— Onko tolkkua?

Arkisto
yleinen

Aika, juusto ja pysähtyminen

Juustopöytä ry:n puheenjohtajana kirjoitin yhdistyksen uutiskirjeeseen kesätervehdyksen.
Laitanpa sen myös tänne omalle kanavalleni. Luonnostellessani  kesäkirjettä kirjoitin paperin reunaan itseäni kiinnostavat teemat:

Aika, juusto ja pysähtyminen

Mitähän niistä saisi aikaan?

Aika. Kirjoitin noin kuukausi sitten blogin, jossa kerroin huolestuneeni monien ikäistäni nuorempien työssäkäyvien ystävieni kiireestä ja syvistä huokailuista. Tavatessani viime viikolla muutamia tuntui loman odotus olevan heille pieni oljenkorsi, vaikka kovasti epäilivät, miten jaksavat selvittää yli 10 vuoden kakun (kyllä, vankilatuomiotermi) ennen koko ajan loittonevaa eläkeikäänsä. Kirjoituksen jälkeen sain monilta vanhoilta tutuilta palautetta ja tunnustuksia siitä, että arjen jaksaminen on tiukalla.

Mikä meidän aikaamme varastaa, ja minkä ajan annamme itse suosiolla muiden käyttöön? Minkä pidämme omanamme? Meillä kaikilla on sama aika 24h vuorokaudessa. Oppaat neuvovat jakamaan sen kolmeen osaan: 8 työlle, 8 unelle ja 8 itselle ja läheisille. Simppeli neuvo. Silti moni elää kuin viimeistä päivää, ruuhkavuosia koko elämä täynnä. Kiireestä puhutaan ylpeänä kuin kunniamerkistä. Toki toisilla on aina aikaa pysähtyä juttelemaan vastaantulevan kanssa, toiset valittavat kiirettä, kun saavat kutsun yksinäisen sukulaisen syntymäpäiville.

Suurin osa kaikkein kiireisimmistäkin ihmisistä pysähtyy, kun omassa tai läheisen elämässä sattuu jotakin järistyttävää. Vastoinkäyminen muuttaa  tärkeiden asioiden ranking-listaa. Yhtäkkiä tulee aikaa. Parhaassa tapauksessa akuutista vaiheesta selviämisen jälkeen ajankäyttö, ja sitä myötä oma ja läheisten elämän laatu pysyvästi paranee. Voi kun oppisimme arvottamaan omaa aikaamme myös ilman isoja kriisejä. Sitä on hyvä pohtia kesällä.

Juusto. Kun kyselee kriisitilanteita hoitavilta ihmisiltä kriisin hoidon vaiheita, tulee vastaan kiinnostava asia. Kun kriisin alkuvaiheen pysähtyminen ja rauhoittuminen on tehty, hankitaan ruokaa. Jotakin helppoa ja herkullista yhdessä syötävää, koska ruokahalu voi olla vajavainen.  ”Kun tulee vastaan paha kriisi, kokoonnutaan yhteen ja tilataan pizzat!” Sen jälkeen on helpompi alkaa puhua siitä, mitä on tapahtunut, sanoo monia kriisejä hoitanut työntekijä. ”Jaettavat juustovoileivät muistuttavat rakkaudesta ja uskosta tulevaan”, sanoi vankeja hoitava psykologi kesäkuisessa Hesarin artikkelissa. Aloin pohtia juustoa lohturuokana. Totta. Juusto on monen lohturuoan keskeinen aines.  Niin hyvää ja terveellistä kuin vaikkapa vihersmoothie onkin, ei siitä ainakaan minulle lohturuoksi ole. Kyllä pizza, lämmin juustoleipä, juustokuorruttu makaronilaatikko tai moneen makuun koottu juustotarjotin kouraisee syvemmältä.

Pysähtyminen. Kesäaikana moni haluaa paitsi matkata paikasta toiseen,  myös pysähtyä kohteisiin, joista yleensä huristaa nopeasti ohi navikaattorin asetuksella ”nopein reitti”. Kesällä on riemastuttavaa löytää kiertotien varrelta uusi nähtävyys, lähikauppa tai kuvattava maisema. Laiduntavat lehmät maalaismaisemassa ilahduttavat aina. (Jostain syystä itsellä on lapsuudesta alkaen ollut pakkomielle laskea, montako lehmää niityllä on.)

Pikkuväelle lähimetsään tehty eväsretki on elämys parhaasta päästä. Aika pysähtyy hetkeksi, kun voipaperista rapistetaan esiin juustoeväsleivät, joita mutustellaan lintujen laulua kuunnellen.

Kuva on otettu kesäajelulla Ilomantsissa, kun pysähdyimme ihastuttavassa Sonkajan kylässä.

 

Rauhallista kesää!

