— Onko tolkkua?

Arkisto
ruokakulttuuri

Kansallisruoat kotitestissä, osa 1. Kalakeitto

Viime viikolla julkistettu Kansallisruokakilpailu on innostanut ihmisiä Suomessa. Sisu-Radion mukaan valinta innostaa myös Ruotsissa asuvia suomalaisia.

Jo ensimmäisenä  äänestyspäivänä (3.10.) saatiin netin kautta kasaan tuhansia ääniä. Viikon saalis oli lähes 10 000 ääntä.

Olen yksi raadin jäsenistä ja järjestävän tahon edustaja. Erityisen iloinen olen siitä, että loimme myös postikorttiäänestysmahdollisuuden. Kortteja on viikon aikana tullut yhteensä satakunta. Ne ovat todella innostavia.

img_5202

Mediassa kansallisruoka on hyvin esillä ja keskustelu käy vilkkaana.

Meille on tullut puheluita ja sähköposteja erityisesti heiltä, jotka harmittelevat, että oma ehdokas ei ole 12 finaaliehdokkaan listalla. (ps.1. Minunkaan ehdokkaani,  kaalilaatikko puolukoilla, ei saanut riittävästi ääniä, jotta olisi päässyt kärkikahinoihin. Pääsin harmituksesta nopeasti yli :-).

Alueellisten perinneruokien puuttuminen listalta on myös puhuttanut. Samoin se, että  muualta tullut pizza (pitsa) on ottanut paikan aarteidemme eli ehdokkaiden kartalla.

Vaikka jouduimme jättämään tasapuolisuuden vuoksi kaikki selkeästi paikalliset tuotteet listalta pois, toivomme, että  äänestys lisää ymmärrystä alueellisten ruokakulttuuriemme erityispiirteistä (poronkäristys, kalakukko, mustamakkara,  klimppisoppa.  rössypottu, Lemin särä jne). Kansallisruoan äänestys saattaa innostaa myös maakuntaruokien äänestykseen.

12 asiantuntijasta koostuva raati kävi jokaisen kuluttajaäänestyksessä kärkeen pääseen ehdokkaan tarkkaan läpi pohtien, miten erityinen sen asema on suomalaisessa ruokakulttuurissa – myös tänä päivänä ja tulevaisuudessa.

raati

Kuuntelimme 10 000 suomalaisen ääntä, jotta 12 ruoan listaan saatiin kansan oma ääni!

Kansallisruoan ympärillä käyty monipuolinen keskustelu kertoo, että suhtaudumme ruokaan vakavasti ja se on tärkeä osa identiteettiämme.  Se kertoo myös, että ei ole yhtä totuutta ja asioita tulee katsoa monelta kannalta. Jokaisen mielipide on totta, ainakin hänelle itselleen.  Nyt haetaan suomalaisen enemmistön mielipidettä. Samalla haetaan ruokaa, jonka myös laaja-alainen asiantuntijaraati näkee Suomea monipuolisesti kuvaavaksi kansallisruoaksi.  Aiheen ympärillä käyty keskustelu analysoidaan.

Ratkaisu syntyy syksyn aikana ja julkaistaan 19.1.2017.

12 EHDOKASTA  KANSALLISRUOAKSI (SESONKIJÄRJESTYKSESSÄ, lisäykset omiani)  

1• Pitsa (paistetaan kuten piirakat, kinkun jämistä kotona tehtynä)
2• Hernekeitto (hiihtolenkkien ja laskiaisen kunniaksi, lihalla tai ilman)
3• Ruisleipä (mm. retkieväs ja ihan kaikkiin aikoihin sopiva herkku)
4• Mämmi (pääsiäisenä perinteitä, jospa kokeilen tehdä
sitäkin itse)
5• Kalakeitto (sesongin versio, villikalaa ja joukkoon
villiyrttejä?)
6• Viili (kera marjojen ja talkkunan)
7• Karjalanpiirakka (Suomessa matkaaville vieraillekin, niitä aitoja,
kun vain olisi paremmin saatavissa)
8• Mustikkapiirakka (leivotaan yhdessä perheen kanssa, kun mustikat
ovat kypsiä, myös muut piirakat maistuvat)
9• Paistetut muikut/silakat perunoilla (perunat parhaimmilaan, myös
muusiksi, silakkamarkkoinoiden ja pyynnin aikaan)
10.• Karjalanpaisti (riista- ja teurastusaika, kasvissyöjille härkistä ja
nyhtökauraa, lisukkeena juureksia)
11.• Graavi kala (pyhäinpäivän herkku, isänpäivän pöytiin ja joulun
valmisteluun)
12. Maksalaatikko (monille yksi joululaatikoista, osa suomalaista
joululaatikkoperinnettä, ohraisena parasta)

Päätin ottaa kansalliset ruoka-aarteet kotitestiin.
Teen joka viikko vähintään yhden tuotteen listalta. 

Seuraavina viikkoina ja viikonloppuina valmistan jokaisen alusta loppuun pohtien omaa suhdettani näihin ruokiin ja niiden valmistukseen.

Yritän saada vielä kotiimme vieraan syömään ruokaa yhdessä minun ja mieheni kanssa.  Tai voinhan tehdä näitä myös työpaikan keittiössä.

Tänä sunnunaina valmistin kalakeiton.

Kaupassa käydessäni en ollut suunnittelut, mitä kirjolohesta valmistamme. Vasta testi-idean keksittyäni tarkistin jääkaapista muutkin ainekset.

Hyvä: meillä oli tilliä.  Keitto on pelastettu!

(ps1. Huomasin, että olin harmistunut, että kansallisruoka-äänestyskuvassa oli keitto ilman tilliä :-) No, makuasioista ei sovi kiistellä.

243083-kalakeitto

Luin raadin jäsenen Kim Palhusin ylistyspuheen kalakeitolle.  Hän sanoi näin:

”Kalakeitossa käytetään ainoastaan suomalaiselle keittiölle tunnusomaisia mausteita; laakerinlehti, maustepippuri ja äsken mainittu tilli.” 

