— Onko tolkkua?

Arkisto
ruokaviestintä

Kitkan viisas on viisas

Viime viikolla Lapissa tajusin olevani suomalaisen ruokakulttuurin ytimessä.

Keskellä erämaata sain hiihtolenkin lomassa syödä vastapaistettuja lettuja hillon ja kuuman mustikkamehun kera. Luvatussa maassa oli tarjolla varsin mainiota riistakeittoa. Kaupasta ostetut Levin lihan poronkäristyslihat maistuivat mainioisti itsetehdyn puikulaperunamuusin kera. Kaupan pakkasesta löytyi kotimaista puolukkaa.

Kitkan viisas

Usko sai vahvistusta, kun luin pienen uutisen Maaseudun Tulevaisuuden verkkosivuilta. Kitkan viisas on nyt alkuperäsuojattu. Opin, että Kitkan viisas -nimitystä käytetään Kuusamon ja Posion kuntien ylänköalueen järvistä pyydetyistä pienistä muikuista. Uutinen kertoi, että suomalaisia tuotteita on rekisteröity yhteensä vain yhdeksän, joista viisi alkuperänimityksenä. Tähän mennessä EU:n alueella on nimisuojauksen saanut jo yli 1 100 tuotetta.

Kuka teistä tietää, mitä ovat ne muut suomalaiset suojatut tuotteet?
Aika moni niistä oli lomaviikkoni ruokalistalla. Ne ovat kolme Lapin poronlihatuotetta (kuiva, kylmäsavu ja tavallinen poronliha), Kainuun rönttöinen, karjalanpiirakka, kalakukko, sahti ja Lapin puikula. Puruveden muikulle haetaan alkuperäsuojausta.

Puhdasta Lapin ilmaa hengittäessä oli mukava mutustella toistakin hyvää uutista. Suomalainen ruoka on Euroopan puhtainta. Suomalainen puhdas ruoka ei siis ole myytti, vaan Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto Efsan julkaisema tieto torjunta-aineiden jäämistä. Hienoa! Tästä on hyvä jatkaa, niinkuin Kimi Räikkönen (maailman tunnetuin suomalainen, joka vielä voitti osakilpailun tänään!) sanoisi.

Mutta ei. Täällä etelässä näkyy enemmän suomalaisen ruoan puutteet kuin sen vahvuudet. Ja niistä puutteista puhutaan, ei vahvuuksista!

Luin viikon lehdet. Helena Petäistö peräänkuulutti oikeaa ruokaa Suomen Kuvalehdessä. Näinkö on, että täällä Suomessa tehdään ruokaa kuin rautanauloja. Apuva, jos se on totta!  Apuva, jos suomalainen ruokakulttuuri näyttäytyy sellaisena. Viime syksynä tekemämme tutkimus osoitti, että suomalainen ruoka näyttäytyy myös monille suomalaisille lähinnä valmisruokana.

Katsoin pe 15.3.13 Kotimaisen ruoan metsästys – keskustelun, joka oli vielä Areenalla.  Hinta, hinta, hinta. Ja kaupan keskittyminen. Ihanko eduskunnassakin on tärkeintä ruoan hinta. Itse olen huolissani monimuotoisuuden vähenemisestä. Jotakin sille pitäisi tehdä, mutta vaikea sanoa helpottaako kilpailulainsäädäntö tilannetta. Asennemuokkausta tarvitaan ainakin!

Nyt yritän olla yhtä viisas kuin Kitkan viisas ja teen yhteensä kahdeksan ehdotusta.  Osa ruokaketjulle, yksi eduskunnalle ja muutama kuluttajille:

Ruokaketju:

  1. Laitetaan alkuperämerkinnät kuntoon nyt heti odottamatta EU-sääntöjä.
  2. Liha, kala, maito, vihannekset,  juurekset ja vilja ovat tärkeimmät.  Mausteet ja lisäaineet saavat odottaa, jos on vaikeaa.
  3. Nähdään puutteet ja korjataan (ollaanko ruokaketjussa jo liian systeemi-, tulos- logistiikkaorientoituneita teknokraatteja, joilta aitous ja hyvä maku unohtuvat). Vahvistetaan vahvuuksia, joista on kuluttajalle lisäarvoa.
  4. Kommunikoidaan onnistumiset – ja epäonnistumiset, jotta ei muiden tarvitse sitä tehdä. Kommunikoidaan kotimaisen lisäarvo paremmin! Korjataan väärät väitteet.
  5. Haetaan lisää alkuperämerkittyjä tuotteita. Huolehditaan yhdessä niiden markkinoinnista.

