— Onko tolkkua?

Arkisto
yleinen

Kolme kertaa kiitollisuus

Sana KIITOLLISUUS on tullut viime viikkoina vastaan monta kertaa.
Luin Verkkolehti Työpisteestä  professori Jari Hakasen haastattelun.  Yksi lause herätti:

Kiitollisuus on vähän tutkittu ja aliarvostettu positiivinen tunne.

Kiitollisuus, kuten muutkin positiiviset tunteet, vaatii pysähtymistä ja aikaa. Vain silloin voi nähdä positiiviset asiat kaiken elämän sekamelskan keskellä. ”Ihminen tarvitsee jotakin, jota tehdä, jotakin, josta unelmoida ja jotakin, jota rakastaa.” 

1.

Yhteinen tavoite on kiitollisuuden aihe

Alkuvuodesta Aktivistimummot-liikettä perustettaessa oli ihastuttavaa kokea samanhenkisten ihmisten yhteys.
Sai syventää ajatuksia vanhojen tuttujen kanssa, sai kohdata myös uusia ihmisiä, jotka antoivat aikaansa, osaamistaan ja jakoivat näkemyksiään. Meitä oli alussa koossa pieni joukko, jolla oli yhteinen iso tavoite ja sydämestä lähtevä tekemisen motiivi:
Omien ja maailman lastenlasten tulevaisuus. Saatiin aikaan Aktivistimummot-liike.

Aktivistimummot HS:n jutussa 2.11. Kuva Rio Gandara.

Aktivistimummot-liikkeen vastaanotto on ollut iso ilo.  Hesarin juttu 2.11. moninkertaisti joukkomme.
Joka päivä saa kokea uusia kohtaamisia ja kuulla, että tällaista on odotettu. Monille on merkityksellistä olla aktiivisesti etsimässä keinoja ihmiskunnan ison haasteen, ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mediat, mm. Svenska YLE ja YLE Tampere, innostuivat jakamaan sanomaamme.

Isot asiat eivät synny hetkessä. Eikä niitä hetkessä hoideta.  Eikä ilman joukkovoimaa.
Moni aktiivinen mummo ja asiantuntija on viime viikkoina ilmoittautunut mukaan antamaan panostaan.
Upeiden perustajamummojen mukaan on saatu apuvoimaa:  Anna, Armi, Tarja, Kaija, Carita ym. ja koko kasvava 4800 mummon joukko.  Yhdessä haemme vaikuttavia keinoja kohtuuden, toivon ja oikeudenmukaisuuden keinoja käyttäen.

Isot asiat ratkaistaan isolla joukkovoimalla.

2.

Pysyvä kiitollisuuden aihe on kirjat.

Bookbeatin äänikirjat mahdollistavat lukemisen ja liikkumisen yhdistämisen. Äänikirjan avulla ehtii elämässään useamman kirjan maailmaan. Se on kuitenkin sanottava, ettei kuunteleminen lukemista ole. Parhaat kokemukset  tulevat kirjoista, joita on saa lehteillä omissa käsissä. Siitä, että voi palata takaisin tärkeään lauseeseen.

Finlandia-palkinto-kilpailu ehdokasasetteluineen on loistava konsepti. Sen myötä saa monta luotettavaa kirjasuositusta.
Elin viikon verran Finlandia-voittaja Bollan maailmassa. Sain tai jouduin keskelle albaanien ja serbien elämää Kosovon repivän sodan keskelle kahden ihmisen tarinan sisälle. Kun sieltä pääsi ulos, oli hienoa huomata, miten iso merkitys on sillä, että saamme elää täällä maailman onnellisimmassa maassa, rauhassa, unelmia rakentaen ja toteuttaen. Luin kirjailja Pajtim Statovcin haastattelun. Hän puhui toiseudesta ja kertoi monista ihmisistä, joiden tilanne on tämä:

”Vaikka kuinka kurottais kohti omia unelmiaan, niin niitä ei saavuta!” Pajtim Statovci

Se muistuttaa meitä siitä, miten paljon maailmassa on suuria vaikeuksia. Ei ole ihan helppo mennä vaikeassa tilanteessa olevalle kertomaan kiitollisuuden sanomaa omasta perspektiivistä osana maailman onnellisinta kansaa.

Ilmastoasioissa löysin itselleni raamatun, johon tahdon monesti palata.

”Raamatun” nimi on Päin Helvettiä.

Se on Panu Pihkalan kirjoittama kirja ilmastoahdistuksesta ja toivosta. Täytin sen alleviivauksilla. Kiitollinen olo tuli siitä, miten hyvin näitäkin asioita on mietitty ja viisautta monesta lähteestä ja näkökulmasta haettu. Voi vain lukea valmista ja todeta: Näin on.

Pihkala kirjoittaa  ilmastoahdistuksesta kappaleessa Pärjääminen ja selviytyminen (s. 218) näin:

Ihminen on yleensä hyvin sitkeä ja hänen kantokykynsä kasvaa taakkojen myötä.
Mutta rajansa kaikella. Liialliset kuormat vievät elämästä toimintakykyä ja iloa.
Tarvitaan kolmea asiaa: sopivia yksilöllisiä kuormia, riittäviä lepohetkiä  kantamisen välissä ja taakkojen yhteistä jakamista. Parhaimmillaan yhteinen vaellus on sitä, että kun jollakulla on heikompi hetki niin toinen kantaa enemmän kuormaa.

 

Tästä tuli mieleen, että ainakaan lasten ja nuorten niskaan ei  kenenkään pidä lisätä ilmastoahdistuksen taakkaa.
Meillä mummoilla isossa ryhmässä on voimia kantaa isompaakin taakkaa. Meillä on yhdessä valtaa ja voimaa tehdä ja painostaa päättäjiä tekoihin, joilla on vaikutusta.

3.

Lapset on iso kiitollisuuden aihe.

Joka kerta kun kohtaan pieniä lapsia, omia tai muiden lapsenlapsia, ei voi kun ihastella sitä energiaa ja intoa, jolla he uusiin asioihin suhtautuvat. Lapset on iso kiitollisuuden aihe. Heitä on helppo rakastaa täydestä sydämestä.
Meidän aikuisten homma on pitää huolta, ja tehdä kaikkemme, että maailma on sellainen, että lapset voivat säilyttää sen toiveikkuuden, joka heidän silmistään loistaa.