 

Seija Kurunmäki

”Monet ihmiset jäävät onnesta osattomiksi: eivät siksi, etteivätkö he löytäisi sitä, vaan siksi, että he eivät pysähdy nauttimaan siitä.” – William Heather

Lue lisää ja kommentoi

Huolestuin kiireestäsi, ystäväni

Tapasin ystäviä, jotka olivat vähän aikaa sitten jääneet eläkkeelle ja pois jokapäiväisestä työssäkäynnistä.  Pohdimme elämäämme ja sitä, millaista elämä vielä vähän aikaa sitten oli ollut.

Se oli ihan hullua touhua. Palaverista toiseen ilman taukoa ja valmistautumista.

Jaoimme muiston, että koko ajan tuntui olevan valtava kiire.  Muistelimme naureskellen, että mitähän olivatkaan ne asiat, jotka sen kiireen saivat aikaan ja miksi siitä niin kovasti puhuimme. Emme muistaneet niitä yksittäisiä asioita,  organisaatioidemme monet myllerrykset vielä muistimme. Huomasimme kulkeneemme kuin huumattuina. Yötkin nukuimme huonosti. Ne oman työympäristön asiat tuntuivat silloin niin paljon isommilta kuin ne oikeasti ovat. Nauratti.

Olin viime viikolla muutamassa oman alan tilaisuudessa ja parissa privaatissa pöydässä, joissa tapasin työuran aikaisia  tuttavuuksia ja muita ystäviä.  Kyseltiin ja kerrottiin kuulumisia. Minä kerroin, että tuntuu vieläkin työläältä opettaa aivojaan ja ruumista siihen, että ei ole kiire.  Kerroin auliisti miltä tuntuu, kun on aistit auki ja saa ajatella pitkiä ajatuksia.

Kysyin heiltä, että mitä kuuluu ja miten menee.

”Kiire on koko ajan.”

Kyselin näiltä kiireestä kertovilta, että kauanko vielä pitää jaksaa eli minä vuonna ovat syntyneet.

1959, 1961, 1966, 1964, 1968, 1976.

Kun sitten laskettiin eläkeiät ja lisävuodet, huomasi, että monilla on vielä pitkä kakku edessä. Jos jo nyt ainut toive on eläkeikä, niin tulee kyllä viimeiset 10-15 vuotta putkea raskaaksi taivaltaa.

Huolestuin.

Jotakin meissä, ajattelutavassamme, esimiehissä tai työkulttuurissa on kovasti pielessä, jos työ tuntuu sellaiselta, että jaksaminen on koko ajan äärirajoilla. Tottakai pitää työtä tehdä, ja palkkansa tavalla tai toisella on jokaisen ansaittava. Työ on myös ilo ja etuoikeus.  Se peittyy, jos päivittäinen jaksaminen on ainut tavoite.

Niin.

Sellaista se oli itselläkin.  Ja niillä eläkkeelle jääneillä kavereilla. Aivot olivat jumiutuneet kohtaan kiire ja ne pysyivät siinä.  Välillä käytiin lenkillä ja tehtiin postauksia, jossa kerrottiin, miten ihana aamuhetki tms oli  – ja taas mentiin.

Eikä se mennyt pois edes kesälomalla, vaikka luki kaikki ”10 vinkkiä rentouttavaan lomaan”-palstat. ”Ensi kuussa/vuonna helpottaa”, sanottiin huolestuneille läheisille. ”Kun tämän vielä saan valmiiksi!”

Jälkeenpäin naurattaa. Miten sitä toimikin niin hullusti. Johan siinä kiireessä työn laatukin kärsi.

Mutta ei naurattanut, kun katseli väsyneitten vähän yli 50-vuotiatten ilmeitä ja kuunteli huokailuja.

Pitäkää hyvä kesäloma!

En minä tiedä, mitä tälle kiire-ilmiölle pitäisi tehdä. Itselle auttoi vasta se, kun lopetti kiiretyöt  ja vuoden verran opetti aivojaan toimimaan ilman kiire-autopilottia.

Piti opetella, jotta osaa elää ja tehdä välillä työtä normaalitilassa. Ja nukkua.

Jatkuvassa kiireessä ei ole tolkkua. Ei ruokita kulttuuria, joka ihannoi kiirettä.
Ruokitaan luovuuden ja ilon kulttuuria. Siitä hyötyvät kaikki.

 

Lue lisää ja kommentoi

Elintarvikepäivä etänä

Niin kauan kuin muistan,  on keväiseen ohjelmaani kuulunut Elintarvikepäivä.  Siellä on vaihdettu kuulumiset, verkostoiduttu ja päivitetty tietoja. Tänä vuonna tein tietoisen päätöksen, että seuraan päivään etänä, jotta ehdin tehdä muutakin.