Eduskunta:

  1. Merkitkää ruokalassanne kaikkien tuotteiden alkuperät ja nostakaa eduskunnan lounasruoan hintaa, jos se sitä vaatii!  Kommunikoikaa sen vaikutuksista. Katsokaa asiasta myös Heikki Ahopellon blogi.

Kuluttaja:

  1. Kunta- ja ja kouluruokailu voi toimia esimerkkeinä. Kuntalaiset, vaatikaa kouluihin kunnon ruokaa, ottakaa läheltä mitä saa ja olkaa valmiita maksamaan hyvästä!
  2. Suositaan valinnoin niitä, joiden haluamme menestyvän ja säilyvän!
  3. Vaaditaan ja kysellään. Oletko kuullut, että

Kauppa ja ravintolat tarjoavat, mitä kuluttajat haluavat.

Lopuksi pidetään tolkku mielessä:

  • Ei kaikki tarvitse olla kotimaista. Kahvia, mausteita, viiniä ja hedelmiä tarvitaan.
  • Ei teollinen tuotanto tai iso kauppaketju pilaa tuotetta, mutta välinpitämättömyys pilaa.
  • Monimuotoisuus on rikkaus kaikille. Se on tässä maassa uhattuna!
  • Luulo ei ole tiedon väärtti (ruoka kiinnostaa, mutta oikeaa tietoa puuttuu!)
  • Raha ei kasva puussa (vain kaupallisesti menestyvät konseptit pysyvät hengissä).

ps. Siellä Levin Kätkänkierroksen varrella olevalle Airille sanoisin, että kaksinkertaista hinnat! 1,50€ aidosta kuumasta mustikkamehusta on ihan liian vähän Lappiin lentäneiltä!

 

Lue lisää ja kommentoi

Kohun jälkeen

Parin viikon kuluttua Hevosgate on ohi. Väärin merkityt tuotteet on vedetty markkinoilta. Niitä tarroitetaan uusiksi, tai kärrätään jätteiksi.  Anteeksipyynnöt on lähetetty. Ajankohtaisohjelmat täyttyvät uusilla aiheilla.

Mikä on muuttunut?
Eviran uuden pääjohtajan Matti Ahon kasvot ovat tulleet tutuksi suomalaisille.
Findus yhdistetään hevoseen. Pouttu tunnetaan ulkomaisen lihan tuojana ja sen tuotekehitys tiedetään pakkausmerkintöjä nopeammaksi. Privat label-sanan tiedetään tarkoittavan Pirkkaa. On syntynyt valtava määrä uusia ”Vermon teurastamo-tyyppisiä” vitsejä. Elintarvikealan yritysten päälliköt joutuvat kriisiviestintävalmennukseen.

Ruokaketjussa aloitetaan joukko uusia kehitysohjelmia. Alkuperämerkintöjen pakollisuutta kiirehditään eduskunnassa. Ajan mittaan pakkausmerkinnät paranevat.

Hevosenliha on saanut paljon uutta kysyntää. Bloggareiden piirissä syntyy uusi hevosenlihatrendi.

Entä kuluttaja. Nyt kun kriisi on vielä akuutti, sosiaalinen media vilisee kommentteja:
– en osta koskaan eineksiä – haen lihan suoraan tilalta tai hallista – en syö mitään lihaa
– ostan vain lähiruokaa – suosin ruokapiiriä.