 

Joulu on kiitollisuuden juhla.

Lue lisää ja kommentoi

Aktivistimummot – on tolkkua!

Viikko sitten, 23.10.2019 julkistimme ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja toivon tuomiseen keskittyvän kansanliikkeen, jota olemme 12 mummon voimin alkuvuonna valmistelleet.   Oli upeaa huomata, että heti tiedotteen julkaisemisen ja facebook-sivun avaamisen jälkeen, saimme kymmeniä pyyntöjä päästä ryhmään. Koska ryhmä on julkinen, pääsevät myös muut kuin ryhmäläiset näkemään, mikä mummoja huolettaa ja mikä innostaa.

Aktivistimummot-facebook-sivun lisäksi on hyvä käydä katsomassa myös aktivistimummot.fi –nettisivu, jonne me huolella valituin sanakääntein keräsimme asiat, jotka meitä motivoivat ja joita tahdomme aikaansaada. Nettisivuilla esittelemme 12 perustajamummoa lastenlastemme piirtämän kuvan kera. Kun tänään kokoonnuimme Oodissa, otimme kuvan, josta jäsenet on  helpommin tunnistettavissa. (Tästä kuvasta puuttuvat Eevis, Reetta ja Karkki).

 

Mikä on viimeisen viikon aikana erityisesti ilahduttanut?

No se, että saimme viikossa kasaan lähes 300 mummon ryhmän.
Mukana on muutama pappa, useita isotätejä  ja kummitätejä. Moni esittäytyi ja kommentoi ryhmään tuloaan.
Ihania kommentteja.  Paljon hyvää keskustelua. Joukkoon saatiin monia, jotka perustajamummojen tavoin tahtovat antaa oman asiantuntemuksensa veloituksetta käyttöön. Se on valtava voimavara!

Kun ensimmäinen viikko oli täyttymässä, yksi ryhmämme jäsen, Leppäsen Anne teki yhteenvedon asioista, jotka ensimmäisellä viikolla puhuttivat.

Aktivistimummot-ryhmä on ollut viikon julkinen ja yhtenä perustajajäsenenä ajattelin summata, mitä ryhmässä tapahtuu. Jäseniä on tätä kirjoittaessa 244! Aktivistimummot pitävät lastenlasten ja kaikkien tulevien sukupolvien hyvän elämän edellytyksiä sydämenasianaan. Hienoa, että mukaan on liittynyt myös arvomme jakavia pappoja, varamummoja ja tätimummoja. Ilmastovanhemmat ry seuraa aktivistimummoja ja tekee mielellään yhteistyötä kanssamme.

Aktivistimummot-ryhmässä on tavallisia aktivisteja ja todellisia asiantuntijoita. Monet ovat kertoneet jo pitkään tehneensä ilmastolle hyviä henkilökohtaisia valintoja. On kerrottu omista käytännöistä esimerkkeinä lajittelu, kierrätys, kasvisten ja villiruoan käyttö, autoilun välttäminen ja yleinen nuukuus.😄 Nyt on haastettu ilmastodieettiinkin! Mahdoinko jo lupautua… Keskusteluun on linkattu ajankohtaisia, itseä puhuttelevia ilmastouutisia. Artikkeli ekososiaalisesta sivistyksestä herättää ajatuksia. Vaatteidenvaihtopäivä on mainion tuntuinen idea. Lentomatkailusta ja lentoverosta on liitetty useita linkkejä, ruokahävikki buffetpöydissä on puhuttanut, hiilinielujen toimivuus ja Suomen metsätalous paljonkin. On asioita, joista aktivistimummoilla on erilaisia taustatietoja ja myös eri näkemyksiä. Kommenteissa on tuotu esiin, kuinka aktivistimummoihin uskotaan positiivisena ja kannustavana toimijana. Erilaisten mielipiteiden esiin tuominen on valaisevaa, olen oppinut paljon. On kuitenkin tärkeää, että keskustelemme tässä ryhmässä rakentavasti.

Ryhmän puitteissa tullaan järjestämään alustettuja keskustelutilaisuuksia ja varmasti myös muita tapahtumia, jotka tähtäävät ilmastonmuutoksen torjumiseen. Kaikista aktivistimummoista riippuu, millaista toimintaa toteutamme. Tämä on vasta alkua. Kiitos mukaan tulosta!

Twitterissä jaettiin ja peukutettiin

Oma erityinen intohimoni on twitter, joka ottikin #aktivistimummot innolla vastaa.  Kopioin tähän twiitin, joka sai kaikkein eniten kommentteja ja jakoja. Aivan, myös me mummot halutaan olla liikkeellä @hyvansaanaikana .

Nyt kun alkuhuuma on ohi, on aika tekojen.  Kun tänään tapasimme perustajaryhmän kanssa, saimme monta päätöstä aikaan.  Mitä teemme:

  • Tervehdimme innolla Ilmastoisovanhempien vetoomusta. Samalla asialla. Allekirjoitamme. Julkaisupäivä Lasten oikeuksien päivä 20.11. on loistava ajoitus.
  • Marraskuun teemaksi valitsimme vaatteet ja ilmasto. Etsimme marraskuulle blogin kirjoittajaa.
  • Joulukuussa aktivistimummot kirjoittavat kirjeen joulupukille. 
  • Tammikuussa on aika päästä eroon ilmastoähkystä ja -ahdistuksesta ja korvata se teoilla.  Aloitamme yleisötapahtumat.
  • Helmikuussa on monenlaisen yhteistyön aika.

Vapaaehtoistyö on ihan parasta kun se on mukavaa ja merkityksellistä.

Siinä on tolkkua!

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Tunnustan: Söin kinkkusämpylän

Viikko sitten osallistuin kiinnostavaan tilaisuuteen. Perjantaina 13.9. Sitra organisoi ilmastosta twiittaaville mahdollisuuden kokoontua Hanasaareen #ilmastotwitter – iltapäivään.