Googlasin keiton, koska kiinnosti, minkä kalakeiton kokkaaja netistä  ensin kohtaa. Valion, K-ruoka-palvelun ja Maku.fi-sivujen kermaisten keittojen reseptit nousivat kärkeen.

Tarkistin ostamani kalan alkuperän. Se oli viljelty kirjolohi Ahvenanmaalta. Kermaa oli kotona vain vähän, mutta sulatejuustoa oli jäänyt viime viikon ruoasta, joten näitä kahta yhdistämällä sain sopivan kermaisuuden. Reseptissä mausteena oli MAUSTEpippuri. Laitoin ohjeen  mukaan 4 maustepippuria kokonaisina. Se kannatti.

img_5203

Kalakeiton kanssa ruisleipää ja hapankorppua!

En ole varma teenkö vielä erikseen ruisleipäblogin, mutta sen jo nyt sanon, että ilman ruisleipää ei kalakeittoa voi syödä.

Ruokajuomaksi pohdin valkoviiiniä tai olutta, mutta huomasin, että keittoruoka on hyvää myös ilman niitä.  Jäin pohtimaan, mikä olut olisi tälle keitolle sopiva.

img_5205Jatkan tätä blogia, kun olemme saaneet vieraita ja syöneet yhdessä. Poika tyttöystävineen tulee illansuussa kylään.

Haluan keskustella nuoren parin kanssa syvällisesti siitä, miten he ovat ruokaidentiteettinsä rakentaneet (molempien sukujuuret tuntien) ja mitä kansallisruoka tarkoittaa heille ja mitä he maailmalla matkatessaan tai kansainvälisiä vieraita saadessaan Suomen ruoasta kertovat.

Se on minulle paitsi ammatillisesti kiinnostava, mutta myös henkilökohtainen asia. Millaisen ruokaperinnön olen lapsilleni välittänyt?

Näkeeköhän nuoripari kansallisruoka-äänestyksessä olevan tolkkua?

Kiinnostavaa.

Lue lisää ja kommentoi

Slow met wild 30.9. Fiskars


img_5110

Kun eilen, sateisena syyskuun viimeisenä päivänä, ajelin Fiskarsiin, tuli jo matkalla hyvä olo.  Tiesin, että on tulossa päivä,  jonka saan viettää lähellä luontoa ja kuulla monenlaisia tarinoita, jotka kumpuavat suoraan sydämestä ja luonnosta.  Olin menossa vetämään  Slow meets wild -ammattilaispäivää, jonka valmistelussa ELO-säätiö oli mukana yhdessä Fiskars Villagen, SlowFood Västnyland rf:n ja Haaga-Perhon kanssa. Perjantain seminaari edelsi viikonlopun festivaalia. 

Slow meets Wild -tapahtuman ensi-illassa oli paikalla noin 50 ihmistä, joiden intohimona on hyvä ruoka, joka tulee suoraan luonnosta.

_mg_4272

Lähes koko ammattilaisjoukko kerääntyi kuvaan Fiskars Villagen isännän, Kari Selkälän ympärille. (Kuva Kati Laszka)

Jo päivän alussa moni vanha tuttu löysi toisensa. Kaikki olivat iloisia tantereesta, jossa alan ammattilaiset  kohtaavat kasvotusten ja pääsevät vaihtamaan ajatuksia ja  syömään yhdessä. Ravintolakoulu Perhon ruokarekka antoi hyvän mallin uudenlaisista ruokaratkaisusta.

Facebookissa virtuaalisesti kohdanneet tapasivat in real life.

Päivän aikana kaksi villiruokamestaria antoi näytteet omasta innostuksestaan. Sami Tallberg kertoi tarinansa:

Villiruoka – Luonnon vihreä supermarketti – avoinna meille kaikille 24/7

Samin tarina avasi luonnon keskellä elävien ihmisten silmät näkemään, että ympärillä kasvaa satoja  kasveja, joista taitavat kokit ja harrastajatkin voivat loihtia herkullista ruokaa. Koska kyseessä oli ammattilaispäivä, oli tärkeää myös pohtia, miten olemassaoleva lainsäädäntö mahdollistaa luonnon raaka-aineiden käytön.

Oli innostavaa kuulla, että sekä elintarviketurvallisuudesta huolehtiva lainsäätäjä  (EU) että lakia valvova viranomainen näkevät tarpeen lisätä mahdollisuuksia luonnon antimien käyttöön.  Viranomaiset kannustavat alan väkeä yhteistyöhön sekä kanssaan että keskenään. MMM:n Kirsi Viljanen kertoo omassa blogissaan tarkemmin siitä mitä tapahtui kun hidas ja villi ja lähi kohtasivat.   Yhtä mieltä oltiin, että Suomen valteista,  turvallisuudesta ja osaamisesta halutaan pitää kiinni. ”Turvallisuus on meille kilpailuetu”, kertoi kohta avattavan tislaamon toimitusjohtaja Susanna Kankare. Hän kertoi, että koulutetut poimijat ovat jo keränneet Fiskarin metsistä esimerkiksi giniin ja akvaviittiin tarvittavat villiyrtit.

Eviran uusi visio: Valvojasta valmentajaksi!

markus-ja-sami

Eräopas ja kokki Markus Maulavirta ja villiruokalähettiläs Sami Tallberg (kuva Kati Laszka)

 

Kun eräopas ja kokki Markus Maulavirta astui reppuineen ja kuksineen lavalle, kuulijakunta hiljeni. Ilman tulitikkuja sytytetyn ”nuotiotulen” tuoksu sai katseet kohti ympäröivää luontoa:

Seuraava seminaari pidetään metsän siimeksessä!

Nokipannukahvit ja pettuletut suomalaisten marjojen kera saavat paatuneimmakin pingottajan verenpaineen laskemaan (puhun itsestäni:-)

Mitä halutaan lisää?