Suomessa 94% ihmisistä syö lihaa.  Se ostetaan pääosin kaupasta lihana tai lihavalmisteina.  Hinta on tärkeä valintaperuste. Mitä tekee tämä suuri enemmistö?
Pakkausselosteet tulevat osaksi arkipuhetta. Moni alkaa katsoa niitä vähän tarkemmin.  Ihmiset uskaltavat sanoa ääneen, jos eivät ymmärrä tuoteselostetta.  Muutamia yrityksiä boikotoidaan.

Lihatiskien suosio kasvaa. Lihamyyjän kanssa riittää puhetta. Kotien ruokapöydissä puhutaan siitä, mitä lihaa syödään.  Lapset ja nuoret ottavat kantaa perheen lihavalintoihin. Jossain vaiheessa hyvästä ollaan valmiita maksamaan vähän enemmän.

Aidosti ja rehellisesti suomalaiset tuotteet ja brändit menestyvät.

Lue lisää ja kommentoi

Huijauksen hyväksyttävä määrä

Kun hevoslasagnekriisi laajenee ja ruoan alkuperäkeskustelu syvenee, alkaa kohun ydin kiteytyä.
Tarinan ydin on huijaus
Kuinka paljon huijausta sallitaan?  Milloin se hyväksytään ja milloin ei?

Hevosskandaali erehdytti luulemaan, että hevonen sinänsä olisi syötäväksi kelpaamaton. Sehän on monien herkkua. Hevosmies Marko Björns suorastaan kehotti syömään hevosta.  Syötäväksi kasvatettujen Elina Lappalainen totesi blogissaan, että suurin ongelma on huijaus.

Suomessakin alettiin tutkia lihoja. Lidl ehti jo vetää hevosgulassinsa kaupoistaan. Eikä  Lidlin hevosenliha paljon hätkäyttänyt. Lidl on rehellisesti sanonut, että se tuo paljon ruokaa myös maailmalta. Entä sitten, kun sitä löytyy paikasta, jonka ei ole tajuttu olevan tuontilihan varassa? Vaikkapa lasten herkusta, koulun makaronilaatikosta.  Nyt löytyi jo hampurilaisista.

Hevosenlihassa on kyse tahallisesta huijauksesta. Joku tuli petetyksi ja joku petti. Kuka huijasi ensin ja ketä. Sitä selvitellään nyt. Lopulta kuluttaja tuli huijatuksi, kun söi tietämättään hevosta.

Nelisen vuotta sitten paljastui, että Kiinassa oli lisätty melaniiniä maitoon. Tahallaan. Hyötymistarkoituksessa. 250 000 lasta sairastui ja moni lapsi kuoli.
Se oli todella pahan luokan huijausta ja rikollista toimintaa.
Suomessa maito on niin pyhä asia, että sen tuominen rajan takaa koetaan petturuudeksi, vaikka maito olisi ihan kunnossa.

Myös ruisleipä herättää Suomessa syviä tunteita. Se halutaan kotimaisena. Monille tuli yllätyksenä että Suomessa ei kasvateta riittävästi ruista. Hesarin NYT-liitteen paljastus järkytti:  rehellinen suomalainen ruisleipä ei olekaan Suomesta

Rukiin alkuperää ei suomalaiseksi ole väitetty. Onko se sitten rehellistä, jos ei ole suomalaisesta rukiista?  Kas siinä pulma. On harmillista, että rukiin viljely ei Suomessa kannata.  Sille pitää kiireesti tehdä jotakin.  En pidä puolalaisesta rukiista tehtyä leipää huijauksena.

Valion maitomainos nostatti Facebook-raivon. Mainoksessa lehmät kulkivat vapaana ja Heikki Paasonen kutsui niitä nimeltä. Syntyi häly. Lälläriä eikä ole totta. Samaa lälläria on se, kun Vaasa pistää mallipojan paistamaan johonkin museoon valmiiksi leikattuja leipiä vanhanaikaisella kiviarinauunilla.  Samassa lällärisarjassa ovat fotosohapatut ”ikuinen nuoruus”-ihovoidemainokset. 
Joku voi perustellusti pitää myös niitä huijauksena. Minua ne huvittavat. Vastalääkkeeksi riittää mediakasvatus.

