— Onko tolkkua?

Arkisto
Suomalainen ruoka

Terveellistä – riippuu tilanteesta

Viime viikolla Suomi sai ihan omat ravitsemussuosituksensa. Puhuttiin lihasta ja suolasta. Niitä pitäisi vähentää. Juureksia ja ruisleipää lisätä. Helppoa kuin heinänteko.

Kohtuullisuus ja  sallivuus toistui asiantuntijoiden puheissa.

Viime viikolla blogissani kysyin, voivatko kokit ja ravitsemustieteilijät olla samalla asialla.

Ovatko kokit ja ravitsemustieteilijät samaa vai eri mieltä?

Huippukeittiömestari Pekka Terävän ja professori Pekka Puskan rinnalle voidaan laittaa kolmas Pekka: ministeri (vihr.) Pekka Haavisto.  Onhan vastuullisuus tärkeä osa ruoan valintaa. Ainakin naisille, jos on uskominen juuri julkistettuun MTK:n trenditutkimukseen.

Tein terveellisyydestä gallupia twitterissä. Sain ”somekokeilta” vastauksia. Osa puolesta, osa vastaan.

Tottakai hyvä ruoka voi olla terveellistä,  muutamat kokit vastasivat.

Tein tiedusteluja Bocuse d’Or-keittiössä Perhossa, jossa huippukokit valmentajineen valmistautuvat maailmanmestaruuskisaan Lyoniin. Ei tullut mieleen alkaa laskea silmiä ja makuhermoja hivelevän annoksen rasvatasapainoa tai kuitupitoisuutta.  Annokset ovat niin pieniä, että ei niihin kaloreita kovasti mahdu, vaikka söisi useita  ruokalajeja.

Terveellisyys tai keveys ei tule päällimmäisenä mieleen myöskään silloin, kun istuu ystävien kanssa ravintolailtaa  herkuista ja elämän sietämättömästä keveydestä  nauttien.

Ei jokaista ruokaa valmistaessa terveellisyyttä pohdita.

Kun ajelemme mökkipaikoille Helsingistä kohti pohjoista tai itää, syömme monen muun tavoin välipalat tai ateriat kuppiloissa matkan varrella. Ketjuissa tai ketjuttomissa. Niissä tulee ikävä Helsingin lounasravintoloiden salaatteja tai kotiruokaa. Myös kouluruoka maistuisi niillä matkoilla.

Erilaista mönjää pursuavat sämpylät ja leivitetyt ja lämmitetyt paistokset  ranskalaisten kera on monessa paikassa arkipäivää. Niitä joku kulkija joutuu syömään päivittäin.  Riittää Sukulalla töitä, kun  laittaa kuppiloita kuntoon.

Kun matkalla  vastaan tulee lihakeitto, olen ikionnellinen.

Hyvää ja  terveellistä,  on parempi vaihtoehto kuin epäterveellistä ja pahaa! #tiedämitäsyöt on hyvä ohjenuora aina.

 

Lue lisää ja kommentoi

Pönötyksen ja nipotuksen aika on ohi

Parin viime viikon aikana olen saanut istua monissa seminaareissa. On puhuttu pohjoismaisista ravitsemussuosituksista, kouluruoasta, ruokahävikistä, vastuullisuudesta ja lähiruoasta. On puhuttu myös ruokailosta ja vaikuttavasta viestinnästä.

Viikon lopuksi  15.11. Sanoman Magazines paljasti Ruoan  ja juoman tulevaisuuden Helsingin sydämessä.  Siellä julkistettiin 15/30 Research Oy:n tekemä tutkimus ruoan ja juoman tulevaisuudesta.

Mielestäni tutkimus kertoo enemmän trendeistä kuin varsinaisesta tulevaisuudesta. Itse miellän tulevaisuuden vuosien, ehkä 10 vuoden päähän. Sitä tulevaisuutta ei leimaa itseilmaisu. Sitä leimaa huoli ruoan ja veden riittävyydestä. (ks. Puhdasta ruokaa). Niiden asioiden miettiminen on päättäjien asia. Jätetään se osa nyt tähän.