Yhdessä aloittamallamme villiruokakoulutuksella on kysyntää.  Koulutus on viime vuonna pilotoitu. Toistakymmnentä kouluttajaa on valmiina ja villiruokamestarit ovat innolla mukana viemässä asiaa eteenpäin. Olli Takanen ja Juha Turtiainen Haaga-Perhosta kertoivat, että 30 villiruokaosaajaa on jo  saanut todistuksensa.

Nyt  tarvitaan asialle lisää rahoitusta ja uusia koulutuspäiviä ympäri Suomea.

img_5092

Otin kainalooni Haaga-Perhon koulutuspäälliköt Juha Turtiaisen ja Olli Takasen. Iloitsimme siitä, että villiruokakoulutuksella on kysyntää.

Päivä päättyi visiointiin siitä, mitä haluamme mennä ja missä olla 2020 ja 2030.  Paneelissa oli yksi erikoisuus.

All female panel. Uhka vai mahdollisuus?

all-female-panel

Luonnonläheisen ruoan tulevaisuutta pohtimassa ”all female panel” vasemmalta Susanna Kankare (Äkräs Distillery), Anna Mizrahi (Evira), Annika Hannus (Helsinki Wildfoods), Seija Kurunmäki (ELO-säätiö), Toini Kumpulainen (Kuusamo), Minna Junttila (Jamk) ja Kirsi Viljanen (MMM) (Kuva Kati Laszka)

Paneeli ja yleisö olivat samaa mieltä,  että meillä on osaamista ja intohimoa, tahtoa ja tavoitteita. Sekä puhdas luonto ympärillä.

Tarvitsemme lisää yhteistyötä  ja rohkeita tunteisiin vetovia tarinoita sekä paikkoja, joissa verkostoitua!

Päivän yhteenveto tiedotteessa (linkki).

Oma yhteenvetoni päivästä.

”Fiskarsin ympäristö, huikea historia, kulttuuri ja pitkäjänteinen Fiskarsin ja paikkakunnan yrittäjien ja tuottajien yhteistyö on luonut suomalaiselle ruokamatkailulle esimerkin, jota voimme ylpeänä esitellä niin suomalaisille kuin maailmallakin. Vuosi 2017 on hyvä hetki esittäytyä entistäkin rohkeammin. ”

Olemme valinneet  yhteiseksi päiväksi 6.10.2017.

Fiskarsin väki on jo kunnostanut Puimalansa.  Sinne mahtuu yli 1000 ihmistä syömään yhdessä. Mikä sattuma: Samaan aikaan on Fiskarsissa Slow Food Festivaali. Koko kylä, sen taiteilijat ja yrittäjät ovat yhteisellä asialla. Siinä on tolkkua!

Will be continued…2017

suomi100-valkoinen

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Suomalainen juomakulttuuri – saako siitä tolkkua?

Olen aktiivisesti seurannut polveilevaa keskustelua, jota alkoholilain uudistuksen yhteydessä on käyty. Media on tuottanut materiaalia roppakaupalla. Hesari on näyttänyt tietä.

Olen yrittänyt luoda omaa kantaani  juomakulttuurimme tilasta.

Tänä viikonloppuna esitettiin taas kaksi uutta mielipidettä. En ryhdy referoimaan kaikkia juttuja, vaan peilaan näitä kahta mielipidettä pari kuukautta sitten (15.3.2016) tutkija Antti Maunun  tekemään yhteenvetoon juomakulttuuristamme.

Helena Petäistö

Toimittaja, Pariisin kirjeenvaihtaja, Suomen kasvo Ranskassa, Helena Petäistö  ei luota suomalaiseen juomasivistykseen. Hänen mukaansa olemme humalahakuista kansaa emmekä muuksi muutu:

Suomeen ei kannata yrittää tuoda eurooppalaista alkoholikulttuuria, kirjoitti Helena Petäistö Suomen Kuvalehdessä.

Juttu julkaistiin 26.5. Nettiversiota muokattiin virheiden takia 28.5. Lehtijuttuun virheet jäivät. Nettiversioon on korjattu suomalaisen oluen vahvuus, joka on vastoin juttua eurooppalaista laimeampaa – ei vahvempaa.  Artikkeliin on jälkikäteen myös korjattu,  että humalahakuista juomista esiintyy muuallakin Euroopassa kuin Suomessa. Olisihan se varsinainen ihme, jos tämä olisi vain suomalainen erityispiirre.

Helena Petäistö on ollut kauan poissa Suomesta eikä selvästikään ole tutustunut kehittyvään ja  monipuoliseen (esim. helsinkiläiseen)  ravintola- ja baaritarjontaan, sen omaleimaiseen puoleen ja  fuusiokeittiöömme.

MTV3 kysyi kuluttajilta alkoholilaista.  89% hyväksyi lain muutokset.

Tänään MTV3 julkaisi tekemänsä kuluttajatutkimuksen. Sen mukaan 89 prosenttia vastaajista hyväksyi  suunnitellun alkoholilain muutoksen. Vastustajia oli neljä prosenttia vastaajista. Suurin arvostelu kohdistui siihen, että 16-vuotias voisi tarjoilla ravintolassa. MTV3 kysely  täällä.

Alkoholitutkija Antti Maunu teki selvityksen suomalaisesta juomakulttuurista.

1458099637974

Lehdistötiedote ja  tutkimuksen yhteenveto ELO-säätiön sivuilla. 

”Me olemme maitokansaa. Meillä alkoholi ei kuulu arjen ruokailuun Etelä-Euroopan tavoin”, sanoo Maunu.

Siinä missä viiniköynnökset kasvavat Italiassa tai Ranskassa, on meidän lähiruokamme maito.  Maidon lisäksi juomakulttuurimme  historiallisesti ovat kuuluneet  kahvi, olut ja entisaikaan myös paloviina.