Oli kiinnostavaa lukea Tammisen Pasin blogia vapaana kavaneista eläimistä. Hän paljasti, että ne eivät oikeasti ole kirmanneet vapaana, mutta paremmissa olosuhteissa kuin päästä kytketyt. Rehellistä puhetta ennenkuin edes kysyttiin. Se maistuu hyvältä.

Alkuperän pimittäminen on huijausta. Vastuun pakoilu on sitä myös.
Luotan suomalaiseen elintarviketeollisuuteen – ainakin vielä.
Olen silti tarkkaavainen kuluttaja. Pidän silmäni auki.  Minua ei huijata!

Lue lisää ja kommentoi

Luomu, on näytön paikka!

Viime sunnuntain Hesari  käynnisti luomukeskustelun artikkelilla
Onko luomu oikeasti parempaa? 

Kiitos siitä. Artikkeli oli kriittinen. Nyt alkoi luomukeskustelu todella. Mutta toisaalta…
Artikkeli keskittyi liikaa negatiivisiin asioihin.  Jere Jaakkola peräänkuulutti twitterissään riippumatonta jourmalismia.

Suuri kansa otti arikkelin ainoana totuutena. Siksi Hesarin on syytä olla ”totuuden” kanssa tarkkana.  Suurella osalla ihmisistä ei ole mitään mielipidettä. On vain Hesarin mielipide. Viime viikolla julkaistu tutkimus kertoo, että Suomessa ei ole ruokaa tiedostavaa nuorisoa.

Monille asiaan perehtyneelle luomu on edelleen haluttu vaihtoehto maun, puhtauden tai eläinten kohtelun vuoksi. Tässä maassa on perustellut tavoitteet kasvattaa luomua. Kotimainen luomutuotanto ei nyt riitä kysyntään. Monet viljelijät ovat aloittaneet viiden vuoden siirtymäkauden luomuun.

Luomua vastustavat tahot innostuivat artikkelista. Twitterissä levisi Esko Valtaojan teesi: ”Luomu on hyvää tarkoittavien ihmisten väärä valinta”. ”Huijausta on, huijausta”, toistui luomua vastustavissa blogeissa. Luomulakko-blogin kirjoittaja riemastui aiheesta. Tuottava maa sai vettä myllyyn.

Luomun eteen töitä tekevät tahot ovat olleet artikkelista hiljaa. Hyväksyvätkö he, että heitä huijattu ja he myös itse ovat huijareita?

Uskon, että saamme seuraavilla viikoilla lukea tiiviitä ja kiihkottomia kirjoituksia siitä, miksi luomu on hyvää. On näytön paikka!  Pro Luomu ja muut, joilla argumentit on oikeasti hallussa, on aika tarttua kynään. Myös sosiaalisen median keskusteluun kannattaa liittyä.

Itse uskon ja löydän todisteet alla oleville argumenteille, jotka myös brändioppaaseen kirjoitimme. Tuoteryhmä kerrallaan mietin, olenko valmis maksamaan luomuvaihtoehdosta 20-30% enemmän. Osasta olen, osasta en. Minua ei huijata.

Lue lisää ja kommentoi

Vahingossa terveeksi

Murtomaahiihto on ollut viime viikkojen suuri nautintoni. Oittaan laduilla metsän humina on
läsnä, vaikka ladut ovatkin koneen tekemät. 

Miksi hiihtäminen tuntuu itselle niin kovin sopivalta liikunnalta? Miksi nautin, kun saan vaihtaa kuntosalin hiihtolenkkiin? Siksi, että hiihto on tuttua lapsuudesta asti, kuntosali ei.
Tänään ladulla tajusin, miten onnekas olenkaan, kun lapsuudessa ainut järkevä talvisen koulumatkan helpottaja oli sukset. Kolmen kilometrin matka lyheni metsän läpi oikaisten kahteen.