Kun pitkin päivää seurailin ja nyt päivän päätteeksi päivästä kirjoitan, huomaan että ihan hyvä näinkin. Luulen tietäväni, mistä oli puhe.

Mersulla on mersun hinta

Avauspuheen pitänyt Elinkeinoministeri Mika Lintilä  oli sitä mieltä, että jokainen päivä on elintarvikepäivä. Suomessa luotetaan puhtaaseen ja terveelliseen ruokaan, kuin mersuun konsanaan. Hänen mukaansa turvallisuus ja suorituskyky myyvät autojakin.
Mersulla on mersun hinta.

Vastuullisuus velvoittaa, mutta sen pitää myös maistua

Päivän teema vastuullisuus on kuukausi kuukaudelta ajankohtaisempi.  Sattuihan elintarvikepäivä päivään, jota edelsi entistäkin huonommat IPBES raportin keräämät uutiset maailman luonnon tilasta.  Elintarvikepäivään sopiva näkökulman päivään toi Pauligin Marika King. Häntä siteerattiin laajasti. Hän muistutti, että vastuullisuuden rinnalla ei koskaan saa unohtaa ruoan makua. Hänen terminsä oli ”sustainable taste”.

 

Paljon näkyi puhetta lohkoketjusta ja tulevaisuuden haasteista sekä tehtiin eläinvertailuja

on muodostumassa globaaliksi standardiksi todentaa ja jakaa vastuullisuuteen liittyvää tietoa, muistuttaa Mikko Eerola

Olipa hauska . Paljon eläinvertauksia käytettiin: kuluttajina olemme laumaeläimiä (koiria tai lampaita), mutta uuden kehittämisessä meidän on löydettävä sisältämme leijona.

Huomisen haasteista ei selvitä eilisen resepteillä. Ratkaisuun tarvitaan laajaa tietämystä ja yleissivistystä, korosti ’ssä tänään.

Päällimmäiseksi 2019:stä jäi tänään mieleen , regenerative farming, kahviproteiini, sisäviljely, ruokaympäristö, insentiivi, FoodWasteEU, ESG sijoittajan vaikutusmahdollisuus, vastuullisuus.

Ruoka ja ruokailu on yhteisöllinen ja moniaistillinen elämys ja kokemus

Kun teemana oli vastuullisuus, jäi ruoan sosiaalisuus vähemmälle. Annikka Hurme muistutti avauspuheessaan ruokailun vaikutuksesta mielialaan.  Mari Sandell puhui elämyksistä ja Anni-Mari Syväniemi muistuttaa meitä toistuvasti,  että ruoka on isompi asia kuin vain kasa ravintoaineita ja ympäristöhaittoja.

Yhteenveto

Kuin tilauksesta Kati Lassi teki mainion twiitin, jossa pyysi muutamilta mukanaolleilta yhtä lausetta siitä, mikä jäi päivästä mieleen. Hänen saamiaan vastauksia löytyy Katin twitteristä. Käy katsomassa.

Lyhyesti Katin saamia vastauksia tässä:

  • Kuluttaja haluaa lisätietoja vastuullisuudesta pakkauksista
  • Onko sisäviljely realismia, jos haetaan määriä?
  • Suomalaiseen elintarvikealaan ja sen vastuullisuuteen tiivistyy mieletön potentiaali, kunhan tehdään yhdessä!
  • Kuluttajat odottavat oikeita tekoja ravitsemuksen ja kestävyyden suhteen, koska näin ei voi jatkua.
  • Halutaan olla osa ratkaisua, monessakin ruokaan liittyvässä haasteessa, niin ilmastonmuutoksen kuin ravitsemuksen näkökulmat huomioiden

Ensi vuonna tavataan taas!

Kun ensi vuonna pohdin, toteutanko toistamiseen Etäelintarvikepäivän vai menenkö mukaan 50-vuotisjuhlavuoden Elintarvikepäivään, tiedän että menen mukaan.  Siinä on tolkkua. Vaikka etänä voi seurata asioita ja teemoja, jää ruoat maistamatta, tunnelmat kokematta, vanhat tutut halaamatta, naurut nauramatta ja uudet tutut kohtaamatta ja mielipiteet vaihtamatta.

 

Lue lisää ja kommentoi

Aktivistimummot ovat

Luit otsikon oikein. Siinä on kaksi sanaa (aktivistimummot, ovat). Älä turhaan etsi siitä puuttuvaa adjektiivia (kiltti, vihainen, aktiivinen, viisas, tomera, nuorekas, korvaamaton, rähisijä, valittaja) tai muuta määritettä (esimerkiksi tärkeä).