Menin paikalle hyvissä ajoin. Luentosalin eteen laitettiin juuri runsaita tarjoiluja. Vadeille oli aseteltu isot kasat herkullisen näköisiä kinkku- ja juustosämpylöitä. Keskipöydällä oli tarjolla erikseen merkattuna yksi (1) gluteeniton smpylä ja  kaksi (2) vegaanisämpylää.  Kahvia, teetä, sokeria ja maitoa. Siis suomalaisten kokoustarjoilujen perussetti!  Otin hyvällä ruokahalulla kahvini kanssa kinkkusämpylän. Maitoa en kahvissani käytä. Näiden kanssa asetuin saliin, 64 muun ilmastotwiittaajaan joukkoon. Ympärillä oli tutulta näyttäviä, eri-ikäisiä kasvoja twitterin profiilikuvien syöveristä. Todellisia tuttuja oli joukossa vähemmän.

Ohjelma oli kiinnostava. Nuoren ilmastoaktiivin, Atte Ahokkaan innostava aloitus. Hän puhui aikuisten ja päättäjien vastuusta.  Vihreän Langan Riikka Suomisen terävät kommentit journalismin vastuusta ja ihmisten medialukutaidosta.  Tunnustettu tutkija,  ”IPCC-ilmastouskovainen” Markku Kulmala innosti ymmärtämään ilmastomuutokseen liittyviä isoja kokonaisuuksia ja asioiden yhteyksiä.  Hän kertoi hyvät uutiset: Venäjällä ja herätty ja Kiinan kokonaispäästöt ovat laskussa. Parasta iltapäivässä oli se, että jokaisen puhujan alustus herätti monipuolisen keskustelun. Tietoa ja kokemuksia jaettiin innolla #ilmastotwitter ’issä.

Minulle jäi erityisesti mieleen tutkijatohtori  Janne M. Korhosen esitys. Hän kertoi, että aika on loppumassa ja on käännettävä kaikki kivet. Hän haki viimeistä käännettävää kiveä historiasta.  Mahdollisuus löytyi  USA:n toimista ja Rooseweltin päätöksistä aikana, jolloin USA ja liittoutuneet olivat jo häviämässä toista maailmansotaa 1940-luvulla.

Toisen maailmansodan ja USA:n toiminnan oppi oli, että pärjätäkseen

Pitää luoda uusi skaalattava malli ja toteuttaa se nopeasti

USA onnistui murtamaan Saksan ylivallan moninkertaistamalla pikavauhtia varustelunsa. Laivojen ja lentokoneitten tuotantoa tehostettiin jopa 100-kertaiseksi –  siitäkin huolimatta siihen käytettyjä varoja kauhisteltiin.  Vastaava toimintatapa ilmastonmuutoksen torjuntaan muutettuna merkitsisi nopeaa, teollista hiilineutraalien energialähteitten käyttöönottoa.

Tarvitaan iso systeeminen muutos

Ehdotus kuulosti hyvältä, vaikka sotaesimerkki yllätti. Olin varma,  että valistunut ja aktiivinen kuulijajoukko esittää vastalauseita sodan raakojen keinojen ihannoinnista. Vaan niin ei käynyt. Kaikki tuntuivat olevan samaa mieltä ratkaisun järkevyydestä. Ei haittaa vaikka oppi on sodassa saatua.

 Skaalattavuuden hyödyt otettava käyttöön!

Innostavan ohjelman lopuksi Sitran Mari Pantzar ynnäsi  kommentteja ja palautteita, joita ilmastotwitter oli kirvoittanut.  Innostusta ja ihastusta pääosin. Vain yksi asia oli saanut kovasti kritiikkiä.  Kinkkusämpylät.
Järjestäjä otti syyn tilaajan eli Sitran piikkiiin.

Huomasin, että keskusteluissa kinkkusämpylätarjoilua kommentoitiin jopa katastrofaaliseksi. Joku piti myös kinkkusämpylän ottaneita suorastaan epäuskottavina ilmastoasiantuntijoina. Todellinen #kinkkusämpylägate

 

On helppo olla samaa mieltä, että kokoustarjoiluissa tulee olla vaihtoehtoja, vegaaneille,  fleksaajille, sekasyöjille ja allergisille. Kun oli kyseessä Sitran tilaisuus, moni odotti lihatonta tarjoilua.  Itse sekasyöjänä en tietenkään pitänyt asiaa ollenkaan katastrofina. Sämpylät olivat herkullisia. Sämpylöistä syntynyt keskustelu oli minulle ruoka-alan vaikuttajalle  ammattillisesti todella kiinnostava.  Siksi peukutan Teemu Vaarakallion huomiota ja siitä syntynyttä keskustelua.  Koska päivä sattui hävikkiviikon perjantaiksi,  Kia Aarnion kommentti ihastutti erityisesti.

Hämmästelin taas, miten merkittäväksi itseä kuvaavaksi seikaksi ruokavaliovalinnat ovat tulleet.
Ruokavalion maidottomuudesta ja erityisesti lihattomuudesta on tullut näkymätön kruunu omien ilmastotekojen todistuslausunnoissa. Ei ollenkaan riitä, jos kertoo vähentävänsä autoilua, ostavansa vähemmän tavaroita ja minimoivansa lentämisen, sekä ruoassa suosivansa sääntöä

#enemmänkasviksia #vähemmänlihaa

Taas huomaan, miten huonosti me suomalaisen vastuullisen ruokaketjun puolestapuhujat olemme osanneet argumentoida suomalaisen ruokavalion syntyä ja historiaa.  Tuli mieleen, että maamme  menestystarina pitäisi osata kertoa yhtä hienosti kuin JMKorhonen kertoi USA:n menestystarinan toisessa maailmansodassa. ”Ne pienet pohjoisen maan maitotilat ja ruohoa syövät lehmät toivat sen verran ruokaa sodanjälkeisiin köyhiin pirtteihin, että lapset saatiin kasvamaan ja kouluihin. Kasvimaat, maksuton kouluruoka, ja siellä tarjotut keitot ja puurot avittivat.  Pohjoiseen maahan kasvoi vastuullinen kansa, joka kaupungistui, ja osaa nyt hyvällä osaamisella luoda todellisia ratkaisuja maalle ja kaupunkeihin.”

Miten luoda suomalaista vastuullisesta ruokaketjusta skaalattava malli, joka huomioi monipuolisesti globaalit ja lokaalit haasteet.