Antti Maunu listasi Suomen suurimmat alkoholingelmat

  • Humalan ylikorostunut rooli puheessa ja itseymmärryksessä
  • Käsitys kehittymättömästä, keskeneräisestä historiasta
  • Vahvat vastakkainasettelut juomiskeskusteluissa

NÄMÄ ESTÄVÄT RAKENTAVAN TOIMINNAN JUOMISEN HYÖTYJEN MAKSIMOIMISEKSI JA HAITTOJEN MINIMOIMISEKSI

* * *

Käsitys siitä, että ”eurooppalaiset olisivat parempia” on paitsi väärä, myös omaa kulttuuriamme ja historiaamme väheksyvä, josta on syytä päästä eroon. Vaikka yhä suurempi osa juo ruoan kanssa myös viiniä, joukko on edelleen pieni vähemmistö.

Maidon ja kahvin lisäksi olut on tärkeä osa suomalaista juomakulttuuria.

Suomalaiseen historiaan kuuluu, että alkoholi ei ole osa arkea.  Se pitää arkikäytön kohtuudessa. Alkoholi kuuluu meillä vapaa-aikaan. ”Pienjuomisen rinnalla harrastetaan bilejuomista ja kännäämistä”. Lisää tietoa täältä.

Yhteenvetona Maunun tutkimuksesta

Meillä on omaleimainen juomakulttuuri, jota turhaan arvotamme negatiivististi.

Juomakulttuuri on laaja kokonaisuus. Haittoihin ja saatavuuteen liittyvät asiat on pieni osa sitä.  Meillä keskustelu on pyörinyt vain sillä akselilla – ja vielä vastakkainasetellen.  On aika tehdä muutos!

IMG_3023Osaanko luoda kaiken muun viime kuukausien aikana lukemani jälkeen oman perustellun näkemykseni  ”suomalaisesta juomakulttuurista”, alkoholilaista  ja ajan ilmiöistä.

1. Kyllä, olen samaa mieltä Helena Petäistön kanssa: Meillä ei muun Euroopan tavoin juoda arjesssa viiniä. Totta myös se, että Suomessa  on humalahakuisia. Niitä humalahakuisia on jokaisessa maassa – Euroopassakin!  Suurimmalle osalle lasillinen tai pari on arjen nautinto. Se luo luxusta arkeen ja juhlaan juhlan tuntua, ruokahetkiin makunautintoja.

2. Kyllä, olen samaa mieltä Helena Petäistön kanssa. Julkiseen örvellykseen pitää suhtautua vakavasti. Se on häpeällinen teko.  Se saa kanssaihmiset häpeämään.

3. Kyllä, olen samaa mieltä MTV3 tutkimuksen enemmistön kanssa.  Hienoa, että pienpanimoiden vahvemmatkin oluet pääsevät kauppoihin. Toivottavasti hinta pysyy sellaisena, jotta myös pienpanimo saa kunnon katteet tuotteilleen ja nouseva olutkulttuurimme kehittyy ensisestään.

4.  Kyllä,  olen samaa mieltä alkoholitutkija Antti Maunun kanssa: Juomakulttuuri pitää nähdä laajempana kokonaisuutena. Hyödyt pitää maksimoida ja haitat minimoida. Ja molemmista pitää puhua!

Alkoholisimiin pitää puuttua ja selvittää syyt, mitkä saavat ihmisen käyttämään alkoholia väärin. Kyllä. Lapsia pitää suojella vanhemmilta, jotka ovat jatkuvassa humalassa, eivätkä huolehdi lapsistaan. Siihen pitää jokaisen kanssaihmisen puuttua. Ongelmaa ei pidä hyssytellä. Ongelman yksi rarkaisu on Reetta Rädyn Imagen kolumnissaan 23.3. esittämä ja hyvin perusteltu näkemys: sosiaalitanttojen pitää suojella meitä (siis heitä) viinan kiroilta. Itse olen sitä mieltä, että

Vähemmistön ongelma ei parane sillä, että kaikkien juoman saatavuutta heikennetään.

5. Kyllä. On hienoa, että ravintoloitten aukiolo laajenee ja ne kehittyvät paikkoina, joissa ihmiset tapaavat toisiaan. Jos yksinäisyys vähenee, alkoholin väärinkäyttökin voi  vähetä.

6. Kyllä. On tärkeää antaa oikeaa tietoa, jotta opimme  arvostamaan omaa juomakulttuuriamme. Hyvä että on erilaisia ammattilaisia – tekijöitä ja kirjoittajia –   vaikuttamassa  juomakulttuurimme kehittymiseen. Hienoa, jos opimme löytämään juomistamme makupareja ja elämyksiä, ja osaamme kertoa juomistamme ja kulttuuristamme kiinnostavasti.

Ruoka- ja juomakulttuuri yhdessä luovat makunautintoja arkeen ja juhlaan. Arjen luxusta.

7. Kyllä. Olen MTV3 päivän lähetyksen haastattelussa olleen henkilön kanssa samaa mieltä, että on hölmöläisten hommaa laittaa kesken kaupan aukioloajan riepuja oluthyllyn päälle. Resurssien tuhlausta. Näyttää tyhmältä.

8. Kyllä. Olen samaa mieltä, että on Viron lisääntyvään tuontiin piti puuttua. Siitä ei jäänyt verotuloja meille kenellekään.  Toivotaan, että uusi laki auttaa asiaa.

9. Kyllä.  On todella mukavaa, että typerät karsinat mukavista yleisötapahtumista poistuvat.

10. Kyllä. Olen ihan tyytyväinen, että viinit ovat Alkossa. Haluan päästä laajojen valikoimien äärelle ja saada hyvää opastusta, kun ostan viiniä, jota en ennestään tunne.

Nyt sain muodostettua oman mielipiteeni. Jokaisella olkoon omansa.

On hyvä aika keskustella suomalaisesta juomakulttuurista.  Laajalla skaalalla. Oikeilla argumenteilla.