Vähän aikaa sitten istuimme pienen naisporukan kanssa aktivistimummot-liikkeen perustamiskokouksessa.  Keskustelu käytiin ja uutisoitiin osana Sitran #erätauko -konseptia. Me yli kuuskymppiset naiset olimme vastikään jättäytyneet aktiivisimmasta työurasta uuteen elämänvaiheeseen.  Jokaisella oli sama ajatus:

Haluamme tehdä merkityksellisiä asioita.

 

Keskustelimme, millaisia ihmisiä  haluamme olla yhteiskunnassa – millaisia erityisesti lapsenlapsillemme. Pohdimme, mitä on tärkeintä, mitä voimme kasvaville lapsille antaa.

Tunnistimme, että kasvamassa olevat 1-10-vuotiaat lapsenlapsemme kohtaavat jo nuorella iällä ilmastonmuutokseen liittyvän informaation ja samalla myös sen tuoman kasvavan ilmastoahdistuksen. Ympäristössämme on yhä nuorempia gretathunbergejä (joilla kaikilla ei ole Gretan voimia selvitä kasvavasta ahdistuksesta). Tahdomme tai emme, maailman ja luonnon mullistuksiin liittyvät huolet tulevat lähelle jokaista. Kaikista kanavista tulevaan viestitulvaan ei voi olla reagoimatta.

Tilanteen vakavuutta ei voi eikä saa väheksyä.

Omassa lapsuudessamme, 60-70-luvulla puhuttiin Biafran nälänhädästä ja Vietnamin sodasta. Vaikka ne ymmärrettiin kaukana  oleviksi kriisiksi, ahdistuksen ja voimattomuuden tunteen muistaa vieläkin. Muistan paketoineeni yli jäänyttä leipäpalaa Biafraan lähetettäväksi.

Maailmantuskan levittämiseen ei mummoja tarvita.

Olimme kaikki mummot samaa mieltä, että ainakaan ahdistuksen ja maailmantuskan levittämiseen ei mummoja tarvita. Aikuisten ei saa siirtää koko tuskaa lasten kapeille harteille. Sen sijaan tuskaa ja painetta voimme siitäkin edestä lisätä päättäjille ja yrityksille. Totesimme, että me pitkän ja vaativan työuran tehneet vaikuttajat osaamme myös sen!  Nyt on aika rehabilitoida mummot :-) Siksi aktivistimummot.

Tarpeen tullen voimme lähteä marssille, jotta päättäjät ymmärtävät oman vastuunsa. Yksilö, mummo, vanhempi tai lapsi  voi tehdä työtä ilmaston hyväksi tunnistaen, että isojen ratkaisujen avaimet on maailman päättäjillä. Hesarissa olleeseen Ilmastovanhempien edustajien kannanottoon on helppo yhtyä.

Päättäjät ottavat päättäjien vastuun. Mummot ja vanhemmat omansa.

Tulimme siihen tulokseen että

Yhdessä me mummot voimme ja tahdomme vaikuttaa päättäjiin.

Suhteessa lapsiin ja lapsenlapsiin, on meidän tehtävämme ahdistuksen levittämisen sijaan tuskan lievittäminen.

Meitä tarvitaan tukipilareiksi ja ohjaajiksi sekä empaattisen olemisen opettajiksi. Meistä muutamat saavat edelleen olla myös tyttäriä omille yli 80-vuotiaille äideilleen ja isilleen.  Myös edellinen sukupolvi tarvitsee ikääntyssään hyvää hoivaa. On hienoa, jos me nuoremmat mummot jaksamme puolustaa myös heitä. Heidän kanssaan emme välttämättä lievitä ilmastoahdistusta, mutta voimme olla osaltamme huolehtimassa siitä, että he saavat arvokkaan elämän loppuun saakka.  Olemmehan itsekukin aikanaan ihan samassa tilanteessa.

Läheisillä on läheisten vastuu.

Hyvä, jos me tässä hyvinvointivaltiossa ymmärrämme, että myös läheisillä on vastuu ja mahdollisuus olla mukana luomassa hyvää elämää sekä kasvaville että vanheneville.  Kaikkea vastuuta ei voi sälyttää vanhusten hoidolle tai päiväkodeille. Haasteellisina aikoina ylisukupolvisuuden merkitys korostuu.

Laittamalla asioita elämänmittaiseen empatialla varustettuun perspektiiviin, voimme estää monia typeryyksiä, ylilyöntejä ja riman alituksia, joita viime aikoina on kovasti nähty ja kuultu.

Pohjanmaalla kuultu sanonta ”Viisaus asuu vanhoos akoos”, pitää edelleen paikkansa.

Mummot ja isovanhemmat voivat antaa kiireetöntä aikaa ja asioille perspektiivejä.