Ehkä niillä ruohoa syövillä lehmillä voi olla joku osansa ratkaisijoina. Niin tai näin.
Ainakin meillä koulutetuilla ja kokonaisuuksia ymmärtävillä ihmisillä on tärkeä ratkaisijan osa.

 

Kuvan kinkkusämpylä ei liity rikokseen.

Nyt se on tunnustettu. Söin kinkkusämpylän.  Soitin jälkikäteen Hanasaareen ravintolapäällikölle  ja kysyin mistä heidän kokoustarjoilujen leivät, juustot  ja kinkut ovat peräisin.

Lukas Hemnell kertoi, että kaikki ovat kotimaisia.

Huokasin helpotuksesta.

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Mitä tänään koulussa opin?

Tämä päivä on monelle ensimmäinen koulupäivä.
Itselläkin oli tänään ilo oppia ja ymmärtää  jotakin uutta. Olin Tiedekulmassa kuulemassa IPCC:n erikoisraportin julkistusta. Siitä twiitattiin tunnisteilla #ipcc, #ilmastotiede ja #maankäyttö.

Erikoisraporttia oli kuulemassa täysi salillinen asiasta kiinnostuneita. Kommentteja ja kysymyksiä kuunnellessa huomasin, että tupa oli täynnä eri alojen asiantuntijoita. Raportin ja tilaisuuden focus oli vahvasti ruoan tuotannossa ja ruokaturvassa. Siksi se kiinnosti erityisesti.

Heti tilaisuuden alussa, järjestäjätaho eli Luken pääjohtaja Johanna Buchert linjasi maankäytön merkityksen:

 ”Jos haluamme rajoittaa lämpenemisen 1,5 asteeseen, fossiilisten päästövähennysten lisäksi pitää pystyä vähentämään päästöjä myös metsä- ja maataloudessa.”

Tosin tilaisuuden edetessä, alkoi tuntua siltä, että kunhan päästäis edes alle 3 asteen lämpemisen.
Niin hurjaa vauhtia ilmastokatastrofi etenee.

Hesarin Alma Onali teki julkistamistilaisuudesta hyvän jutun.  Kannattaa lukea.

Pelkäsin etukäteen, että maatalous  ja metsätalous joutuu syyllisten penkkiin, fossiilisten merkitys unohdetaan ja jokainen maidosta ja lihasta nauttiva saa vahvan syyllisen viitan harteilleen.

 

 

 Toisin kävi. Syyllisiä ei etsitty. Etsittiin ratkaisuja.

Tämä suuren tutkijajoukon keräämä erikoisraportti on kuultujen esitysten perusteella varsin monipuolinen (en ole koko raporttia vielä lukenut, on varsinainen järkäle). Se listaa keinoja, joissa on potentiaalia, ja jotka pitää ottaa käyttöön.

Keinoja on. Ne pitää ottaa käyttöön. HETI.

Maankäyttöön tarvitaan muutoksia kaikissa maissa, kuitenkin niin, että globaalista ruokaturvasta huolehditaan.

Faktat faktoina

Faktat esiteltiin faktoina ja tärkeimmistä vaikuttamisen keinoista oli helppoa saada tolkkua.
Itselle uusia ja merkityksellisiä oppeja tuli roppakaupalla. Esitän suuren osan opeista asiantuntijoiden lainauksina, jotta eivät näytä omilta mielipiteiltäni.

Nyt kannattaa luottaa tieteeseen, ei mielipiteisiin.

Mitä tänään koulussa opin?

  1. Tarvitaan konkreettisia muutoksia ihan kaikilla sektoreilla, ihan kaikkien pitää toimia! (Tutkija Anna Repo. Luke)
  2. Tarvitaan muutoksia koko ruokajärjestelmään ja kulutustottumuksiin.  Muutoksia tarvitaan koko ketjussa, viljelijästä kauppaan, ravintolaan ja kuluttajaan. Kuluttajan valintojen rooli iso. Tämä ei ole siis ole vain viljelijöiden asia. (Tutkimusprofessori Raisa Mäkipää, Luke)
  3. Se mikä hillintätoimi toimii yhdessä maassa, ei välttämättä toimi toisessa (tutkijatohtori Tuomo Kalliokoski)
  4. Kiireisin asia Suomessa on saada aikaan muutokset turpeen käytössä (ympäristöministeri Krista Mikkonen)
  5. Peltoja ei voi raivata lisää, olemassaolevat metsät tarvitaan nieluiksi,  joten tuottavia peltoja tulee käyttää intensiivisemmin ja järkevämmin.
  6. Kaikkien meidän on syytä siirtyä kohti kasvipainotteista ruokavaliota, vaikka 100% vegaaniutta ei tarvita eikä kannata vaatia. Lihan kulutusta tulee vähentää. Lihan tuotanto vie liikaa (nyt noin 70%) maa-alaa! Se on globaalisti kestämätöntä (Raisa Mäkipää).
  7. Kansalaisten tuki ilmastotoimille on todella vahva (Sini Harkki) Aktiivisimpia ilmastoasioissa ovat nuoret ja vanhat. Mummot ovat eläneet ajan, jolloin kulutus oli vielä tolkullista. Tuntuu kotoisalta palata siihen takaisin. Nuoria ajaa kiinnostus tulevaisuudesta.  (päätetelmäni: keski-ikäiset ja osa vanhemmista tarvitsee lisätietoa ja -motivaatiota, aktivistimummoja tarvitaan, tästä lisää kohta)
  8. Ympäristöa haittavista tuista pitää päästä eroon, muuten asia ei edisty (Sini Harkki, Minna Kaljonen)
  9.  IPCC:n raportti on kokonaisvaltainen, holisitinen. Holistisuuteen pitää myös ilmastokeskustelussa päästä, vastakkainasettelulle ei ole nyt aikaa! (Juha Mäntylä, MetsäGroup, Juha Nousiainen, Valio) 10. Jos jollakin maalla, niin eikö juuri Suomella ole mahdollisuus onnistua ja olla esimerkkinä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Meidät tunnetaan hyvästä koulutuksesta, innovaatioista ja toimivista hallintorakenteista. Myös yhteiset tavoitteet on asetettu riittävän korkealle. (Sini Harkki). Yes!