Toinen toistemme mielipiteitä kunnioittaen.

Kippis!

 

Lue lisää ja kommentoi

Unelmia 2017 ja 2020

BOCUSE 11265395_967474676629869_1876893717488063738_n

Viime viikolla olimme  Budapestissä. Kannustimme Eero Vottosta ja Miikka Mannista maailman arvostetuimmassa kokkikilpailussa, Bocuse d’Orissa. Realistinen tavoite oli päästä kovatasoisessa Euroopan osakilpailussa kuuden sakkiin. Unelmana oli tulla kotiin Bocuse-patsaan kera. Tavoite toteutui. Unelma siirtyi tammikuun 2017 Lyonin maailmanmestaruuskisaan. Kun ensi pettymys oli nielty, totesimme yhdessä, että  kuudes sija oli todella hyvä sijoitus. 

 

 

Kohti Lyonia tammikuussa 2017

Eero ja Miikka

Miikka ja Eero hymyssä suin kohti Lyonia. Karhu auttaa.

”Lyoniin lähdemme haastajan asemasta erinomaisella mielellä ja tavoitteenamme on tietenkin korkein sijoitus”, sanoi Eero Vottonen.

Suomen 13. kerta

Suomelle tämä oli 13. osallistumiskerta. Itselleni tämä oli toinen vuosi. Takana Tukholma 2014 ja Lyon 2015.

Mikä oli juuri tässä kisassa parasta?

Olemme menneet eteenpäin. Listasin hyviä asioita.

  • Harjoittelu on ollut tiivistä ja systemaattista.
  • Kisatiimi tekee hyvää työtä. Ammattimaisuus kasvaa, sanovat pidempään mukanaolleet. Kiitos koko tiimi!
  • Viestintä toimi hyvin, kuvat ja viestit innostivat ja olivat ajan tasalla. Some lauloi. Kiitos viestintätiimi.
  • Mukanaolleet yhteistyökumppanit ottavat hyödyn satsauksestaan irti.  Seuraavaan kisaan kaikki mukaan!
  • Syntyi vahva yhteinen halu parantaa asioita, jotka eivät vielä ole kunnossa.
  • Suomen Unkarin suurlähetystön vastaanotto oli upea. Erityiskiitos suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula, joka tietää, että ruoka on matkailun valtti.

Yhdessä totesimme, että on vielä asioita, jotka vaativat hiomista, kun lähdemme kohti Lyonia.  Pekka Terävä kertoi tiedotteessa:

”Bocuse d’Orin taso on nykyään niin kova, että  pieninkin kivi on käännettävä, jotta täydellinen suoritus löytyy. Yksi pieni horjahdus voi tiputtaa sijoilta”, sanoo Terävä.

Suomen VIP-katsomossa vieraana suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula, Finnagoran johtaja Cita Högnabba-Lumikero, Kari Lumikero valokuvaamassa Suomen katsomoa. Isäntinä Seija K ja Liisa Niemi

 

Pekka Terävä

Bocuse d’Or Suomen presidentti Pekka Terävä on tuttu näky maailmanmestaruusareenoilla.

Se Unelma.

Tuoreeltaan kisan jälkeen ELO-säätiön hallituksessakin puhuttiin unelmista. Juhlavuosi 2017 alkaa Bocuse-kisalla Lyonissa. Sinne menemme voittamaan! Lyoniin hankimme parhaat taustavoimat.  Eero Vottonen on kokki, joka osaa tehdä maailman parasta ruokaa. Siitä homma ei jää kiinni.

Lyoniin menemme voittamaan!

Entä 2017  jälkeen?

Koko ELO-säätiön hallitus: Heikki Antolainen, Kasperi Saari, Rafaela Seppälä, Maria Planting, Ari Lahti, Lasse Lehtinen, Harri  Koskinen, Vesa Lehto,  Heikki Valkama, Pekka Terävä totesivat, että

Haluamme Bocuse d´Or Europan mestaruuskisat 2020 Suomeen. Sitä kohti.

Yhdessä!

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Häkellyttävän positiivista – osa 2

Valmistaudumme nyt kovalla tohinalla Vuoden Kokki 2016- ja Vuoden Tarjoilija 2016- kilpailuihin. Kilpailut käydään Gastro-messuilla 17.-18.3.  Kouluruokakilpailu käydään 16.3.  Gastro-messut ovat suomalaisen ruokakulttuurin juhlaa.

Gastro-messuilla tapaavat Kaikki!

Kirjoitin pari viikkoa sitten Gastroblogiin artikkelin. Häkellyttävän positiivista.

Viestini oli, että vanha valituksen virsi on peittymässä innostuksen, positiivisuuden uusien kokeilujen alle. Syitä on monia. Negatiivisuus alkaa väsyttää konkareita ja alan tekijöiksi on noussut myös uusia kasvoja.  Kokeilun kulttuuri nostaa päätään.

Juhlavuoden 2017 valmistelu tuo myös uutta intoa: 100-vuotisjuhlasta tehdään kaikkien aikojen ruokajuhla. Monta syytä nostaa malja ja syödä yhdessä.

Tunne positiivisuudesta sai vahvistusta viime viikolla.

Pohjoismaiden Keittiömestareiden yhdistyksen NKF:n järjestämässä mestaruuskilpailuissa Tanskan Herningissä  kilpailleet suomalaiset  voittivat kaksi kultaa ja yhden hopean. Hallitseva Vuoden Tarjoilija Saara Alander sai kultaa ja hallitseva Vuoden Kokki Ismo Sipeläinen tuli kotiin hopeamitalin kanssa.

Voimme hyvällä syyllä sanoa: 

Suomi – paras Pohjoismaista!


saara alander

Ensi viikon Vuoden Kokki 2016 – ja Vuoden Tarjoilija 2016 -kisasta tulee kiinnostava. Kisaamassa on Suomen terävin kärki. Kuka tahansa heistä voi voittaa. Onnea kaikille kisaajille!