Ei silloin puhuttu murtomaahiihdosta tai hiihtoharrastuksesta. Hiihto oli matkantekotapa. Sukset oli kulkuväline, kuten pyörä ja kelkkakin.

Tänään ymmärsin, että terve elämäntapa ”tuli vahingossa” meille 60-70-luvulla maalla kasvaneille.
Se koski paitsi liikuntaa, myös syömistä. Koulussa ruokana oli keittoa tai puuroa ja mehukeittoa. Makkaravoileivät ja maitopullo kulkivat repussa mukana. Kotona ruokana oli usein perunaa, porkkanaa, paistettua sianlihaa ja silakkaa. Tuoretta ruissekaleipää haettiin kyläkaupasta koulumatkalla välipalaksi (vaikka ei silloin käytetty sanaa välipala). Karkkeja ostettiin harvoin. Kesällä suu saatiin makeaksi marjametsässä. Vappuna juotiin simaa, juhannuksena Jaffaa.

En muista, että kukaan silloin olisi puhunut vitamiineista, kalkista tai rasvoista. Me perheen vanhemmat sisarukset säästyimme pitkään myös pikkuveljelle tarjotuista kalanmaksaöljyannoksista.
C-vitamiini tuli hyvänmakuisen Sanasolin myötä tutuksi ja halutuksi. Isä toi joskus kirkonkylän kaupasta appelsiinejä ja omenoita. Puolukkasurvosta oli aitassa aina.

Kun katson vanhoja kansakoulun luokkakuvia, huomaan, ettei luokassa ollut yhtään lihavaa lasta.

Rasvoista ei vielä 70-luvulla meuhkattu. Voi ja laardi olivat jääkaapin ainoat rasvat. Voita käytettiin paistamiseen, leivontaan ja leivän päälle. Laardi oli munkkien paistoa varten.

Margariini tuli tutuksi opiskeluaikana 70-luvun lopussa. Kotona käydessä piti toisessa mummulassa pidätellä puheitaan margariinistä, koska sitä pidettiin maanpetturuutena. Myös sana kuitu tuli omaan arkisanastoon joskus 80-luvulla, mutta se ei  muuttanut mitään.

Niin oli ennen. Nyt on toisin. Maallakasvanut, vahingossa terveesti elänyt saa laskea, että liikkuu riittävästi.  Huomaa pohtivansa viikottain, miten varmistaa omega3:n, kalkin ja D-vitamiinin saantinsa ja kuluttaa herkutellut kalorit.

Tänä päivänä, vaihtoehtojen ja yltäkylläisyyden ympäröimä ihminen ei helposti vahingossa valitse tervettä elämäntapaa. Sen sijaan sairas elämäntapa tuntuu monille jo lapsuudesta asti tutulta.

Aikuiset ja lasten terveydestä huolehtivat joutuvat todella pohtimaan, mitkä valinnat edistävät terveyttä – ja vielä tuntuvat niin mukavilta ja omilta, että niitä haluaa lisää. Niinkuin minun  tämän päiväinen hiihtolenkkini Oittaan metsissä. 

Lenkin jälkeen  SportTrackerini ilmoitti, että lenkillä oli kulunut yli 500 kilokaloria.  Kotiintultua leivoin pullaa. Voilla. Tuli hyvä olo.

Lue lisää ja kommentoi

Lähiruokaa ja suomalaista ruokaa, yes!

Ilahduin, kun luin Kuluttajaviraston Eko-ostaja-sivuilta linjauksia lähiruoasta. Sinne oli selkeästi kirjoitettu, että LÄHIRUOKA ON PAIKALLISRUOKAA. Lähiruoka kestävänä valintana perusteltiin ekologiselta (mm. kuljetusmatkat ja omavaraisuus), sosiaaliselta (maaseudun elinvoima), taloudelliselta (paikallinen työllistäminen) ja kulttuuriselta (alueellinen ruokaperinne) kannalta.

Myönnetään. Pidän ”lähiruoka on paikallisruokaa”-määritelmää erityisen hyvänä myös siksi,
että se on sama, jota ehdotimme noin vuosi sitten julkaistussa lähiruokaselvityksessä.  Aiheesta 6.3.12  julkaistu tiedote levisi laajasti.