Mistä innostuin erityisesti?

Erityisesti innostuin ajatuksesta, mitä kaikkea voimme saada aikaan, kun saamme koko kansan (tai ainakin enemmistön) näkemään kohdan 10 mahdollisuuden. Siinä on tekemistä.  Lähtötilanteen haasteellisuudesta ja joidenkin kuluttajien asenteista kertoo kuluttajatutkimus, josta kirjoitti eilen Maaseudun Tulevaisuus  (skeptikkoja on liian paljon).

Sain myös uuden kaverin

Erityisen mukavaa oli, että tämä koulupäivänä sain uuden kaverin. Vierustoverini pulpetissa oli Maarit Kari. Vastapäätä istui Jouko Laasesenaho. Kun hetken juttelimme, huomasimme, että olimme lähtöisin lähes naapuripelloilta Alajärveltä, Lehtimäeltä ja Soinista.

Tästä on hyvä jatkaa.  Opin huomennakin jotakin uutta.

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Aika, juusto ja pysähtyminen

Juustopöytä ry:n puheenjohtajana kirjoitin yhdistyksen uutiskirjeeseen kesätervehdyksen.
Laitanpa sen myös tänne omalle kanavalleni. Luonnostellessani  kesäkirjettä kirjoitin paperin reunaan itseäni kiinnostavat teemat:

Aika, juusto ja pysähtyminen

Mitähän niistä saisi aikaan?

Aika. Kirjoitin noin kuukausi sitten blogin, jossa kerroin huolestuneeni monien ikäistäni nuorempien työssäkäyvien ystävieni kiireestä ja syvistä huokailuista. Tavatessani viime viikolla muutamia tuntui loman odotus olevan heille pieni oljenkorsi, vaikka kovasti epäilivät, miten jaksavat selvittää yli 10 vuoden kakun (kyllä, vankilatuomiotermi) ennen koko ajan loittonevaa eläkeikäänsä. Kirjoituksen jälkeen sain monilta vanhoilta tutuilta palautetta ja tunnustuksia siitä, että arjen jaksaminen on tiukalla.

Mikä meidän aikaamme varastaa, ja minkä ajan annamme itse suosiolla muiden käyttöön? Minkä pidämme omanamme? Meillä kaikilla on sama aika 24h vuorokaudessa. Oppaat neuvovat jakamaan sen kolmeen osaan: 8 työlle, 8 unelle ja 8 itselle ja läheisille. Simppeli neuvo. Silti moni elää kuin viimeistä päivää, ruuhkavuosia koko elämä täynnä. Kiireestä puhutaan ylpeänä kuin kunniamerkistä. Toki toisilla on aina aikaa pysähtyä juttelemaan vastaantulevan kanssa, toiset valittavat kiirettä, kun saavat kutsun yksinäisen sukulaisen syntymäpäiville.

Suurin osa kaikkein kiireisimmistäkin ihmisistä pysähtyy, kun omassa tai läheisen elämässä sattuu jotakin järistyttävää. Vastoinkäyminen muuttaa  tärkeiden asioiden ranking-listaa. Yhtäkkiä tulee aikaa. Parhaassa tapauksessa akuutista vaiheesta selviämisen jälkeen ajankäyttö, ja sitä myötä oma ja läheisten elämän laatu pysyvästi paranee. Voi kun oppisimme arvottamaan omaa aikaamme myös ilman isoja kriisejä. Sitä on hyvä pohtia kesällä.

Juusto. Kun kyselee kriisitilanteita hoitavilta ihmisiltä kriisin hoidon vaiheita, tulee vastaan kiinnostava asia. Kun kriisin alkuvaiheen pysähtyminen ja rauhoittuminen on tehty, hankitaan ruokaa. Jotakin helppoa ja herkullista yhdessä syötävää, koska ruokahalu voi olla vajavainen.  ”Kun tulee vastaan paha kriisi, kokoonnutaan yhteen ja tilataan pizzat!” Sen jälkeen on helpompi alkaa puhua siitä, mitä on tapahtunut, sanoo monia kriisejä hoitanut työntekijä. ”Jaettavat juustovoileivät muistuttavat rakkaudesta ja uskosta tulevaan”, sanoi vankeja hoitava psykologi kesäkuisessa Hesarin artikkelissa. Aloin pohtia juustoa lohturuokana. Totta. Juusto on monen lohturuoan keskeinen aines.  Niin hyvää ja terveellistä kuin vaikkapa vihersmoothie onkin, ei siitä ainakaan minulle lohturuoksi ole. Kyllä pizza, lämmin juustoleipä, juustokuorruttu makaronilaatikko tai moneen makuun koottu juustotarjotin kouraisee syvemmältä.

Pysähtyminen. Kesäaikana moni haluaa paitsi matkata paikasta toiseen,  myös pysähtyä kohteisiin, joista yleensä huristaa nopeasti ohi navikaattorin asetuksella ”nopein reitti”. Kesällä on riemastuttavaa löytää kiertotien varrelta uusi nähtävyys, lähikauppa tai kuvattava maisema. Laiduntavat lehmät maalaismaisemassa ilahduttavat aina. (Jostain syystä itsellä on lapsuudesta alkaen ollut pakkomielle laskea, montako lehmää niityllä on.)

Pikkuväelle lähimetsään tehty eväsretki on elämys parhaasta päästä. Aika pysähtyy hetkeksi, kun voipaperista rapistetaan esiin juustoeväsleivät, joita mutustellaan lintujen laulua kuunnellen.

Kuva on otettu kesäajelulla Ilomantsissa, kun pysähdyimme ihastuttavassa Sonkajan kylässä.

 

Rauhallista kesää!

 

Seija Kurunmäki

”Monet ihmiset jäävät onnesta osattomiksi: eivät siksi, etteivätkö he löytäisi sitä, vaan siksi, että he eivät pysähdy nauttimaan siitä.” – William Heather

Lue lisää ja kommentoi

Huolestuin kiireestäsi, ystäväni

Tapasin ystäviä, jotka olivat vähän aikaa sitten jääneet eläkkeelle ja pois jokapäiväisestä työssäkäynnistä.  Pohdimme elämäämme ja sitä, millaista elämä vielä vähän aikaa sitten oli ollut.

