan ja sävyn määräävät ne, jotka ovat mukana. Silmät avautuivat nopeasti, ja yritys lähti vahvasti mukaan luomaan brändiään ja vahvistamaan positiivisia asiakaskokemuksia sekä sammuttamaan negatiivisia, ja syy oli puhtaasti liiketaloudellinen pakko ei mikään vapaavalintainen pikkukiva. Sama toiminnan logiikka pätee muillakin alueilla, ei vain ruokabusineksessa. Perinteinen media ei enää ole ainoa tapa saada viestiä julki, itse asiassa on jo suuri joukko ihmisiä, joiden pääasiallinen uutisvirta koostuu tuttavien ja massojen suosituksista. Ei ole enää ”virallista ja vakavaa” ja sitten ”sosiaalista hömppää” – päinvastoin monille omien sosiaalisten verkostojen antamat suositukset ovat paljon virallista totuutta uskottavampaa, ja asiantuntijan asemaan nousevat aktiiviset, kiinnostavalla tavalla argumentoivat ja yleensä omia ennakko-odotuksia vahvistavat osallistujat. Viestinnän ulkoistaminen vain tiedottajille tai toimittajille on vanhaa aikaa, etenkin jos nuo toimijat pelaavat vain vanhassa yksisuuntaisessa mediassa. Pätevä koulutus ja pitkä cv sekä huippuosaaminen eivät tuo arvoa, jollei tuo osaaminen näy ja kuulu. Tämä on kaikkinensa aikamoinen haaste asiantuntijoille, joiden kalenteri täyttyy kaikesta muustakin. Siksi hatunnosto kaikille teille, jotka a) aktiivisesti mietitte, miten järkisyöminen saadaan juhlapuheista ja suosituksista jokapäiväiseen keskusteluun ja b) etenkin teille, jotka saatte omasta allakastanne priorisoitua aikaa keskusteluun osallistumiseen – sen avulla tuo kohta a) on paljon helpompi saada toteutumaan! t. Liina (paperilla pätevä, mutta verkostoissa turhan hiljainen – pitänee itsekin miettiä osallistumisen tapoja ja intensiteettiä, huoh)

  14. Nimi Patrik Borg 21.10.201321:16

    Tietysti ehdin tänne juuri kun pitää lähteä reissuun.. Hienoa että keskustelua käydään, sillä some on AINOA tapa viestiä täysin omilla ehdoillaan – kaikkialla muualla joku säätää välissä tai on tila tms. rajoitteita. Ja sillä on paljonkin merkitystä jos viestiminen on tarkoitus. Paljon muutakin tulee mieleen mutta kännyllä ei viitsi räplätä joten luulenpa bloggaavani aiheesta lomien jälkeen :)

  15. Annikka Marniemi 21.10.201321:58

    Hienoa, että aiheesta keskustellaan. Edustan täällä sitä puolta, joka seuraa somea, mutta ei yksinkertaisesti taivu olemaan siellä aktiivinen, vaikka työnkuvaan se hyvin sopisi. Itse koen usein saavani oman ääneni riittästi esille lukuisissa työryhmissä, neuvottelukunnissa ja muissa istunnoissa sekä hankkeiden kautta, eikä ehkä enää jää tarvetta sanoa enempää. Eikä ääni silloin edes aina jää niiden seinien sisälle, suljettujen seinien sisällä sanotulla voi myös olla painoarvoa. Mutta tässä mielessä eri mieltä siitä, että some olisi ainoa tapa viestiä omilla ehdoilla. Liisa – tuskin tässä huonoa omaatuntoa tulee koettua, mutta loputonta riittämättömyyden tunnetta hyvinkin.