Lähitulevaisuus = trendit, heikot signaalit

Tulevaisuus = megatrendit, isot muutokset

Ruoan lähitulevaisuus on varmasti itseilmaisua ainakin ruokabloggareille.  Suuri osa ihmisistä suhtautuu ruokaan varsin neutraalisti.  Hinta on monelle tärkeä valinnan perusta.  Suuri osa on huolestunut omasta lihomisesta, osa pohtii ruoan turvallisuutta. Vastuullisuusasiat ovat tuttuja vain harvoille.

Ruoan nautinnon ja yhdessä syömisen nimiin vannovat lähes kaikki, joille ruoka on muutakin polttoainetta.

Sanoman tilaisuudessa lavalla paneelissa istui iso joukko ruoka-alan valtakunnallisia vaikuttajia: naisten lehtien ja aikakauslehtien päätoimittajia, ruokakulttuuriprofessori ja Päivittäistavarakauppa ry:n vetäjä (= eli yli 80% ruokakaupastamme).

He kaikki, samoin kuin  bloggaritkin, ovat samaa mieltä yhdestä asiasta. Se näkyi tässä tilaisuudessa. Se tuli (ainakin sivulauseessa) esiin kaikissa muissakin viime viikkojen seminaareissa.

Pönötyksen ja nipotuksen aika on ohi.  Nyt halutaan ottaa rennosti.

Vaikka pönötys on ohi, se ei tarkoita että hyvät käytöstavat olisi samalla heitetty romukoppaan. Tai että ruokaa mätetään mielin määrin (ja loput roskiin!). Kun ymmärtää ruoan perusasiat ja osaa hyvät ja luontevat käytöstavat, ei tarvitse pönöttää eikä nipottaa. Voi ottaa rennosti ja vaikkapa riemukkaasti.

Perusasioitten opettamisessa (lapsille ja aikuisille) riittää ruokakasvattajille töitä.  Voimia siihen työhön!

 

Lue lisää ja kommentoi

Puhdasta ruokaa

Akavan Sture Fjäder esitti varsin positiivisen lausuman suomalaisesta ruoasta.

Akavassa uskotaan elintarviketeollisuuteen, puhtaaseen ruokaan ja maatalouden ympärillä olevaan bisnekseen. Maailmalla tulee olemaan pula puhtaasta ruoasta ja vedestä. Sen brändin ympärille voisi rakentaa uutta menestystarinaa.

Etelä-Savossa pidetty puhe sopii muihinkin maakuntiin. Fjäder kiitteli myös suomalaista Cleantech-osaamista. Ei voi kuin laittaa roponsa likoon sen puolesta, että Suomi osaa tulevaisuudessa yhdistää erilaista osaamista.

Tarvitaan monialaisia menestystarinoita, jottei oltaisi vain parin sektorin varassa kuten aikaisemmin.

On paljon hyviä esimerkkejä siitä, että perusteellisen tutkimuksen ja hyvän osaamisen tuella synnytetään uutta ajattelua, syntyy uusia yrityksiä ja kansanliikkeitä.

ruisleipäSPS_tr

Ruisleipä – puhtaan suomalaisen ruoan ja hyvinvoinnin symboli.

Tällä viikolla näemme yhden kansalaisliikkeen, hävikkiviikon.  Ruokavallankumous lähti Dodon Kaupunkiviljelystä 2009, Ravintolapäivästä tuli menestys jo syntyvuonna 2011, aihe innosti MTK:ta myymään paistia eurolla syksyllä 2012 . Tämän syksyn ilmiöitä on ensin Lihaton lokakuu ja perään tämä marraskuu, josta ei pääse törmäättä aiheeseen Hävikkiviikko!

Mitä seuraavaksi?