Voittajat kilpailevat vuonna 2017 Pohjoismaisissa kisoissa, jotka pidetään Suomessa.


Suomi100 - logi

Suomi100-juhlavuoden teema on YHDESSÄ!

Alamme nyt valmistautua Suomi 100-juhlavuoteen. Koko ruoka-alan yhteisenä tavoitteena on lisätä jakamisen kulttuuria ja yhdessäsyömistä. Syödään yhdessä-tunnus on luotu!  Juhlavuodesta lisää tuota pikaa. Ensin hoidamme kisat kotiin.

 

KIPPIS syödään yhdessä - logo

 

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Perinteitä vai pönötystä?

Tänä viikonloppuna opin kaksi uutta viisautta:

”Hyvä on ruoka nälättäkin, janotta juomakin jalo”

”Kirnapsis – karnapsis”

Nämä sanonnat minulle opetti Tornin ritarit 19.9.2015.

Tänä historiallisena päivänä klo 15.00 Hotelli Tornin 11. kerrokseen, Tornin ritareitten omaan kabinettiin, koputti neljä kutsuttua Tornin ritari -kokelasta. Me neljä uutta kokelasta astuimme sisään aakkosjärjerstyksessä: Leevi Haapala, minä, Jaakko Lindgren  ja Jorma Vehviläinen. Vuosien varrella ritariksi lyödyt odottivat viittoihin pukeutuneena sisällä. He olivat varautuneet kolmihaaraisilla laseilla, miekoilla ja  käskykirjoilla. Monta elinkeinoelämän vaikuttajaa  osui silmiini.

Viimeisenä kokeena ennen ritariksi lyömistä oli kolmihaaraisen ritarilasin käytön testaus. Kädessä oleva täysi lasi piti tyhjentää yhdellä kertaa läikyttämättä. Suurmestari Sam Inkinen ja marsalkka Antti Hemmi vetivät juhlallisuuksia ja lukivat perinteiset puheenparret.

Joku olisi voinut sanoa, että pönötystä. Minä sanon:

Onpa tämä mukava perinne, pieni hymy karehti kaikkien huulilla.

Kolmihaarainen lasi tyhjeni meiltä kaikilta.  Meistä tuli Tornin ritareita ja saimme viitat harteillemme. Seurasi juhlava kierros Hotelli Tornin ympäri.  19.9.1949 Jorma Soiron aloittama perinne sai ansaitsemansa vuosijuhlan.

Me uudet ritärit kokoonuimme selfieen.

Selfie 0803

Tämä on kuulemma ensimmäinen kerta, kun uudet Tornin ritarit ottivat selfien. Eli historiaa ja uutta perinnettä luotiin.

Tässä vielä virallinen potretti viireineen päivineen:

FullSizeRender

Ritariksi lyömisen jälkeen nautimme ihastuttavan kolmen ruokalajin (tunnusluku on kolme!) päivällisen Ravintola Tornissa.  Tunnelma oli rento.

Tuli monta uutta tuttavuutta, syntyi monta uutta sidettä.  Niin käy, kun kokoonnutaan ruoan ääreen ja #syödäänyhdessä!

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Ruokaviikonloppu

Elokuun viimeinen viikonloppu oli menneinä vuosina ainakin Pohjanmaalla omistettu mökki- ja veneilykauden päättäjäisille eli venetsialaisille.  Muistikuvissa tulet, juomat ja vähän ruokakin.  Venetsialaiset ovat tänä viikonloppuna saaneet rinnalleen todellisia ruokajuhlia.

Tänä aurinkoisena viikonloppuna oli kolme tapahtumaa, joissa kaikissa olisin halunnut olla. Pääsin ja ehdin niistä kahteen.

  • Suomen luonnon päivän juhla  29.8. Haltiassa Nuuksiossa. Sinne ensi vuonna! Some näytti,  että luonto innostaa!
  • Food Camp Mäntässä 27.-30.8. teemana Food & Art ja Ihanat Naiset
  • Makujen Tapiola, 24.-29.8. Street food carnival ja Illallinen Tapiolan taivaan alla

 Food Camp

Pekka Terävä ja Fat Rabbit järjestivät Mäntän Göstä Serlachius Museoon Food Campin  nyt toista kertaa.  Toisen kerran kokemus vahvisti, että ruokajuhlaa tarvitaan ja se voi onnistua myös yli 300 km päässä Helsingistä. Tunnelma oli innostava ja paikalla tapasi niin vanhoja kuin uusiakin tuttuja. Ja mikä parasta!  Ruoka oli aivan loistavaa. Seura vailla vertaa.  Illan (ja shampanjan) kuluessa tuli yhteinen  tunne  siitä, että Suomi saadaan nousuun –  ruokalaji kerrallaan. Kiitos isännät!

10 ruokalajin ruokalista paljastui yksi kerrallaan.

10 ruokalajin ruokalista paljastui yksi kerrallaan.

 

 

Pitkissä pöydissä viihdyttiin. Jokainen ruoka oli saanut rinnalleen juuri siihen sopivan juoman

Pitkissä pöydissä viihdyttiin ja keskityttiin ruokalajiin kerrallaan. Jokainen ruoka oli saanut rinnalleen juuri siihen sopivan juoman

 

 

Bocuse d'Or Suomen edustajan Eero Vottosen kalaruoka ihastutti.

Bocuse d’Or Suomen edustajan Eero Vottosen kalaruoka ihastutti.

Makujen Tapiola

Olen asunut Tapiolan tuntumassa kolmisenkymmentä vuotta. Joskus olen pistäytynyt erilaisilla sadonkorjuumarkkinoilla Tapiolassa. Niiden anti on jäänyt varsin pieneksi. Remontissa olevan Tapiolan keskustan ravintolat ovat hukkuneet rakennustelineiden taakse, jos niitä yleensä onkaan (?)