Helpotuksen huokaus – turhaan!
Selvityksen saaman julkisuuden jälkeen huokaisimme työryhmässä helpotuksesta. Uskoimme, että selkeä määrittely lopettaa jahkailun ja antaa siivet pk-lähiruokayritysten yhteistyölle ja lyhyiden toimitusketjujen kehittämiselle. Näin syntyisi uusia paikallisia erikoistuotteita, joista parhaat pääsisivät maakunnista pääkaupunkiin, jonkun paikkakunnan käyntikorttina myytäviksi.  Tavoitteellisen valmennuksen ja yhteistyön avulla yrittäjien osaaminen kehittyisi, lähiruoan saatavuus ja näkyvyys lisääntyisivät, eri paikkakuntien ruokakulttuurin erityispiirteet korostuisivat (Lapin porot, Kainuun marjat ja Karjalan piirakat).

Lähiruoka on alle 10% suomalaisesta ruoasta
Samassa lähiruokaselvityksessä korostimme, että lähiruoka ei suinkaan ratkaise kaikkea ruokabusineksenne haasteita, eikä sitä tee luomukaan.  90% kaikesta ruoastamme ja lähes koko ruokavientimme perustuu valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kilpailukykyiseen ruokaketjuun ja elintarviketeollisuuteen. Siinä kilpailussa tarvitaan myös toisenlaisia lääkkeitä. Myös näille kehitystoimille kaivataan hyvää ymmärrystä ja julkisen tahon panostuksia yritysten omien panosten rinnalle. Lähiruoan ja luomun kehittäminen ei riitä. Koko vastuullisen suomalaisen ruokaketjun kilpailukykyä tulee kehittää.

Miten on käynyt?
Me täällä pienellä Suomen niemellä taistelemme edelleen siitä, mitä on lähiruoka.  Kuluttajille lähiruoka merkitsee emotionaalista suhdetta. 89% liittää siihen erityisesti maantieteellisen läheisyyden. Suomalaisuuteen liitetään mm. turvallisuus ja työllistäminen. Sekä lähiruoka että suomalainen ruoka merkitsevät kuluttajille positiivisia asioita.  Ne tiedetään laadukkaiksi, niistä tykätään, mutta lisälaadusta ei vielä haluta maksaa lisähintaa ulkomaiseen verrattuna. Vaikka pitäisi.

Lopetetaan jahkailu ja vastakkainasettelu. Siinä ei ole tolkkua. Nyt tarvitaan 100%:sta tekemisen henkeä.

ps.
Jos vielä pitää perustella, miksi lähiruoka tarkoittaa paikallisruokaa eikä kaikkea kotimaista ruokaa, verrataan sitä toiseen lähi-alkuiseen sanaan, lähijunaan eli paikallisjunaan.

Paikallisjuna palvelee paikallista julkista liikennettä pysähtyen tiheästi sijoitetuilla pysäkeillä tai asemilla. Paikallis- tai lähijunalla ei voi yleensä matkustella toiselle puolelle Suomea.

Lue lisää ja kommentoi

Suomi sodassa – ensimmäiset taistelut ohi

Vuosi 2013 alkoi kahdella sodanjulistuksella.
30.12.12 Umayya Abu-Hannan Hesarin jutusta alkunutta rasismi-keskustelua on nimitetty myös Some-sodaksi. Vuoden vaihteen lehdet, ajankohtaisohjelmat ja erityisesti some on pullistellut aiheen innoittamana. Hesarin (12.1.13) Jarkko Lyytisen ansiokasta lauantaiesseetä (Rasisti, minäkö?) lukiessani vasta tajusin: koko sodan ja sen ajankohdan oli tietysti suunnittelut Hesari. Heidän vuoden vaihteen ainoa iso aihe olisi muuten ollut se,  että lehti muuttui tabloidiksi. Nyt on juttua riittänyt joka osioon. Ihan Ilta-Sanomiin asti. Oikein kiinnostavaa juttua onkin. Kyllä kansalainen mielummin sotajournalismia seuraa ja rasistista Suomea parantaa kuin huolehtii, miten mainostajat viihtyvät tabloid-koossa.