Puhdasta ruokaa  -teema ei ole vielä saanut tuulta alleen. Vielä ei ole kansanliikettä syntynyt. Kun vääjäämättömästi etenevä ilmastonmuutos saa isot kansat kuivilta alueilta liikkeelle, nähdään kansanliike vailla vertaa.  Siihen mennee muutama vuosikymmen. Toteutui mikä skenaario tahansa, tilanne vuonna 2030 on huono, jos siihen ei osata varautua.

Kun isot kansat lähtevät kuivilta alueilta liikkeelle, nähdään kansanliike vailla vertaa.

Suomi 2013-2020 Puhdasta ruokaa!

Tässä välillä, meillä täällä Suomessa on upea mahdollisuus luoda innovaatioita puhtaan ruoan ympärille.  Meillä riittää puhdasta vettä, josta jo nyt huolehdimme (huolehdimmehan!) Puhdas ruoka luo sekä taloudellista että sosiaalista hyvää. Olen täysin samaa mieltä Sture Fjäderin kanssa. Puheessasi on tolkkua!

Tuumasta toimeen!

Lue lisää ja kommentoi

Nyt lähti uusi #ravitsemusviesti

Perjantaina 18.10.13 alkoi ravitsemusviestinnässä uusi aika. Ravitsemustieteilijoitten ja Sosiaalilääketieteen yhdistyksen aktiivit kokosivat Tieteiden Taloon ravitsemusalan ihmisiä kuulemaan aiheesta Ravitsemus muuttuvassa viestintäympäristössä. Tilaisuudessa pohdittiin, miten media ja sosiaaliset liikkeet muovaavat käsityksiä terveellisestä syömisestä.  Alustajina nähtiin poikkitieteellisesti mediassa näkyviä ja mediaa tutkivia puhuvia päitä, joista osaa puhuu myös sosiaalisessa mediassa.

Kuluttajatutkimuskeskuksen dosentti Piia Jallinoja vertasi ”median luomaa kuumaa kokemusta tieteen tuomaan kylmään tilastoon”.  Outi Kuittinen aloitti esityksensä tärkeällä huomiolla:

Ravitsemus on ihan liian tärkeä asia jätettäväksi vain ravitsemustieteiljöille.

Itse pääsin alustamaan ensimmäisenä. Oman esitykseni aloitin kolmella väitteellä:

  • ravitsemustieteiljät pelkäävät toisiaan, eivätkä uskalla laittaa itseään peliin, syntyy latteuksia
  • ruoka- ja ravitsemusala on jäljessä sosiaalisen median hyödyntämisessä ja osa väestä on ihan pihalla siitä mitä erilaiset kuluttajat ajattelevat ja miksi
  • jokaisen ravitsemusviestijän pitäisi ottaa viestinnän mallia Antti Heikkilältä. Hän bloggaa, jakaa asioita mediassa ja facebookissa, uskaltaa panna itsensä peliin. Saa äänensä kuuluville. Asiasisältöön en puutu.

Kun Keventäjien Liina Hemminki ehdotti tilaisuudelle twitterissä käytettävää yhteistä #ravitsemusviesti -häsää,  saatiin sosiaalinen media tilaisuuteen mukaan. Joukosta löytyi kymmenkunta aktiivista twiittaajaa ja ulkopuoleltakin muutama.

Kun äsken luin aiheen ympärille syntyneet nelisenkymmentä twiittiä, sain nopeasti kirjoitetuksi tämän blogin. Laitan sen kohta twitteriin ja jaan kaikille aktiivisille. Odotan innolla Janne Huovilan väitöskirjaa aiheesta.

Erityiskiitos Reijo Laatikaiselle, joka aloitti Pronutritionist-blogillaan uuden ajan jo kauan, kauan sitten. Perjantaina 18.10. minulle tuli Tieteiden talossa tunne, että pitkäaikainen työ kantaa hedelmää. Siinä on tolkkua!