Huomasimme iloksemme, että juuri aika on meidän oma ja paras aseemme myös ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Ehdimme lapsenlapsen kanssa kulkea kävellen, istua junassa ja bussissa. Ehdimme kuoria juurekset, valmistaa ruoat ja syödä yhdessä.  Ehdimme korjata rikkoutuneet vaatteet tai viedä ne ammattilaiselle korjaukseen. Lähiympäristö tarjoaa monia mahdollisuuksia maksutta. Voimme mennä kirjastoon. Voimme löytää kiinnostavan museon pienen matkan päästä.  Voimme valmistaa hyvät eväät ja lähteä kävellen lähimetsään eväsretkelle. Luonnossa liikkuminen ja jokamiehenoikeus saa ihan uuden merkityksen, kun selittää luonnon ihmeitä reppuselkäiselle lapsenlapselle – omalle tai naapurin pienokaiselle. Monissa arjen asioissa myös aktiiviset vaarit ovat mukana.  Koko vilkkaimman työelämämme olemme toistaneet lausetta: Ei ehdi, on kiire. Sen lauseen päivämäärä meni umpeen.

Jokainen meistä ehtii tehdä asioita, joita pitää tärkeänä!

Kun kuulin, että ensi syksyn luonnonpäivän teema on luonnossa oleminen – siis vain oleminen (ei välttämättä tarvita linnunpöntön tai nuotion tekoa, korillista mustikoita, valokuvaa instaan, oleminen riittää!),  innostuin.

Oleminen.

Olemisen ohessa voi lukea kirjaa tai poimia kukkia. Jos huvittaa.  Pilvien katselukin on mukavaa. Yhdessä. Rauhassa.

 

Lue lisää ja kommentoi

Pierun kuori

Viime viikon aikana tuli kieleemme kaksi uutta sanaa

Haamuhoitaja
Näennäisviljely

Jo aiemmin on samaa ajatusmaailmaa edustanut sana

Turha julkkis

Kaikissa niissä korostuu se, että me ihmiset arvostamme aitoja ja todellisia asioita. Puhetta, joka perustuu faktoihin.
Ruokaa mahdollisimman aitona. Julkisuuden ihmisiä, jotka ovat omia tunnistettavia itseään.
Politiikkoja, jotka eivät lupaa asioita, joita ei voi toteuttaa.

On myös helpompi arvostaa sellaista ystävää, joka  somettaa itsestään ainakin lähellä totta olevia asioita. Ja luo kuvaa, joka on totta. Kaikessa henkii vanha viisaus

Rehellisyys maan perii.

Kun pohdin näitä sanoja ja ilmiöitä, ymmärrän mitä äitini lapsuudessani tarkoitti, kun hän arvioi, että joku ihminen on kuin

Pierun kuori.

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Pitkien ajatusten aika

– Olisi aikaa lukea hyviä kirjoja
– Voisipa lenkkeillä keskellä päivää
– Miten hyvältä tuntuisi ajatella ajatuksia loppuun saakka
– Voisinpa nukkua niin paljon kuin väsyttää ja lukea sitten Hesarin pitkät jutut
– Olisipa aikaa tavata ystäviä

Näistä moni unelmoi, kun työelämä on kaikkien kiireisin.

Olen nyt puoli vuotta ollut poissa päivittäisistä pyörityksestä. On ollut aikaa olla läheisten, erityisesti lastenlasten kanssa.
Olen pystynyt yhdistämään päiväkävelyt äänikirjoihin. Olen ehtinyt lukea dekkareita, Hararia ja Snellmania.  Rikkaus on pitkien lehtijuttujen lukeminen ilmestymispäivänä, eikä ”sitten joskus” eli ei milloinkaan. Olen hetken mielijohteesta voinut lähteä Italiaan tapaamaan ystävää. Olen saanut opetella uudelleen luonnontieteen perusasioita, kuunnella asiantuntijoita, ja pohtia mikä on todella tärkeää. Meille ja tuleville polville.

Mutta…

Kun on 40 vuotta luonut CV:tään ja treenannut aivojaan ja ruumistaan perheen ja työn tuomaan sykkeeseen, ei osaakaan heti hengittää niin rauhallisesti kuin hengittää kuuluu. Tästä työelämän konsultit puhuvat uraputkessa oleville.  Kun on kauan nauttinut ”kiire”-nimistä huumetta, on puolen vuoden vieroitushoito välttämätön. Vastalääkkeitä yrittää yliannostella. On ollut mukava keskustella vastalääkkeistä muidenkin rytmiä vaihtaneiden kanssa.  Pahimmassa pyörityksessä olevat eivät edes  huomaa ”kiire”-huumeen alaisten juttujensa kapea-alaisuutta. Muistan itsekin käyttäytyneeni kuin oma hiekkalaatikko olisi koko maailma.

Kohti vuotta 2019

Nyt, yli 60-vuotiaana on hyvä (=viimeinen) aika yhdistää hyvä elämä ja kiinnostava työ merkitykselliseksi yhdistelmäksi.
Mitä se tuo tullessaan?

