— Onko tolkkua?

Arkisto
ruoka

Kansallisruoat kotitestissä, osa 1. Kalakeitto

Viime viikolla julkistettu Kansallisruokakilpailu on innostanut ihmisiä Suomessa. Sisu-Radion mukaan valinta innostaa myös Ruotsissa asuvia suomalaisia.

Jo ensimmäisenä  äänestyspäivänä (3.10.) saatiin netin kautta kasaan tuhansia ääniä. Viikon saalis oli lähes 10 000 ääntä.

Olen yksi raadin jäsenistä ja järjestävän tahon edustaja. Erityisen iloinen olen siitä, että loimme myös postikorttiäänestysmahdollisuuden. Kortteja on viikon aikana tullut yhteensä satakunta. Ne ovat todella innostavia.

img_5202

Mediassa kansallisruoka on hyvin esillä ja keskustelu käy vilkkaana.

Meille on tullut puheluita ja sähköposteja erityisesti heiltä, jotka harmittelevat, että oma ehdokas ei ole 12 finaaliehdokkaan listalla. (ps.1. Minunkaan ehdokkaani,  kaalilaatikko puolukoilla, ei saanut riittävästi ääniä, jotta olisi päässyt kärkikahinoihin. Pääsin harmituksesta nopeasti yli :-).

Alueellisten perinneruokien puuttuminen listalta on myös puhuttanut. Samoin se, että  muualta tullut pizza (pitsa) on ottanut paikan aarteidemme eli ehdokkaiden kartalla.

Vaikka jouduimme jättämään tasapuolisuuden vuoksi kaikki selkeästi paikalliset tuotteet listalta pois, toivomme, että  äänestys lisää ymmärrystä alueellisten ruokakulttuuriemme erityispiirteistä (poronkäristys, kalakukko, mustamakkara,  klimppisoppa.  rössypottu, Lemin särä jne). Kansallisruoan äänestys saattaa innostaa myös maakuntaruokien äänestykseen.

12 asiantuntijasta koostuva raati kävi jokaisen kuluttajaäänestyksessä kärkeen pääseen ehdokkaan tarkkaan läpi pohtien, miten erityinen sen asema on suomalaisessa ruokakulttuurissa – myös tänä päivänä ja tulevaisuudessa.

raati

Kuuntelimme 10 000 suomalaisen ääntä, jotta 12 ruoan listaan saatiin kansan oma ääni!

Kansallisruoan ympärillä käyty monipuolinen keskustelu kertoo, että suhtaudumme ruokaan vakavasti ja se on tärkeä osa identiteettiämme.  Se kertoo myös, että ei ole yhtä totuutta ja asioita tulee katsoa monelta kannalta. Jokaisen mielipide on totta, ainakin hänelle itselleen.  Nyt haetaan suomalaisen enemmistön mielipidettä. Samalla haetaan ruokaa, jonka myös laaja-alainen asiantuntijaraati näkee Suomea monipuolisesti kuvaavaksi kansallisruoaksi.  Aiheen ympärillä käyty keskustelu analysoidaan.

Ratkaisu syntyy syksyn aikana ja julkaistaan 19.1.2017.

12 EHDOKASTA  KANSALLISRUOAKSI (SESONKIJÄRJESTYKSESSÄ, lisäykset omiani)  

1• Pitsa (paistetaan kuten piirakat, kinkun jämistä kotona tehtynä)
2• Hernekeitto (hiihtolenkkien ja laskiaisen kunniaksi, lihalla tai ilman)
3• Ruisleipä (mm. retkieväs ja ihan kaikkiin aikoihin sopiva herkku)
4• Mämmi (pääsiäisenä perinteitä, jospa kokeilen tehdä
sitäkin itse)
5• Kalakeitto (sesongin versio, villikalaa ja joukkoon
villiyrttejä?)
6• Viili (kera marjojen ja talkkunan)
7• Karjalanpiirakka (Suomessa matkaaville vieraillekin, niitä aitoja,
kun vain olisi paremmin saatavissa)
8• Mustikkapiirakka (leivotaan yhdessä perheen kanssa, kun mustikat
ovat kypsiä, myös muut piirakat maistuvat)
9• Paistetut muikut/silakat perunoilla (perunat parhaimmilaan, myös
muusiksi, silakkamarkkoinoiden ja pyynnin aikaan)
10.• Karjalanpaisti (riista- ja teurastusaika, kasvissyöjille härkistä ja
nyhtökauraa, lisukkeena juureksia)
11.• Graavi kala (pyhäinpäivän herkku, isänpäivän pöytiin ja joulun
valmisteluun)
12. Maksalaatikko (monille yksi joululaatikoista, osa suomalaista
joululaatikkoperinnettä, ohraisena parasta)

Päätin ottaa kansalliset ruoka-aarteet kotitestiin.
Teen joka viikko vähintään yhden tuotteen listalta. 