Toinen sota, Maitosota julistettiin joulukuussa, kun Kilpailuvirasto esitti Valiolle 70 miljoonan euron sakkoja.  Nyt haetaan uusia asemia. Harvoin näkee niin vihaista yritysjohtajaa kuin rauhan miehenä aiemmin esiintynyt Valion Laaksonen. Kauppojen maitohyllyjen edessä on ollut ruuhkaa toimittajien parveillessa kyselemässä vanhoilta, perheellisiltä, nuorilta, köyhiltä ja rikkailta kuluttajilta, että miltä nyt tuntuu. Viimeiseksi jäi kysymys kaupalle: Nostatteko tekin hintoja 30%? Monta päivää on mennyt eikä S:ltä ja K:lta ole vastausta herunut. Tänään levisi koko valtakuntaan uutinen. Lidl pitää maidon hinnan ennallaan.

Suomen Some-sodan ja Maitosodan ensimmäiset taistelut on käyty. Hesari ja Lidl ovat voittajia. Mutta ei pidä jäädä tuleen makaamaan. Sota ei ole ohi. Sotauutiset koukuttavat kuluttajaakin. Pääsee osallistumaan.  Tästä lähtien yritän uskaltaa bussissa mennä väliin, jos näen rasismia.  Ja nyt lähden tästä maitokauppaan.

Lue lisää ja kommentoi

Litkitkö tuontivettä?

Viime viikolla julkistettiin pulloveden myyntilukuja.  Tässä maassa pulloveden juonti on paitsi turhaa, myös tyhmää. Pullovesi on kalliinpaa, huonompaa ja kuluttavampaa kuin kraanavesi. Mitään tolkkua ei ole ulkomaisen  pulloveden juonnissa, silti sen tuonti kasvaa!

Suomalainen juo keskimäärin noin 18 litraa pullovettä vuodessa. Viime vuonna noin neljännes siitä tuli ulkomailta. Miettikää laivoja ja rekkoja, jotka vuosittain rahtaavat tähän puhtaan veden paratiisiin muovipulloissa 26 miljoonaa litraa vettä!

Italiassa juodaan pullovettä 180 litraa/hlö/vuosi. Mutta siellä ei olekaan järviä ja pohjavesiä kukkuroillaan puhdasta vettä.  Suomalaisena vientituotteena juomavettä voidaan vielä perustella. On paljon maita, joissa on puutetta vedestä. Viemme silti vettä vain 3 miljoonaa litraa vuodessa. 

Pelasta maailma pullo kerrallaan – jätä pullovesi kauppaan.

Lue lisää ja kommentoi

Nyt uskallan ennustaa, että

lihansyönti kääntyy pitkän nousun jälkeen laskuun.  Uskoni lisääntyi, kun luin viime viikon Anna-lehteä. Jo kansi lupasi: Näin syöt eeettisemmin. Sisäsivuilla Tieto-Finlandia-palkitun, Syötäväksi kasvatetut-kirjan kirjoittaja esitteli
eettistä syömistä ihmisille, joihin 350-sivuinen kirja ei kolahda.
Vaikka Animaliat sun muut ovat vuosia tehneet raivokasta työtä eläinten olojen parantamiseksi,  on moni, kuten minäkin, kohauttanut possufilmien jälkeen olkapäitään ja kiirehtinyt kinkkutarjousjonoon. Mokomatkin ilonpilaajat ja salakuvaajat.