Kuka tietää.

 

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Kiitos kannustuksesta, Jordan Peterson

Kanadalaisprofessori Jordan Peterson vieraili Suomessa puhujamatkalla.  Hänen viime viikonlopun puhetilaisuuteensa Kulttuuritalossa myytiin minuutissa täyteen. Toinen  loppuunmyyty tilaisuus on tulossa.

Psykologian professorista ja hänen kahdestatoista elämänohjeestaan on tullut megaluokan ilmiö. Häntä pidetään guruna ja ”someajan intellektuellina”,  joka on ”yksi tämän hetken suurimmista vaikuttajista”. Hän täyttää stadionit, hallit ja salit kaikkialla maailmassa.

Hän puhuu asioista, joita erityisesti nuoret miehet janoavat.

Jordan B. Petersonin 12 ohjeessa korostetaan järjestystä. Eniten siteerattu on hänen kotiin (ehkä myös jokaisen omaan elämään)  liittyvä ohjeensa nro 6, joka vapaasti käännettynä voisi kuulua: ”Siivotkaa huoneenne ja laittakaa talonne järjestykseen ennen kuin kritisoitte maailmaa”.

Peterson on lukenut läksynsä ja viittaa innokkaasti maailman kirjallisuuden muihin suuriin ajattelijoihin: Jung, Freud, Nietzsche, Dostojevski, Tolstoi ja Orwell. Kristilliset arvot ja Raamattu näkyvät myös hänen puheissaan ja videoissaan.

12 elämänohjetta:

1. Seiso suorana hartiat taakse vedettyinä.
2. Kohtele itseäsi kuin jotakuta jonka auttamisesta olet vastuussa.
3. Ystävysty ihmisten kanssa, jotka haluavat sinulle parasta.
4. Vertaa itseäsi sihen mitä olit eilen, ei siihen mitä joku muu on tänään.
5. Älä anna lastesi tehdä mitään mikä saa sinut olemaan pitämättä heistä.
6. Laita talosi täyteen kuntoon ennen kuin arvostelet maailmaa.
7. Tavoittele merkityksellistä (ei sitä mikä on tarkoituksenmukaista).
8. Kerro totuus – tai vähintään älä valehtele.
9. Oleta että kuuntelemasi henkilö saattaa tietää jotain jota sinä et tiedä.
10. Ole täsmällinen puheessasi.
11. Älä häiritse lapsia kun he skeittaavat.
12. Taputa kissaa kun kohtaat kissan kadulla.

Tämän herran suuri viehätys (ja joillekin inhotus) selvisi, kun luin Kaarina Hazardin kovasti tykätyn nerokkaan twiitin aiheesta:

Mitä tästä opin:

Äidin ja mummon ohjeet lapsille ja lapsenlapsille ovat tärkeitä.  Hyvä jatkaa valitulla tiellä.
Siinä on tolkkua.

Nyt alan siivota työpöytääni ja työhuonettani. Kiitos Jordan kannustuksesta!

Lue lisää ja kommentoi

Äiti Maa Torinossa ja Fiskarsissa

Kahden viikon sisällä olen käynyt kahdessa SLOW FOOD -tapahtumassa. Pari viikkoa sitten olin elämäni ensimmäistä kertaa Terra Madre (suomeksi Äiti Maa) -tapahtumassa Torinossa ja tänä viikonloppuna oli ohjelmassa perinteinen vierailu Slow food -festivaaleilla Fiskarsissa. Molemmissa sama aihe: lähiruoka.

Lähiruokaa ja kasvollista ruokaa kunnioitetaan niin Italiassa kun Suomessakin.

Vasta Fiskarsissa käydessäni tajusin, miksi Terra Madre ei kolahtanut tavalla, jolla olin sen ennakoinut kolahtavan.

Vaikka Torinon messualueeen osastoilla oli halleittein eri maakuntien prosiciuttoja, juustoja, oliiviöljyjä ja balsamicoja, ei itselle syntynyt ollenkaan sitä tunnetta, joka syntyi Fiskarsissa heti alueelle sisään astuessa. Torinossa syntyi mielumminkin hämmennys siitä, miten heikosti teema #foodforchange siellä näkyi.

On selvää, että vierailijan tunneside ei voi olla sama 100 kilometrin päässä Fiskarsissa ja yli 2000 kilometrin päässä Torinossa.

Kun tänä päivänä puhutaan ruoasta, ei voi ohittaa valintojemme vaikutusta ilmastonmuutokseen.

Vähentääkö Slow food ruoan ilmastovaikutuksia?