  16. Nimi Mikael Fogelholm 21.10.201322:37

    Hei, tämähän on kiinnostavaa keskustelua. Palaan vielä tuohon mitä Annika tässä lopuksi sanoi. MIhin me pyrimme viestinnällä? Minä ajattelen itse niin, että yliopistotutkijana tehtävinäni ovat 1) opetus ja ohjaus, 2) tutkiminen, 3) yhteiskunnallinen vuorovaikuttaminen. Tämä viimeinen sisältää ainakin sen, että saatan tieteellistä tietoa yhteiskunnan päättäjien ja kansalaisten käyttöön. Kai minä samalla haluan vähän vaikuttaakin eli muuttaa asioita tiettyyn suuntaan. Tämä on siis tavoite ja siinä ovat sitten mahdollisina, vaihtoehtoisina ja toisiaan täydentävinä työvälineitä bloggauksen lisäksi twitter, yleisöluennot, lehtihaastattelut (joo, toimittaja rajaa, mutta ”sattumalukijoitakin” voi olla paljon), televios- ja radiohaastattelut, työryhmätyöskentely (jossa harvoin rajataan puheaikaa) jne. jne. Joillakin meistä on mahdollisuuksia ja osaamista toimia bloggaajina, toisilla taas työryhmät ja näkyminen perinteisessä mediassa istuvat paremmin omaan työnkuvaan, osaamiseen ja ajankäyttöön. Koko somehypetyksen rinnalle haluasin vain avauskommentissani tuoda tasapainoa: me ravitsemusasiantuntijat voimme olla ihan kovia vaikuttajia somen kautta tai ilman sitä tai jollain vanhan ja uuden yhdistelmällä. Kaikessa on kuitenkin tärkeää, miten me esitämme asioita ja miten herkällä korvalla kuuntelemme. Jumalan sanaahan me ei olla levittämässä (hyvänen aika, ei tämä ole uskontoa!), muttei mutuakaan.

  17. Maija Soljanlahti 22.10.201312:10

    Tämä keskustelu on loistavaa! Itse olen saanut käydä Viikissä innostamassa tulevia ravitsemustieteilijöitä viestimään – tärkein sanomani on ollut, että meidän on osattava tehdä oma asiantuntemuksemme tykö – oli kyseessä sitten firma, sairaala tai mikä hyvänsä yhteisö – vaikkapa koko kansa. Viestintätaidot ovat Agronomiliiton tutkimuksen (2010) mukaan tärkein työelämätaito ruoka-alalla (ja varmasti myös monella muulla alalla).
    Kommettia työaikaan – koko työntekemisen kulttuuriin. Ei toki voi jättää neuvottelukuntia ja työryhmiä väliin ja keskittyä purkamaan omia ajatuksia blogiin ja twitteriin, mutta ajatusten jatkaminen ja jalostaminen verkossa sen sijaan sopii moneen tilanteeseen, vaikka aluksi suljettuna piirinä.
    Toinen esille tullut asia on ajankäyttö. Miten osaisi merkata kalenteriin (työ)ajan, jonka käyttää viestimiseen (jollei ole ammattiviestijä) – hankkeen tulokset eivät liikuta, jollei niistä viestitä, jollei joku saa tietoa tavoitteista ja tuloksista. Ravitsemuspäivillä Kelan Henrik Jussilan esittelemä tutkimus paljasti sen, mikä voima medialla on kansanedustajien arkeen ja päätöksen tekoon. Sosiaalisen median rooli toimittajien arjessa asioiden esille tuomisessa ja asiantuntijuuden esittelyssä on hyväksyttävä.
    Tsemppiä kaikille hyvän ravitsemuksen puolesta viestimiselle!

  18. Seija Kurunmäki 22.10.201314:43

    Olin pari päivää poissa netin ääreltä. Kun palasin, blogissani oli yhteensä 20 loistavaa kommenttia, itse asiassa lähes pienen blogipäivityksen kokoisia juttuja ihan kaikki. KIITOS! Aika hyvä vaikuttamiskanava on myös kommentointi omalla nimellä! Tähän pitää oikein perehtyä.

    Upeasti myös Ruokatieto kirjoitti 18.10. tilaisuudesta. Levitän muutakin aiheesta syntynyttä keskustelua twitterissä. Pidetään puhetta yllä!

  19. Patrik Borg 23.10.201315:49

    Ehkä olisi pitänyt omassa kommentissa laittaa ”viestiä kuluttajille/medialle/tms.”. Tietty on muitakin viestitapoja kuten Miku ja Annika toteavat. En missään nimessä ole sitä mieltä että kaikkien pitää blogata ja somettaa – mutta tietyissä rajapinnoissa se on suuri etu. Ja nykyisellään myös puute minusta kun tietoa ja sanottavaa asiantuntijatahoilla on huru mykke mutta se pitäisi saada vain esiin jonkun toimesta. Siksipä kun oli mahdollista niin taannoin ynnäsin tällaisen julkisen asiantuntijatahon toimenkuvan mukaan pari vuotta sitten olleeseen ”Ruokapolitiikka” esitykseen. Tietty se tippui pois hallitusohjelmasta paljon muun kanssa mutta kuvastaa että tällaiselle uskon olevan käyttöä. Toki uskoni voi olla myös täysin perusteeton.

Lähetä kommentti

Roskapostiesto: Täydennä alla oleva yhtälö. *