Maanantai-iltana usko pysyvään muutostrendiin sai lisävahvistusta. Katsoin (vasta ensi kerran) Säilöttyjä unelmia-dokumentin, joka  esitettiin Yle-ykkösellä. Ilmestyessään lähes vuosi sitten, elokuva herätti keskustelua ruoan alkuperästä ja pitkistä matkoista. Itselleni tarina oli ennenakaikkea kuvaus tuotantoeläinten tuskista. Se oli viedä ruokahalun vannoutuneeltakin lihansyöjältä.  Elokuva ei ollut kassamagneetti ja poistui teattereista nopeasti Bondien ja  Twilight´ien tieltä. Se oli liian tylsä ja lahaava elokuvateatterin sykkeeseen.  Nyt nähty ja monesti uusittava dokumentti on vielä pitkään katsottavissa Areenassa. Aika monessa perheessä on mahdollisuus pohtia sikojen ja nautojen oloja. Samalla kodeissa pohditaan, mitä jouluna syödään ja mitä uutena vuotena luvataan.

Ei lihansyönti tähän lopu. Eikä pidäkään. Hyvää ruokaa, jota voidaan syötäväksi kasvattaa.
Tulevina aikoina yhä useampi pohtii lihaa ostaessaan entistä enemmän eläinten tuotanto-oloja ja alkuperää. Oikeaa tietoa halutaan. Hyvästä maksetaan. Luomu jatkaa kasvuaan. Turhaa tuhlausta rajoitetaan. Kiinnostava nuori tietokirjailija ja Elina Lappalainen ja dokumentaristi Katja Gauriloff   saavat seurakseen muita asiasta kiinnostuneita osaajia.

Niitä odotellessa, laitetaan pikkujoulukinkku uuniin.

    Lue lisää ja kommentoi

    Kolme näkökulmaa ruoan hintaan

    1. Ruokaa ajatellaan kovasti
    Ihminen ajattelee eniten perhettään, ruokaa ja tulevaisuutta, uutisoi Helsingin Sanomat tutkimuksensa tulosta. Ei ihme. Jokainen meistä tarvitsee ruokaa elääkseen. Niin rikkaat kuin köyhätkin. Niin Suomessa kuin maailmalla.

    2. Köyhille ruoka on kallista, rikkaille ei
    Toimittaja Stina Haaso teki havainnon MTK:n kampanjan aikana: Tuottajatapahtuma paljasti köyhyyden kasvot. Hän kiinnitti huomiota ruokaa jonottaviin äiteihin, joiden olemuksesta henki, että halpaa ruokaa oikeasti tarvitaan. Heille käytettävässä olevista rahoista ruokaan kuluu varmasti suurempi osuus kuin se keskimääräinen 13%.  Polarisaatio näkyy jo Suomessakin. Ei ihme, että ruoan hinta puhuttaa myös eduskunnassa.

    Laskutoimituksia perheen kuukauden ruokabudjetin suhteuttamiseen:

    • 10000€:stä 13% on 1300€, 5000€:sta se on 650€ ja 2000€:sta se on 260€.
    • Keskimäärin yksi ihminen syö noin 200€:lla kuukaudessa. 
    • Marttojen oppien mukaan elävät pienet perheet syövät hyvin 300€:lla kuussa.

    Keski- tai suurituloisella 13% ruokaan on pieni summa. Rahaa jää yllin kyllin vielä kaikkeen turhaan. Ruoka – paitsi energian,  myös nautinnon ja harrastuksen lähde –  saisi maksaa hyvätuloisille vielä paljon enemmän, eikä yksikään meistä tavallisista palkansaajista jäisi nälkäiseksi.

    3. Nyt on vielä kaikki hyvin
    Huonon sadon seurauksena syntynyt ruokakriisi lisäsi taas tänä vuonna kurjuutta ja nälänhätää monessa kehittymättömässä maassa. Meillä Euroopassa on kaikki vielä (keskimäärin)  hyvin.  Kaikille ruoka ei ole nytkään itsestäänselvyys. Tulevaisuus muuttaa meitä kaikkia.

    Hesarin 18.11.yleisöosasolla ja Itä-Savon sivuilla olleen MTK:n Vesa Kallion mainion kirjoituksen päätössanat olivat osuvat: ”Eurokriisi on pikkujuttu maailmanlaajuisen ruokakriisin rinnalla.”

    Lue lisää ja kommentoi