Lauantaipäivän pyöräretkellä pääsi valitsemaan kymmenien rekkojen ja aktivoituneiden ravintoloiden (joita oli 19!) joukosta paikan, josta halusi saada oman Street Food -annoksen. Tapiolan keskusta kuhisi iloista väkeä –  perheitä, nuoria ja varttuneita.

 

Thai Papaya oli valintamme. 45 minuutin jonotus kannatti.

Thai Papaya oli valintamme. 45 minuutin jonotus kannatti.

 

Ruoka oli todella hyvää! Kanaa, possua ja kasviksia

Ruoka oli todella hyvää! Kanaa, possua ja kasviksia

Päivän mukava kokemus innosti Illalliselle Tapiolan taivaan alle. Lähdimme viinipullo ja voileipäeväät repussa, kun ei ollut varmaa mukaan mahtumisesta.  Saatiin sovulla ja isäntien hyvällä opastuksella paikka yhden pöydän päästä. Oli hienoa huomata, että tilaisuuteen oli satsattu. Valkoiset liinat,  palvelevat vapaaehtoiset ja upeaa elävää musiikkia.  Tapiolan ja taivaan välissä oli teltta. Sateeseen oli varauduttu. Onneksi elokuinen ilta oli samettinen ja teltan ympärillä olevat picnic-seurueetkin viihtyivät. Vaikka oma ruokareppu oli tällä kertaa vaatimaton, oli kiinnostavaa seurata väkeä,  joilla oli  viisi ruokalajia posliineineen ja laseineen mukana. Ruokia oli selvästi valmistettu hartaudella.  Myös asu oli sen mukainen.

Seurueet - lapset ja aikuiset nauttivat yhdessäsyömisestä

 

Lapset  viihtyivät.

Lapset viihtyivät.

Tapiolan taivaan alla oli tunnelmaa

Tapiolan taivaan alla oli tunnelmaa

Ensi kerralla  mukaan isolla seurueella, joka tekee ruokaa yhdessä koko päivän.

Ensi kerralla mukaan isolla seurueella, joka tekee ruokaa yhdessä koko päivän.

Mitä kaksi ruokajuhlaa opetti?

  • Hyvä, että on erilaisia ruokajuhlia, erilaisille ihmisille ja kukkaroille
  • Street food ja illallinen taivaan alla ovat omiaan luomaan tapoja, joita ohjaavat ihmisten tavat – ei sääntely
  • Yhteinen ruokahetki lisää kotiseuturakkautta
  • Hienoa, että on visionäärejä, jotka luovat uutta
  • Kiitos, että on vapaaehtoisia, joita ilman uudet tavat ja tapahtumat eivät saisi tuulta alleen.

 Jäi hyvä mieli. Tässä on tolkkua.

Lue lisää ja kommentoi

Pohjois-Karjala – paikan päällä parasta

Eilen oli hyvä päivä. Pääsin ojentamaan 31.10. 14 myönnetyn ELO-säätiön ruokakulttuuripalkinnon Dalla Vallelle.

Dalla Vallen Lentävässä lautasessa oli kaiverrettuna teksti:

Dalla Valle Oy - vil1Sarpaneva_vati_isoliruoan edelläkävijä

 

 

 

 

Dalla Valle pieni_130415

Palkintoa vastaanottamaan tuli perheyrityksessä markkinointia ja hankintaa hoitava Zelia Dalla Valle, joka on Loreno Dalla Vallen ja hänen suomalaisen lääkärivaimonsa  kolmilapsisen perheen vanhin. Zelia on seurannut yrityksen vaiheita koko elämänsä ja Joensuun yliopiston kauppatieteiden opiskelut päätettyään hän halusi jäädä perheyritykseen. Zelia kertoo, mikä häntä motivoi:

”Rakkaus sieniin ja kunnioitus sitä kohtaan, mitä isä on saanut 20 vuodessa aikaan”

Kun kuuntelin nuoren, osaavan naisen pohdintaa, missä yritys on onnistunut, ja miltä tulevaisuus näyttää, huomasin taas kerran miten paljon oppii, kun lähtee pois ”isolta kirkolta”. Paikan päällä kuulee ja näkee tarkemmin, aistii syvemmin.

”Kun  Loreno Dalla Valle alkoi kehittää herkkutattiliiketoimintaa, hän otti tärkeimmäksi tehtäväkseen poimijaverkoston luomisen ja hyvän yhteydenpidon heihin. Se on edelleen tärkein tehtävämme”, Zelia kertoi.

Parinkymmenen vuoden ajan on Dalla Valle tuonut työtä ja lisäansioita monille sienistä innostuneille ensin Pohjois-Karjalassa, sittemmin laajeten Kajaanin seudulle, Savoon, Lappiin, Päijät-Hämeeseen. Nyt on suunnitelmissa laajeta myös Vaasan alueelle. Dalla Valle on tehnyt suomalaisista tateista menestyvän vientituotteen.

”Italialaiset tietävät, että suomalainen herkkutatti on maultaan paras”

Dalla Vallen perheen vieraana käy paljon italialaisia. He ovat suunniltaan innosta, kun pääsevät suomalaiseen metsään:

”Italialaiset vieraamme eivät usko korviaan, kun kerromme, että meillä sienet kuuluvat jokamiehenoikeuteen ja niitä voi jokainen poimia rajoituksetta.”

Palkintotilaisuus järjestettiin Ravintola Kerubissa, jossa villiruokaan perehtynyt kokki Pasi Venäläinen oli loihtinut sesonginmukaisen villiyrttimenun: koivulehtiä, poimulehtiä, vuohenputkea salaatissa  ja nuorta maitohorsmaa parsan tapaan.

Pöytäkeskustelussa Zelia Dalla Vallen kanssa olivat kansanedustaja Krista Mikkonen, ruokatoimittaja ja villiyrttikouluttaja Virpi Kurjenlento, Karjalaisen toimittaja Niina Rintala ja minä.  Pohdimme luonnonvaroihin ja biotalouteen perustuvan busineksen mahdollisuuksia Pohjois-Karjalassa.