Siihen ei ole helppo vastata. Lihan ilmastovaikutus lienee lähes sama, oli se liha peräisin lähitilalta tai vähän kauempaa. Kasviksia suosimalla ilmastovaikutukset vähenevät. Sen tiedämme, että ruoan arvostus vähentää hävikkiä, innostaa monipuolisempaan ruokavalioon ja yhdessä syömiseen. On ilmastoystävällisempää tuottaa lihaa maassa, jossa on vettä ja joissa ei sademetsiä tuhota eläinten rehun kasvatuksen tieltä.

Slow food -filosofian tärkeät sanomat ovat reiluus, puhtaus ja laadukkuus! Muutama vuosi sitten pohdin blogissani Slow food -terminologiaa. Lue lisää…

Terra Madre kääntyy sanoiksi Äiti maa.

Äiti maa kuulostaa niin kiehtovalta, että sen merkitys piti erikseen googlata.

Maaemo, luontoäiti, maaäiti eli äiti maa on useiden kansojen uskomuksissa naispuolinen henkiolento, joka hallitsee maata tai on itse sama kuin maaperä.

Kun olin pari viikkoa sitten ilmastonmuutoskurssilla Ilmatieteenlaitoksella, sai maaperä taas lisää merkityksiä. Se sama asia nousi esiin kun tänään julkistettiin IPCC:n uusin raportti, ns. ilmastoraamattu.  Meillä on todella tekemistä, jotta saamme äiti maan pelastettua.

Viime aikoina olen hämmästellyt sitä, miten vähän meillä on ollut puhetta aiheesta maaperä, vaikka nyt tiedetään, että maaperällä on vissi merkitys hiilinieluna, ilmastonmuutosta hillitessämme ja luonnon monimuotoisuutta vaaliessamme.

Mitä opin?

Ostin Fiskarsista sipulia, ruusukaalia, luomulihaa ja juureksia. Tein niistä tänään ruokaa. Tuntui ja maistui hyvältä.

Huomasin, että Äiti Maa -asiassa ja maaperässä on vielä todella paljon opeteltavaa tälläiselle kokeneelle maatalousmaisterillekin. Hiilinielut voivat olla iso juttu, kun hiilidioksikertymiä  poistetaan maapalloa lämmittämästä.

Myös tuo sukupuolittunut Äiti Maa -ideologia ja uskomukset ovat todella kiinnostava tutkimuskohde.

On tolkkua!

Sitä kohti.

Lue lisää ja kommentoi

Yrittäjyys on in

Tämän vuoden Yrittäjän päivä on urani 14.  Tunnustan, että olin kesken yrittäjyyttäni vuodet 2013-2018 (lähes 5 vuotta) palkkatöissä. Koska yritykseni oli myös sen ajan olemassa, vaikka uinumassa, voin käyttää tätä bruttoikää yritykseni virallisena ikänä. Kuule  Oy syntyi 1.8.2005.

Yrittäjän päivä nro 14!

Kun tänään luin monien yrittäjäystävieni fb- ja linkedin-päivityksiä oli silmiinpistävää huomata se ylpeys, jolla ihmiset yrittäjyydestään kertovat.  Yrittäjyys on tätä nykyä niin luonteva tapa tehdä työtä, että siitä ei tehdä erillistä numeroa. Vasta tätä kirjoittaessani havahduin asiaan, jota en ollut kunnolla rekisteröinyt. Kaikki kolme lastani (lääkäri, freelancer-toimittaja/kirjailija ja startup-kauppatieteilijä) ovat yrittäjiä. Sitä on myös isäni.

Kaikki kolme lastani ovat yrittäjiä.

Mitä fb:stä sitten löysin? Ison joukon asioita, joita yrittäjät omassa työssään arvostavat.  Erityisesti

  • vapaus
  • omien valintojen mahdollisuus, saa tehdä töitä niin upeiden tyyppien  kanssa kuin haluaa (ja tarpeen tullen olla tekemättä, kenen kanssa ei halua :-)
  • omien unelmien ja intohimojen toteuttaminen

Myös yrittäjyyden varjopuolet on hyvä tiedostaa.

Oman yrittäjäuran alussa,  noin 14 vuotta sitten, myös nämä varjopuolet olivat kovasti läsnä.

  • jaksamisen ”pakko”, jatkuva myyntityö ja kehittymisen tarve vs. kassavirta
  • omien valintojen ja realiteettien ristiriita
  • asioiden ja intohimojen vaatima aika vs. kassavirta
  • yksinäisyys
  • perheen ja läheisten yhteisen ajan puute

Nyt on kulunut reilut 100 päivää uutta yrittäjyyteni aikaa. Oli hyvä kun 12.9. menin Pääkaupunkiseudun Yrittäjien iltapäivään #yrittäjäniltapäivä. AmosRexissä oli eilen puhumassa Hotelli Punkaharjun yrittäjä Saimi Hoyer.

Siitä sain uutta virtaa siihen, mitä tahdon tähän aikuiseen yrittäjyyteeni leipoa.