Se oli ihan hullua touhua. Palaverista toiseen ilman taukoa ja valmistautumista.

Jaoimme muiston, että koko ajan tuntui olevan valtava kiire.  Muistelimme naureskellen, että mitähän olivatkaan ne asiat, jotka sen kiireen saivat aikaan ja miksi siitä niin kovasti puhuimme. Emme muistaneet niitä yksittäisiä asioita,  organisaatioidemme monet myllerrykset vielä muistimme. Huomasimme kulkeneemme kuin huumattuina. Yötkin nukuimme huonosti. Ne oman työympäristön asiat tuntuivat silloin niin paljon isommilta kuin ne oikeasti ovat. Nauratti.

Olin viime viikolla muutamassa oman alan tilaisuudessa ja parissa privaatissa pöydässä, joissa tapasin työuran aikaisia  tuttavuuksia ja muita ystäviä.  Kyseltiin ja kerrottiin kuulumisia. Minä kerroin, että tuntuu vieläkin työläältä opettaa aivojaan ja ruumista siihen, että ei ole kiire.  Kerroin auliisti miltä tuntuu, kun on aistit auki ja saa ajatella pitkiä ajatuksia.

Kysyin heiltä, että mitä kuuluu ja miten menee.

”Kiire on koko ajan.”

Kyselin näiltä kiireestä kertovilta, että kauanko vielä pitää jaksaa eli minä vuonna ovat syntyneet.

1959, 1961, 1966, 1964, 1968, 1976.

Kun sitten laskettiin eläkeiät ja lisävuodet, huomasi, että monilla on vielä pitkä kakku edessä. Jos jo nyt ainut toive on eläkeikä, niin tulee kyllä viimeiset 10-15 vuotta putkea raskaaksi taivaltaa.

Huolestuin.

Jotakin meissä, ajattelutavassamme, esimiehissä tai työkulttuurissa on kovasti pielessä, jos työ tuntuu sellaiselta, että jaksaminen on koko ajan äärirajoilla. Tottakai pitää työtä tehdä, ja palkkansa tavalla tai toisella on jokaisen ansaittava. Työ on myös ilo ja etuoikeus.  Se peittyy, jos päivittäinen jaksaminen on ainut tavoite.

Niin.

Sellaista se oli itselläkin.  Ja niillä eläkkeelle jääneillä kavereilla. Aivot olivat jumiutuneet kohtaan kiire ja ne pysyivät siinä.  Välillä käytiin lenkillä ja tehtiin postauksia, jossa kerrottiin, miten ihana aamuhetki tms oli  – ja taas mentiin.

Eikä se mennyt pois edes kesälomalla, vaikka luki kaikki ”10 vinkkiä rentouttavaan lomaan”-palstat. ”Ensi kuussa/vuonna helpottaa”, sanottiin huolestuneille läheisille. ”Kun tämän vielä saan valmiiksi!”

Jälkeenpäin naurattaa. Miten sitä toimikin niin hullusti. Johan siinä kiireessä työn laatukin kärsi.

Mutta ei naurattanut, kun katseli väsyneitten vähän yli 50-vuotiatten ilmeitä ja kuunteli huokailuja.

Pitäkää hyvä kesäloma!

En minä tiedä, mitä tälle kiire-ilmiölle pitäisi tehdä. Itselle auttoi vasta se, kun lopetti kiiretyöt  ja vuoden verran opetti aivojaan toimimaan ilman kiire-autopilottia.

Piti opetella, jotta osaa elää ja tehdä välillä työtä normaalitilassa. Ja nukkua.

Jatkuvassa kiireessä ei ole tolkkua. Ei ruokita kulttuuria, joka ihannoi kiirettä.
Ruokitaan luovuuden ja ilon kulttuuria. Siitä hyötyvät kaikki.

 

Lue lisää ja kommentoi

Elintarvikepäivä etänä

Niin kauan kuin muistan,  on keväiseen ohjelmaani kuulunut Elintarvikepäivä.  Siellä on vaihdettu kuulumiset, verkostoiduttu ja päivitetty tietoja. Tänä vuonna tein tietoisen päätöksen, että seuraan päivään etänä, jotta ehdin tehdä muutakin.

Kun pitkin päivää seurailin ja nyt päivän päätteeksi päivästä kirjoitan, huomaan että ihan hyvä näinkin. Luulen tietäväni, mistä oli puhe.

Mersulla on mersun hinta

Avauspuheen pitänyt Elinkeinoministeri Mika Lintilä  oli sitä mieltä, että jokainen päivä on elintarvikepäivä. Suomessa luotetaan puhtaaseen ja terveelliseen ruokaan, kuin mersuun konsanaan. Hänen mukaansa turvallisuus ja suorituskyky myyvät autojakin.
Mersulla on mersun hinta.

Vastuullisuus velvoittaa, mutta sen pitää myös maistua

Päivän teema vastuullisuus on kuukausi kuukaudelta ajankohtaisempi.  Sattuihan elintarvikepäivä päivään, jota edelsi entistäkin huonommat IPBES raportin keräämät uutiset maailman luonnon tilasta.  Elintarvikepäivään sopiva näkökulman päivään toi Pauligin Marika King. Häntä siteerattiin laajasti. Hän muistutti, että vastuullisuuden rinnalla ei koskaan saa unohtaa ruoan makua. Hänen terminsä oli ”sustainable taste”.

 

Paljon näkyi puhetta lohkoketjusta ja tulevaisuuden haasteista sekä tehtiin eläinvertailuja

on muodostumassa globaaliksi standardiksi todentaa ja jakaa vastuullisuuteen liittyvää tietoa, muistuttaa Mikko Eerola

Olipa hauska . Paljon eläinvertauksia käytettiin: kuluttajina olemme laumaeläimiä (koiria tai lampaita), mutta uuden kehittämisessä meidän on löydettävä sisältämme leijona.

Huomisen haasteista ei selvitä eilisen resepteillä. Ratkaisuun tarvitaan laajaa tietämystä ja yleissivistystä, korosti ’ssä tänään.