Olimme yksimielisiä siitä, että luonto terveysvaikutuksineen, resurssiviisauteen tähtäävä ruokatalous, Pohjois-Karjalan erityisyys, elämyksellisyys, monikultturisuus ja monet vakiintuneet kesätapahtumat, sekä osaamista levittävät aktiiviset Martat ja Maa-ja kotitalousnaiset luovat loistavat mahdollisuudet uudellekin liiketoiminnalle.

Totesimme, että sekä sieni- että villiyrttibusineksessa pätevät samat säännöt:

  • Tarvitaan 100% lajin tunnistus, keruun järjestäminen, tuoretuotteen logistiikan järjestäminen. Myös satokauden lyhyyden tuoma haaste ja vuosittaiset satovaihtelut  pitää hanskata.
  • Tarvitaan yrittäjyyttä ja yrittäjien verkostoitumista.
  • Suurena plussana  sienissä, marjoissa ja villivihanneksissa on luonnon tuoma puhdas ja hyvä maku sekä tuoreus. Se on kasvisruokaa parhaimmillaan ja siitä pitävät kaikki.
  • Niin sienten kuin villiyrttienkin valmistaminen herkulliseksi ruoaksi vaatii tietysti osaamista. Siihen on kursseja tarjolla, niin ammattilaisille kuin harrastajillekin.

Pohjois-Karjalassa on luotu toimiva sienten keruujärjestelmä. Kun Suomessa jää keskimäärin 90% sienistä metsiin, on oletettavaa luku on Pohjois-Karjalassa ainakin hiukan pienempi. Kiitos Dalla Vallen! Miksipä keruuosaamista ei voisi laajentaa myös villiyrtteihin?

Omasta unelmasta puhuttaessa, Zelia nosti esiin ruoka- ja hyvinvointimatkailun, joka hänen mielestään pitäisi Suomessa paremmin konseptoida.

Zelia on perustanut veljensä Lauri Dalla Vallen  ja parin kaverin kanssa vlogia-portaalin helpottamaan videoblogien löydettävyyttä.

Yhtenä erillisteemana Zelian perustamassa vlogiassa on hyvinvointi.

Jäämme odottamaan.

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Bouillabaisse – ruokamuistot kantavat

20150315_142531_keittoBOILLATaisin syödä Bouillabaissea ensimmäisen kerran vuosikymmeniä sitten Pariisissa.  Siitä jäi hyvä muisto. Sitten kohtasin sen Hakaniemen hallin mainiossa sopparavintolassa lounaalla.

Tein sitä muutaman kerran yksinkertaistetulla Pirkka-reseptillä. Varsin hyvä sekin.

Viime viikonloppuna oli niin kevätolo, että teki mieli kunnon Bouillabaissea. Löysin Helena Saine-Laitisen Hesarille tekemän ohjeen. Lähdin kauppaan pitkän listan kera. Piri-piri-maustetta tai hummerifondia ei ole ollutkaan varastossani aiemmin. Maan mainion kalakauppani kalatiski tarjosi loistavat tuoreet ainekset. Fenkolien ja sipulien lisäksi  ostin ison satsin kalaa (lohta, kuhaa, haukea, ahventa), joita pakkasesta äyriäisin ja purkista savusimpukoin täydensin.

Lapset puolisoineen tulivat kylään. Jaoimme ruokamuistoja ja saimme uusia yhteisiä Boillabaisse-muistoja.

 ” Yhteiset ruokamuistot ovat suuri rikkaus”

 

Viikonlopun jälkeen Bouillabaissse-muistoa rikkaampana.

Lue lisää ja kommentoi

Onko halpuuttamisessa tolkkua?

Kun S-ryhmä reilu kuukausi sitten julkaisi halpuuttamiskampanjansa, se sai aikaan ostoryntäyksen. Julkaisu rauhaisana sunnuntaina onnistui hyvin. Henkilökunta oli sitoutettu niin, että hinnanalennukset heti maanantaiaamuna näkyivät kaupoissa. Oltermannia ostettiin kuin Putin-juustoa konsanaan.

S-ryhmän viestinnän osaamista kiiteltiin, Keskokin kadehti.

Suomalaisten usko siihen, että suomalainen ruoka on kallista, sai vahvistuksen. Hinta nousi ykköskriteeriksi myös niillä, joille muutaman sentin ero ruoan hinnassa ei vaikuta mitään toimeentuloon.

Hinta nousi laatua tärkeämmäksi ruoan ostokriteeriksi. Keskustelu siirtyi laadusta hintaan.

Alkoi  S-ryhmän mainoskampanja, johon kuuluivat myös sarkastiset TV-mainokset. Monia niistä pidin yliampuvuudessaan hauskana. Sarkasmi puree. Halpuuttajalla on varaa tehdä näyttävää mainontaa…

Huumoriin perustuvan mainonnan tärkein ominaisuus on, että se ymmärretään.

Moni aiempikin teema herätti närää, mutta ”Maito on kallista” -mainos katkaisi kamelin selän. Maidontuottajat kokivat sen iskuksi vyön alle.

En yhtään ihmettele,  että moni maanviljelijä halkaisee vihreän korttinsa.

Samaa pohtinee moni  Maija Meikäläinen. Yksi asia jäi S-ryhmän mainonnan tekijöiltä huomaamatta: Kuluttaja arvostaa ja luottaa maanviljelijöihin huomattavasti enemmän kuin kauppaan.

S-etukortti

On kiinnostavaa nähdä, mikä on Keskon, Lidlin ja S-ryhmän seuraava viestinnällinen siirto.

Toivotaan, että kauppaketjut tekevät tekoja,  jolla nostetaan suomalaisen laadukkaan ruoan ja sen tekijöiden arvostusta. Hyvä ruoka on hintansa väärtti.

ruisleipäSPS_tr

 

 

 

Lue lisää ja kommentoi