Kaikki vaatii aikansa.  Bloggaukselle ja twiiteille on jokaisella aikaa,  jos niitä pitää tärkeänä ja haluaa vaikuttaa niiden avulla.

Tämän blogin kirjoittamiseen meni reilu tunti.

Jos ei halua kirjoittaa blogia, ei twiittailla eikä seurata twiittejä eikä myöskään ole aikaa seurata tapahtumia facebookista, voi toki keskittyä vapautuvan ajan turvin kaikkeen muuhun vaikuttamiseen. Hyvällä ilmalla voi esimerkiksi perustaa Speakers Cornerin mihin tahansa kadun kulmaan, ja toivoa, että ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan. Voi myös olla ihan hiljaa omissa oloissaan, ja keskittyä hyvään kirjallisuuteen –  eikä välittää siitä, että on vähän pihalla. Silloin on hyvä tunnistaa ja tunnustaa, että ei tunne ajan ilmiöitä. Se on monelle ihan järkevä valinta.  Esimerkiksi äidilleni.

Lue lisää ja kommentoi

Olen ELOssa, sorvaan hissipuheen

Tämä on ensimmäinen Onko tolkkua-bloggaukseni uudessa wordpress-osoitteessa.

Kun olen valmistautunut tänään alkavaan työhöni ELO-säätiössä, olen huomannut, että tätä säätiötä ei vielä kovin hyvin tunneta. Ensimmäinen tehtäväni uutena johtajana on laatia itselleni hissipuhe  tapaamisiin, joita nyt järjestelen.

    • ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö  edistää suomalaista  ruokakulttuuria
      •  Vuonna 2009 perustettu säätiö on yksi Suomen noin 3000 yleishyödyllisestä säätiöstä
      • Säätiön taustavoimina (perustajat, hallitus ja valtuuskunta) on suuri joukko ruoka-alan ja yhteiskunnan vaikuttajia
ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö
    • Säätiön tavoitteena on lisätä suomalaisen  ruoan ja ruokakulttuurin  kansainvälistä kiinnostavuutta
      • Siihen tarvitaan lisää resursseja ja niiden oikeaa kohdentamista
      • Kansainvälisille areenoillle osallistumista (vientihankkeet, kokkikilpailut, tapahtumat…)
      • Innostusta rohkeaan ja kunnianhimoiseen ajatteluun ja tekemiseen
      • Kentän kokoamista yhteen rintamaan
      • Monipuolista keskustelua ruokakulttuuristamme, ja sen vahvuuksista (esimerkiksi konstailemattomuus, villin luonnon maut, innovatiivisuus, kouluruokailu, turvallisuus, puhdas vesi…)
      • Aktiviisuutta; oikeita tekoja ja kiinnostavia viestejä.

 

Mitä ajattelen ensimmäisenä työpäivänäni?

Ihmisten kiinnostus ruokaa kohtaan lisääntyy. Se on paitsi terveyden, myös nautinnon lähde. Ruoka tuo  tärkeän työn monelle ihmiselle. Hyvä ruoka on myös matkailun valttikortti.  Yhä useammalle ruoka on innostava harrastus ja ihmisten yhteenliittäjä.  Parhaat sopimukset tehdään hyvän ruoan äärellä. Hyviä ammattilaisia arvostetaan. Palkitut kokit ovat parhaiden ravintoloiden vetonauloja.

Vain kansainvälinen menestys luo edellytykset alan kasvulle.  Siis mahdollisuuksia riittää!

 Villiviiin syysasussa

Tänä kauniina lokakuisena päivänä avaan uuden sähköpostisoitteeni, käärin hihat, tartun arjen töihin (Vuoden Kokki, Tarjoilija ja Bocuse d’Or ovat hyvässä vauhdissa), alan tutustua ihmisiin, jotka uurastavat ELOn ympärillä. Tunnistan laskupinon, joka odottaa ELOn pöydällä Jotta muistan katsoa myös kauemmaksi, pidän mielessä säätiön innostavan sloganin:

Suomalaisen ruokakulttuurin tekijät, näkijät ja resurssit saman pöydän ääressä.