Päällimmäiseksi 2019:stä jäi tänään mieleen , regenerative farming, kahviproteiini, sisäviljely, ruokaympäristö, insentiivi, FoodWasteEU, ESG sijoittajan vaikutusmahdollisuus, vastuullisuus.

Ruoka ja ruokailu on yhteisöllinen ja moniaistillinen elämys ja kokemus

Kun teemana oli vastuullisuus, jäi ruoan sosiaalisuus vähemmälle. Annikka Hurme muistutti avauspuheessaan ruokailun vaikutuksesta mielialaan.  Mari Sandell puhui elämyksistä ja Anni-Mari Syväniemi muistuttaa meitä toistuvasti,  että ruoka on isompi asia kuin vain kasa ravintoaineita ja ympäristöhaittoja.

Yhteenveto

Kuin tilauksesta Kati Lassi teki mainion twiitin, jossa pyysi muutamilta mukanaolleilta yhtä lausetta siitä, mikä jäi päivästä mieleen. Hänen saamiaan vastauksia löytyy Katin twitteristä. Käy katsomassa.

Lyhyesti Katin saamia vastauksia tässä:

  • Kuluttaja haluaa lisätietoja vastuullisuudesta pakkauksista
  • Onko sisäviljely realismia, jos haetaan määriä?
  • Suomalaiseen elintarvikealaan ja sen vastuullisuuteen tiivistyy mieletön potentiaali, kunhan tehdään yhdessä!
  • Kuluttajat odottavat oikeita tekoja ravitsemuksen ja kestävyyden suhteen, koska näin ei voi jatkua.
  • Halutaan olla osa ratkaisua, monessakin ruokaan liittyvässä haasteessa, niin ilmastonmuutoksen kuin ravitsemuksen näkökulmat huomioiden

Ensi vuonna tavataan taas!

Kun ensi vuonna pohdin, toteutanko toistamiseen Etäelintarvikepäivän vai menenkö mukaan 50-vuotisjuhlavuoden Elintarvikepäivään, tiedän että menen mukaan.  Siinä on tolkkua. Vaikka etänä voi seurata asioita ja teemoja, jää ruoat maistamatta, tunnelmat kokematta, vanhat tutut halaamatta, naurut nauramatta ja uudet tutut kohtaamatta ja mielipiteet vaihtamatta.

 

Lue lisää ja kommentoi

Aktivistimummot ovat

Luit otsikon oikein. Siinä on kaksi sanaa (aktivistimummot, ovat). Älä turhaan etsi siitä puuttuvaa adjektiivia (kiltti, vihainen, aktiivinen, viisas, tomera, nuorekas, korvaamaton, rähisijä, valittaja) tai muuta määritettä (esimerkiksi tärkeä).

Vähän aikaa sitten istuimme pienen naisporukan kanssa aktivistimummot-liikkeen perustamiskokouksessa.  Keskustelu käytiin ja uutisoitiin osana Sitran #erätauko -konseptia. Me yli kuuskymppiset naiset olimme vastikään jättäytyneet aktiivisimmasta työurasta uuteen elämänvaiheeseen.  Jokaisella oli sama ajatus:

Haluamme tehdä merkityksellisiä asioita.

 

Keskustelimme, millaisia ihmisiä  haluamme olla yhteiskunnassa – millaisia erityisesti lapsenlapsillemme. Pohdimme, mitä on tärkeintä, mitä voimme kasvaville lapsille antaa.

Tunnistimme, että kasvamassa olevat 1-10-vuotiaat lapsenlapsemme kohtaavat jo nuorella iällä ilmastonmuutokseen liittyvän informaation ja samalla myös sen tuoman kasvavan ilmastoahdistuksen. Ympäristössämme on yhä nuorempia gretathunbergejä (joilla kaikilla ei ole Gretan voimia selvitä kasvavasta ahdistuksesta). Tahdomme tai emme, maailman ja luonnon mullistuksiin liittyvät huolet tulevat lähelle jokaista. Kaikista kanavista tulevaan viestitulvaan ei voi olla reagoimatta.

Tilanteen vakavuutta ei voi eikä saa väheksyä.

Omassa lapsuudessamme, 60-70-luvulla puhuttiin Biafran nälänhädästä ja Vietnamin sodasta. Vaikka ne ymmärrettiin kaukana  oleviksi kriisiksi, ahdistuksen ja voimattomuuden tunteen muistaa vieläkin. Muistan paketoineeni yli jäänyttä leipäpalaa Biafraan lähetettäväksi.

Maailmantuskan levittämiseen ei mummoja tarvita.

Olimme kaikki mummot samaa mieltä, että ainakaan ahdistuksen ja maailmantuskan levittämiseen ei mummoja tarvita. Aikuisten ei saa siirtää koko tuskaa lasten kapeille harteille. Sen sijaan tuskaa ja painetta voimme siitäkin edestä lisätä päättäjille ja yrityksille. Totesimme, että me pitkän ja vaativan työuran tehneet vaikuttajat osaamme myös sen!  Nyt on aika rehabilitoida mummot :-) Siksi aktivistimummot.

Tarpeen tullen voimme lähteä marssille, jotta päättäjät ymmärtävät oman vastuunsa. Yksilö, mummo, vanhempi tai lapsi  voi tehdä työtä ilmaston hyväksi tunnistaen, että isojen ratkaisujen avaimet on maailman päättäjillä. Hesarissa olleeseen Ilmastovanhempien edustajien kannanottoon on helppo yhtyä.

Päättäjät ottavat päättäjien vastuun. Mummot ja vanhemmat omansa.

Tulimme siihen tulokseen että

Yhdessä me mummot voimme ja tahdomme vaikuttaa päättäjiin.

Suhteessa lapsiin ja lapsenlapsiin, on meidän tehtävämme ahdistuksen levittämisen sijaan tuskan lievittäminen.

Meitä tarvitaan tukipilareiksi ja ohjaajiksi sekä empaattisen olemisen opettajiksi. Meistä muutamat saavat edelleen olla myös tyttäriä omille yli 80-vuotiaille äideilleen ja isilleen.  Myös edellinen sukupolvi tarvitsee ikääntyssään hyvää hoivaa. On hienoa, jos me nuoremmat mummot jaksamme puolustaa myös heitä. Heidän kanssaan emme välttämättä lievitä ilmastoahdistusta, mutta voimme olla osaltamme huolehtimassa siitä, että he saavat arvokkaan elämän loppuun saakka.  Olemmehan itsekukin aikanaan ihan samassa tilanteessa.