Millaista yrittäjyyttä jatkossa?

Nyt uskallan lähteä liikkeelle ajatuksella ja tavoitteella: Yrittäjyyden parhaat palat.

Rohkeus, luovuus, intohimo!

Erityisesti näin pitkän työuran jälkeen jäi mieleen Saimin 2 lausetta:

”Mitään, mitä teet elämässäsi, ei pidä vähätellä, jos sinusta tulee yrittäjä”

Kun tarvitset apua, kysy neuvoja ja…

”Mene sen luo, joka menestyy!”

  • ROHKEUS JA JATKUVA KEHITTYMINEN! Tästä on hyvä jatkaa.

Näin ajatellen, tuntuu hyvältä jatkaa yrittäjyyttä ainakin vuoteen 2025, kun yritys täyttää 20 vuotta ja minä 69 vuotta. Tavoite on vieläkin pidemmällä. Kohti 2035!  Siinä on tolkkua.

Yrittäjyys on in.

Lue lisää ja kommentoi

Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Tämä hieno otsikko, jonka hädin tuskin osasin kirjoittaa, johtuu siitä, että sain eilen Chaîne des Rôtisseurs Finlande -järjestön eli Paistinkääntäjien Chef de Table-käädyt. Jyväskylän Suurkapitulissa pääsin osallistumaan installaatioon eli seremonioihin, jossa vannottiin valat ja lyötiin miekat. Ilta huipentui  juhlaillalliseen, jossa 350 ruokaharrastajaa ja ammattilaista söi yhdessä.

Kun tänään ripustin käädyt työhuoneeni seinälle, aloin todella miettiä, mihin liityin ja mitä valan alla lupasin.

Chef de Table

Paistinkääntäjien valassa luvataan paljon!

”Paistinkääntäjien jäsenenä vakuutan aina vaalivani vartaassa paistettua samaten kuin hiillostettua paistia.Vakuutan aina kunnioittavani ruokakulttuuria, keittiön taitoja, ruoan raaka-aineita sekä hyviä pöytätapoja.Vakuutan aina täyttäväni veljeyden ja arvonannon vaatimukset kaikkiin Paistinkääntäjän Veljeskunnan jäseniin nähden.”

Vaikka valaa on vuosien aikana vähän modernisoitu, se tihkuu vanhaa ranskalaista mestarikiltojen veljeyttä. Kovin moderneiksi ei järjestöä ja sen tapoja voida kehua. Siinä lieneekin järjestön tenho. Modernia ja rentoa saa kokea monessa paikassa. Vanhaa arvokkuutta pukukoodeineen kohtaa harvemmin.

Tavat ja kiitospuheet tihkuvat ruoan ja tekijöiden arvostusta

Koska tämä järjestö nimensä mukaan niin kovasti paistia ja liharuokaa arvostaa, en ihan heti ala vegetaristi-kaveriani kutsua mukaan. Haluan ottaa tuon määritelmän vartaassa paistetusta ja hiillostetusta paistista kuvainnollisena, koska moinen rajaus kuulostaa  luvalla sanoen tänä päivänä aavistuksen oudolta.

Itseäni sekasyöjänä innostaa erityisesti valan maininta raaka-aineiden arvostuksesta. Kovasti tekisi mieleni vähän modernisoida sanomaa, jotta se paremmin sopisi kalaa ja kasviksia suosiville ja nostaisi vieläkin enemmän esiin yhdessä syömisen sanomaa.  Se henkilökohtainen modernisointisuunnitelma kannattaa unohtaa. 1248 perustettu ja 1950 henkiin herätetty  ja yli 80 maahan levinnyt järjestö tietää mitä tahtoo. Voudit ja voutikunnat johtavat toimia vakaalla kädellä.

Kuten eilen lupasin:

Vakuutan aina täyttäväni veljeyden ja arvonannon vaatimukset kaikkiin Paistinkääntäjän Veljeskunnan jäseniin nähden. (Saman tien pyrin samaan arvonantoon myös muihin kuin Paistinkääntäjiin nähden!)

Kohta, jossa luvataan edistää hyviä pöytätapoja, innostaa minua kovasti. Viime aikoina olen huomannut, että hyvät pöytätavat jäävät liian usein sivuseikaksi. En pidä katastrofina, jos joku tarttuu väärään haarukkaan. Sen sijaan ärsyttävää on  se, että joutuu istumaan illan pöydässä, jossa vierustoverille on kännykkä pöytäseuraa tärkeämpi.

Paistinkääntäjät voivat olla todellisia #syödäänyhdessä -lähettiläitä, jotka vievät sanomaa pöytäseurueen mukavasta rupattelusta. Siihen kuuluu kännykän sulkeminen.

Siinä on tolkkua ja se on sitä arvonantoa!

Lue lisää ja kommentoi