Se toteutuu konkreettisesti vielä tällä viikolla.

Lue lisää ja kommentoi

Lähiruokakaupat opettivat ja lopettivat

Eeropekka Rislakin syyskuun 3. päivänä tekemä Facebook-päivitys (Eat&Joy Maatilatori) ja siitä syntynyt keskustelu pysäytti. Aloin pohtia, mitä kovalla rytinällä tullut maatilatori ja monet muut jo lopettaneet lähiruokakaupat opettivat.

Pienet lähikaupat erillisinä yksikköinä eivät kannattaneet. Vaikka takana oli  monien aktiivisten yrittäjien vahva usko ja yrittäjäpanos, ei löytynyt  riittävää ostovoimaa kannattavalle liiketoiminnalle (Miksi näin kävi? Siinä löytyy aihetta monelle Aallon Asparalle).

Tunnustan kävelleeni usein sekä Lasipalatsin että Kluuvin maatilatorin ohi. Monesti pistäydyin myös sisään. Nautin niiden tunnelmasta. Kluuvin lihatiskin touhun seuraamisesta tai perunakellarin tuoksusta olisin maksanut pääsymaksua (ehkä 5€/kerta). Ruokien hinnat sen sijaan tuntuivat turhan kalliilta, ostaminen vaikealta. Siellä virkistyneenä aloin etsiä kauppoja, joissa olisi yhtä hyvä tunnelma ja herkullisia tuotteita, mutta vähän edullisimmat hinnat. Ja sellaisia, joista saisin ostaa kerralla kaikki (siihen olen oppinut, niinkuin muutkin suomalaiset). Stokkan tuotteiden hinta-laatusuhde sai uutta arvoa.

Pienet lähikaupat herättivät isot kaupat tajuamaan, mitä kuluttaja oikeasti haluaa. Pienet lähikaupat opettivat kuluttajia etsimään kauppoja, joista saa tuoreutta suoraan tuottajilta.

Kun tänä viikonloppuna karautin Espoossa ”lähisittariin”, sain viikonlopun herkuksi monia tuotteita, joista vielä muutama vuosi sitten en olisi osannut edes unelmoida.

Kun tätä nykyä menemme maalle, Pohjanmaalle tai Pohjois-Karjalaan, olen kaupassa ymmälläni. Siellä ei ole lähikauppaboomi samalla tavalla purrut. Hyvät kaupat ovat harvassa.

Vien Helsingistä ruokaa mukanani, ostan eväät matkalle tai yritän päästä vierailulle hyvää ruokaa arvostavaan kotiin (joilla paikallisia kalastaja- tai metsästäjätuttuja). Sellaista ruoka appsia ei ole keksitty, että muualta kuin Helsingin, Tampereen tai Turun seudulta helposti todella laadukasta ruokaa löytyisi. Arkiruokaa ja perustarpeita löytyy hyvin ihan kaikista S- ja K-kaupoista ja Lidlistä ympäri Suomen niemen.

Pienet lähikaupat opettivat meitä vaativia pääkaupunkilaisia (muitakin kuin punavuorelaisia) vaatimaan ruoalta ja kaupalta vielä enemmän tuoreutta ja laatua.
Toki maksamaankin hyvästä vähän enemmän.

Kiitos siitä!

Lue lisää ja kommentoi

Mikä ihmeen villiruoka?

Kun noin vuosi sitten kuulin, että Alexander Stubb on myymässä suomalaista villiruokaa jossain maailmalla, olin ihmeissäni. Mitä ihmeen yrttejä ja villisikoja siellä ollaan kaupalla ja missä suomalainen ruokaketju niitä tuottaa? Onko siinä mitään tolkkua? Sitten selvisi, että kyseessä on ELO-säätiön eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön hanke nostaa suomalaisen ruokakulttuurin kiinnostavuutta maailmalla.

