— Onko tolkkua?

Kohti 2035

Vuonna 2035 lapsenlapseni Into ja Sarai täyttävät 18 vuotta. Minä olen silloin vähän alle 80-vuotias. Kuulen korvissani kysymyksen, jonka he varmaan jo aiemmin esittävät ruoka-alalla elämänsä työtä tehneelle mummulleen.

Miten ruoka-asiat on saatu tälle tolalle Suomessa ja maailmalla?

Siinä vaiheessa kerron heille mielelläni tarinaa siitä, mitä kaikkea viisasta on tehty, jotta on pystytty välttymään maailmanlaajuiselta katastrofilta, jota silloin 2000-luvun alussa alettiin ennustaa.  Tottakai väritän kertomuksen tarinoilla siitä, missä kaikessa heidän oma mummunsa oli mukana.

En haluaisi kertoa heille koottuja selityksiä, jossa perustelen, miksi ”muka-ruoka-alan vaikuttaja”-mummu ei tehnyt mitään ruokaturvan hyväksi silloin, kun se olisi vielä ollut mahdollista.

On suurten muutosten aika.

”Seuraavat kaksi vuosikymmentä muuttavat maailma enemmän kuin edelliset 200 vuotta, tietää tulevaisuustutkija ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan valiokuntaneuvos  Olli Hietanen .

Ruokitaan edes itsemme.

Oli erittäin avartavaa lukea tutkija Kaisa Karttusen ruokajärjestelmän kestävää kehitystä koskeva selvitys, jonka saatesanat alkavat: ”Maailmanlaajuiset muutokset vaikuttavat tapaamme tuottaa ja kuluttaa ruokaa. Luonnonvarojen niukkuus ja ilmastonmuutos rajoittavat tuotannon lisäämistä aikana, jolloin maailman kasvava ja vaurastuva väestö tarvitsee yhä enemmän ruokaa.”

Kaisa Karttunen sanoo, että ”Tolkun saaminen ruokajärjestelmän monimutkaisista syy-seuraussuhteista ei ole helppoa edes asiantuntijoille.”

Haluan olla mukana ratkomassa tätä haastetta.

Aloitan nyt uraani ruokavaikuttajana, mummuna, ”aktivistina” ja viestijänä.

Tähtään siihen, että minun ei tarvitse hävetä vuonna 2035 vastaustani Saraille ja Intolle, lapsenlapsilleni.

Pyysin Kaisa Karttuselta rohkeasti itsestäni lausuntoa saadakseni uskoa  siihen, että ymmärrän riittävästi monimutkaista ruokajärjestelmää.

”Maailman ruokahaasteet vaikuttavat Suomen oman ruokajärjestelmän rakentamiseen. Miten kaikki osapuolet saadaan yhden pöydän ympärille pohtimaan ruuan tulevaisuutta? Siihen tarvitaan muun muassa verkostoitumista ja viestintää, joissa Seija on aivan omassa luokassaan.” Kaisa Karttunen e2 ajatuspajasta

Kiitos Kaisa. Tästä se lähtee.

Avasin tänään uudet nettisivuni, johon kerääntyy tietoa siitä miten projekti 2035 etenee!

Käy katsomassa www.seijakurunmaki.fi

 

0 kommenttia
Lähetä kommentti

Roskapostiesto: Täydennä alla oleva yhtälö. *