Läheisillä on läheisten vastuu.

Hyvä, jos me tässä hyvinvointivaltiossa ymmärrämme, että myös läheisillä on vastuu ja mahdollisuus olla mukana luomassa hyvää elämää sekä kasvaville että vanheneville.  Kaikkea vastuuta ei voi sälyttää vanhusten hoidolle tai päiväkodeille. Haasteellisina aikoina ylisukupolvisuuden merkitys korostuu.

Laittamalla asioita elämänmittaiseen empatialla varustettuun perspektiiviin, voimme estää monia typeryyksiä, ylilyöntejä ja riman alituksia, joita viime aikoina on kovasti nähty ja kuultu.

Pohjanmaalla kuultu sanonta ”Viisaus asuu vanhoos akoos”, pitää edelleen paikkansa.

Mummot ja isovanhemmat voivat antaa kiireetöntä aikaa ja asioille perspektiivejä.

Huomasimme iloksemme, että juuri aika on meidän oma ja paras aseemme myös ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Ehdimme lapsenlapsen kanssa kulkea kävellen, istua junassa ja bussissa. Ehdimme kuoria juurekset, valmistaa ruoat ja syödä yhdessä.  Ehdimme korjata rikkoutuneet vaatteet tai viedä ne ammattilaiselle korjaukseen. Lähiympäristö tarjoaa monia mahdollisuuksia maksutta. Voimme mennä kirjastoon. Voimme löytää kiinnostavan museon pienen matkan päästä.  Voimme valmistaa hyvät eväät ja lähteä kävellen lähimetsään eväsretkelle. Luonnossa liikkuminen ja jokamiehenoikeus saa ihan uuden merkityksen, kun selittää luonnon ihmeitä reppuselkäiselle lapsenlapselle – omalle tai naapurin pienokaiselle. Monissa arjen asioissa myös aktiiviset vaarit ovat mukana.  Koko vilkkaimman työelämämme olemme toistaneet lausetta: Ei ehdi, on kiire. Sen lauseen päivämäärä meni umpeen.

Jokainen meistä ehtii tehdä asioita, joita pitää tärkeänä!

Kun kuulin, että ensi syksyn luonnonpäivän teema on luonnossa oleminen – siis vain oleminen (ei välttämättä tarvita linnunpöntön tai nuotion tekoa, korillista mustikoita, valokuvaa instaan, oleminen riittää!),  innostuin.

Oleminen.

Olemisen ohessa voi lukea kirjaa tai poimia kukkia. Jos huvittaa.  Pilvien katselukin on mukavaa. Yhdessä. Rauhassa.

 

Lue lisää ja kommentoi

Pierun kuori

Viime viikon aikana tuli kieleemme kaksi uutta sanaa

Haamuhoitaja
Näennäisviljely

Jo aiemmin on samaa ajatusmaailmaa edustanut sana

Turha julkkis

Kaikissa niissä korostuu se, että me ihmiset arvostamme aitoja ja todellisia asioita. Puhetta, joka perustuu faktoihin.
Ruokaa mahdollisimman aitona. Julkisuuden ihmisiä, jotka ovat omia tunnistettavia itseään.
Politiikkoja, jotka eivät lupaa asioita, joita ei voi toteuttaa.

On myös helpompi arvostaa sellaista ystävää, joka  somettaa itsestään ainakin lähellä totta olevia asioita. Ja luo kuvaa, joka on totta. Kaikessa henkii vanha viisaus

Rehellisyys maan perii.

Kun pohdin näitä sanoja ja ilmiöitä, ymmärrän mitä äitini lapsuudessani tarkoitti, kun hän arvioi, että joku ihminen on kuin

Pierun kuori.

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Pitkien ajatusten aika

– Olisi aikaa lukea hyviä kirjoja
– Voisipa lenkkeillä keskellä päivää
– Miten hyvältä tuntuisi ajatella ajatuksia loppuun saakka
– Voisinpa nukkua niin paljon kuin väsyttää ja lukea sitten Hesarin pitkät jutut
– Olisipa aikaa tavata ystäviä

Näistä moni unelmoi, kun työelämä on kaikkien kiireisin.

Olen nyt puoli vuotta ollut poissa päivittäisistä pyörityksestä. On ollut aikaa olla läheisten, erityisesti lastenlasten kanssa.
Olen pystynyt yhdistämään päiväkävelyt äänikirjoihin. Olen ehtinyt lukea dekkareita, Hararia ja Snellmania.  Rikkaus on pitkien lehtijuttujen lukeminen ilmestymispäivänä, eikä ”sitten joskus” eli ei milloinkaan. Olen hetken mielijohteesta voinut lähteä Italiaan tapaamaan ystävää. Olen saanut opetella uudelleen luonnontieteen perusasioita, kuunnella asiantuntijoita, ja pohtia mikä on todella tärkeää. Meille ja tuleville polville.

Mutta…

Kun on 40 vuotta luonut CV:tään ja treenannut aivojaan ja ruumistaan perheen ja työn tuomaan sykkeeseen, ei osaakaan heti hengittää niin rauhallisesti kuin hengittää kuuluu. Tästä työelämän konsultit puhuvat uraputkessa oleville.  Kun on kauan nauttinut ”kiire”-nimistä huumetta, on puolen vuoden vieroitushoito välttämätön. Vastalääkkeitä yrittää yliannostella. On ollut mukava keskustella vastalääkkeistä muidenkin rytmiä vaihtaneiden kanssa.  Pahimmassa pyörityksessä olevat eivät edes  huomaa ”kiire”-huumeen alaisten juttujensa kapea-alaisuutta. Muistan itsekin käyttäytyneeni kuin oma hiekkalaatikko olisi koko maailma.

Kohti vuotta 2019

Nyt, yli 60-vuotiaana on hyvä (=viimeinen) aika yhdistää hyvä elämä ja kiinnostava työ merkitykselliseksi yhdistelmäksi.
Mitä se tuo tullessaan?

Kuka tietää.

 

 

 

Lue lisää ja kommentoi