Villiruoka-logo

Nyt ryhdymme Kuule Oy:ssä villiintymään villiruoasta. Alamme etsiä villiruoalle uskottavaa paikkaa suomalaisten ja ulkomaalaisten sydämissä sekä luomaan pohjaa kaupalliselle menestykselle.

Mitä olen tähän mennessä oppinut?

  1. Villiruoalla tarkoitetaan suomalaisille tuttuja, ulkomaalaisille eksoottisia puhtaan luonnon antimia: marjoja, sieniä, riistaa, kalaa ja villiyrttejä.
  2. Villiruoasta tehdään suomalaisen ruokakulttuurin kulinaarinen kärki ja matkailuvaltti. Se voi olla myös osa Team Finland -työtä.
  3. Villiruoka-ajattelua viedään eteenpäin monipuolisessa yhteistyössä, jossa on mukana sekä matkailun että ruokaketjun toimijoita.

On kiinnostavaa tehdä yhteistyötä ELO-säätiön kanssa. Heidän kaltaistaan gastronomian puolestapuhujaa ja poikkitieteellisesti kulttuuri- ja talouselämään verkottunutta yhteisöä tarvitaan. He voivat toimia myös turvallisuutta ja vastuuta korostavan ruokaketjun tukena ja innoittajana.

”Suomalaisen ruokakulttuurin tekijät, näkijät ja resurssit saman pöydän ääressä.”

Tiedote 25.3.2013: ELO-säätiö ja Kuule Oy yhteistyössä villiruokaa ja kouluruokailua kehittämässä.

Lue lisää ja kommentoi

Kitkan viisas on viisas

Viime viikolla Lapissa tajusin olevani suomalaisen ruokakulttuurin ytimessä.

Keskellä erämaata sain hiihtolenkin lomassa syödä vastapaistettuja lettuja hillon ja kuuman mustikkamehun kera. Luvatussa maassa oli tarjolla varsin mainiota riistakeittoa. Kaupasta ostetut Levin lihan poronkäristyslihat maistuivat mainioisti itsetehdyn puikulaperunamuusin kera. Kaupan pakkasesta löytyi kotimaista puolukkaa.

Kitkan viisas

Usko sai vahvistusta, kun luin pienen uutisen Maaseudun Tulevaisuuden verkkosivuilta. Kitkan viisas on nyt alkuperäsuojattu. Opin, että Kitkan viisas -nimitystä käytetään Kuusamon ja Posion kuntien ylänköalueen järvistä pyydetyistä pienistä muikuista. Uutinen kertoi, että suomalaisia tuotteita on rekisteröity yhteensä vain yhdeksän, joista viisi alkuperänimityksenä. Tähän mennessä EU:n alueella on nimisuojauksen saanut jo yli 1 100 tuotetta.

Kuka teistä tietää, mitä ovat ne muut suomalaiset suojatut tuotteet?
Aika moni niistä oli lomaviikkoni ruokalistalla. Ne ovat kolme Lapin poronlihatuotetta (kuiva, kylmäsavu ja tavallinen poronliha), Kainuun rönttöinen, karjalanpiirakka, kalakukko, sahti ja Lapin puikula. Puruveden muikulle haetaan alkuperäsuojausta.

Puhdasta Lapin ilmaa hengittäessä oli mukava mutustella toistakin hyvää uutista. Suomalainen ruoka on Euroopan puhtainta. Suomalainen puhdas ruoka ei siis ole myytti, vaan Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto Efsan julkaisema tieto torjunta-aineiden jäämistä. Hienoa! Tästä on hyvä jatkaa, niinkuin Kimi Räikkönen (maailman tunnetuin suomalainen, joka vielä voitti osakilpailun tänään!) sanoisi.

Mutta ei. Täällä etelässä näkyy enemmän suomalaisen ruoan puutteet kuin sen vahvuudet. Ja niistä puutteista puhutaan, ei vahvuuksista!

Luin viikon lehdet. Helena Petäistö peräänkuulutti oikeaa ruokaa Suomen Kuvalehdessä. Näinkö on, että täällä Suomessa tehdään ruokaa kuin rautanauloja. Apuva, jos se on totta!  Apuva, jos suomalainen ruokakulttuuri näyttäytyy sellaisena. Viime syksynä tekemämme tutkimus osoitti, että suomalainen ruoka näyttäytyy myös monille suomalaisille lähinnä valmisruokana.

Katsoin pe 15.3.13 Kotimaisen ruoan metsästys – keskustelun, joka oli vielä Areenalla.  Hinta, hinta, hinta. Ja kaupan keskittyminen. Ihanko eduskunnassakin on tärkeintä ruoan hinta. Itse olen huolissani monimuotoisuuden vähenemisestä. Jotakin sille pitäisi tehdä, mutta vaikea sanoa helpottaako kilpailulainsäädäntö tilannetta. Asennemuokkausta tarvitaan ainakin!

Nyt yritän olla yhtä viisas kuin Kitkan viisas ja teen yhteensä kahdeksan ehdotusta.  Osa ruokaketjulle, yksi eduskunnalle ja muutama kuluttajille:

Ruokaketju:

  1. Laitetaan alkuperämerkinnät kuntoon nyt heti odottamatta EU-sääntöjä.
  2. Liha, kala, maito, vihannekset,  juurekset ja vilja ovat tärkeimmät.  Mausteet ja lisäaineet saavat odottaa, jos on vaikeaa.
  3. Nähdään puutteet ja korjataan (ollaanko ruokaketjussa jo liian systeemi-, tulos- logistiikkaorientoituneita teknokraatteja, joilta aitous ja hyvä maku unohtuvat). Vahvistetaan vahvuuksia, joista on kuluttajalle lisäarvoa.
  4. Kommunikoidaan onnistumiset – ja epäonnistumiset, jotta ei muiden tarvitse sitä tehdä. Kommunikoidaan kotimaisen lisäarvo paremmin! Korjataan väärät väitteet.
  5. Haetaan lisää alkuperämerkittyjä tuotteita. Huolehditaan yhdessä niiden markkinoinnista.

Eduskunta:

  1. Merkitkää ruokalassanne kaikkien tuotteiden alkuperät ja nostakaa eduskunnan lounasruoan hintaa, jos se sitä vaatii!  Kommunikoikaa sen vaikutuksista. Katsokaa asiasta myös Heikki Ahopellon blogi.

Kuluttaja:

  1. Kunta- ja ja kouluruokailu voi toimia esimerkkeinä. Kuntalaiset, vaatikaa kouluihin kunnon ruokaa, ottakaa läheltä mitä saa ja olkaa valmiita maksamaan hyvästä!
  2. Suositaan valinnoin niitä, joiden haluamme menestyvän ja säilyvän!
  3. Vaaditaan ja kysellään. Oletko kuullut, että

Kauppa ja ravintolat tarjoavat, mitä kuluttajat haluavat.

Lopuksi pidetään tolkku mielessä:

  • Ei kaikki tarvitse olla kotimaista. Kahvia, mausteita, viiniä ja hedelmiä tarvitaan.
  • Ei teollinen tuotanto tai iso kauppaketju pilaa tuotetta, mutta välinpitämättömyys pilaa.
  • Monimuotoisuus on rikkaus kaikille. Se on tässä maassa uhattuna!
  • Luulo ei ole tiedon väärtti (ruoka kiinnostaa, mutta oikeaa tietoa puuttuu!)
  • Raha ei kasva puussa (vain kaupallisesti menestyvät konseptit pysyvät hengissä).

ps. Siellä Levin Kätkänkierroksen varrella olevalle Airille sanoisin, että kaksinkertaista hinnat! 1,50€ aidosta kuumasta mustikkamehusta on ihan liian vähän Lappiin lentäneiltä!

 

Lue lisää ja kommentoi

Lähiruokaa ja suomalaista ruokaa, yes!

Ilahduin, kun luin Kuluttajaviraston Eko-ostaja-sivuilta linjauksia lähiruoasta. Sinne oli selkeästi kirjoitettu, että LÄHIRUOKA ON PAIKALLISRUOKAA. Lähiruoka kestävänä valintana perusteltiin ekologiselta (mm. kuljetusmatkat ja omavaraisuus), sosiaaliselta (maaseudun elinvoima), taloudelliselta (paikallinen työllistäminen) ja kulttuuriselta (alueellinen ruokaperinne) kannalta.

Myönnetään. Pidän ”lähiruoka on paikallisruokaa”-määritelmää erityisen hyvänä myös siksi,
että se on sama, jota ehdotimme noin vuosi sitten julkaistussa lähiruokaselvityksessä.  Aiheesta 6.3.12  julkaistu tiedote levisi laajasti.


Helpotuksen huokaus – turhaan!
Selvityksen saaman julkisuuden jälkeen huokaisimme työryhmässä helpotuksesta. Uskoimme, että selkeä määrittely lopettaa jahkailun ja antaa siivet pk-lähiruokayritysten yhteistyölle ja lyhyiden toimitusketjujen kehittämiselle. Näin syntyisi uusia paikallisia erikoistuotteita, joista parhaat pääsisivät maakunnista pääkaupunkiin, jonkun paikkakunnan käyntikorttina myytäviksi.  Tavoitteellisen valmennuksen ja yhteistyön avulla yrittäjien osaaminen kehittyisi, lähiruoan saatavuus ja näkyvyys lisääntyisivät, eri paikkakuntien ruokakulttuurin erityispiirteet korostuisivat (Lapin porot, Kainuun marjat ja Karjalan piirakat).

Lähiruoka on alle 10% suomalaisesta ruoasta
Samassa lähiruokaselvityksessä korostimme, että lähiruoka ei suinkaan ratkaise kaikkea ruokabusineksenne haasteita, eikä sitä tee luomukaan.  90% kaikesta ruoastamme ja lähes koko ruokavientimme perustuu valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kilpailukykyiseen ruokaketjuun ja elintarviketeollisuuteen. Siinä kilpailussa tarvitaan myös toisenlaisia lääkkeitä. Myös näille kehitystoimille kaivataan hyvää ymmärrystä ja julkisen tahon panostuksia yritysten omien panosten rinnalle. Lähiruoan ja luomun kehittäminen ei riitä. Koko vastuullisen suomalaisen ruokaketjun kilpailukykyä tulee kehittää.

Miten on käynyt?
Me täällä pienellä Suomen niemellä taistelemme edelleen siitä, mitä on lähiruoka.  Kuluttajille lähiruoka merkitsee emotionaalista suhdetta. 89% liittää siihen erityisesti maantieteellisen läheisyyden. Suomalaisuuteen liitetään mm. turvallisuus ja työllistäminen. Sekä lähiruoka että suomalainen ruoka merkitsevät kuluttajille positiivisia asioita.  Ne tiedetään laadukkaiksi, niistä tykätään, mutta lisälaadusta ei vielä haluta maksaa lisähintaa ulkomaiseen verrattuna. Vaikka pitäisi.

Lopetetaan jahkailu ja vastakkainasettelu. Siinä ei ole tolkkua. Nyt tarvitaan 100%:sta tekemisen henkeä.

ps.
Jos vielä pitää perustella, miksi lähiruoka tarkoittaa paikallisruokaa eikä kaikkea kotimaista ruokaa, verrataan sitä toiseen lähi-alkuiseen sanaan, lähijunaan eli paikallisjunaan.

Paikallisjuna palvelee paikallista julkista liikennettä pysähtyen tiheästi sijoitetuilla pysäkeillä tai asemilla. Paikallis- tai lähijunalla ei voi yleensä matkustella toiselle puolelle Suomea.

Lue lisää ja kommentoi