Seuraavina viikkoina ja viikonloppuina valmistan jokaisen alusta loppuun pohtien omaa suhdettani näihin ruokiin ja niiden valmistukseen.

Yritän saada vielä kotiimme vieraan syömään ruokaa yhdessä minun ja mieheni kanssa.  Tai voinhan tehdä näitä myös työpaikan keittiössä.

Tänä sunnunaina valmistin kalakeiton.

Kaupassa käydessäni en ollut suunnittelut, mitä kirjolohesta valmistamme. Vasta testi-idean keksittyäni tarkistin jääkaapista muutkin ainekset.

Hyvä: meillä oli tilliä.  Keitto on pelastettu!

(ps1. Huomasin, että olin harmistunut, että kansallisruoka-äänestyskuvassa oli keitto ilman tilliä :-) No, makuasioista ei sovi kiistellä.

243083-kalakeitto

Luin raadin jäsenen Kim Palhusin ylistyspuheen kalakeitolle.  Hän sanoi näin:

”Kalakeitossa käytetään ainoastaan suomalaiselle keittiölle tunnusomaisia mausteita; laakerinlehti, maustepippuri ja äsken mainittu tilli.” 

Googlasin keiton, koska kiinnosti, minkä kalakeiton kokkaaja netistä  ensin kohtaa. Valion, K-ruoka-palvelun ja Maku.fi-sivujen kermaisten keittojen reseptit nousivat kärkeen.

Tarkistin ostamani kalan alkuperän. Se oli viljelty kirjolohi Ahvenanmaalta. Kermaa oli kotona vain vähän, mutta sulatejuustoa oli jäänyt viime viikon ruoasta, joten näitä kahta yhdistämällä sain sopivan kermaisuuden. Reseptissä mausteena oli MAUSTEpippuri. Laitoin ohjeen  mukaan 4 maustepippuria kokonaisina. Se kannatti.

img_5203

Kalakeiton kanssa ruisleipää ja hapankorppua!

En ole varma teenkö vielä erikseen ruisleipäblogin, mutta sen jo nyt sanon, että ilman ruisleipää ei kalakeittoa voi syödä.

Ruokajuomaksi pohdin valkoviiiniä tai olutta, mutta huomasin, että keittoruoka on hyvää myös ilman niitä.  Jäin pohtimaan, mikä olut olisi tälle keitolle sopiva.

img_5205Jatkan tätä blogia, kun olemme saaneet vieraita ja syöneet yhdessä. Poika tyttöystävineen tulee illansuussa kylään.

Haluan keskustella nuoren parin kanssa syvällisesti siitä, miten he ovat ruokaidentiteettinsä rakentaneet (molempien sukujuuret tuntien) ja mitä kansallisruoka tarkoittaa heille ja mitä he maailmalla matkatessaan tai kansainvälisiä vieraita saadessaan Suomen ruoasta kertovat.

Se on minulle paitsi ammatillisesti kiinnostava, mutta myös henkilökohtainen asia. Millaisen ruokaperinnön olen lapsilleni välittänyt?

Näkeeköhän nuoripari kansallisruoka-äänestyksessä olevan tolkkua?

Kiinnostavaa.

Lue lisää ja kommentoi

Slow met wild 30.9. Fiskars


img_5110

Kun eilen, sateisena syyskuun viimeisenä päivänä, ajelin Fiskarsiin, tuli jo matkalla hyvä olo.  Tiesin, että on tulossa päivä,  jonka saan viettää lähellä luontoa ja kuulla monenlaisia tarinoita, jotka kumpuavat suoraan sydämestä ja luonnosta.  Olin menossa vetämään  Slow meets wild -ammattilaispäivää, jonka valmistelussa ELO-säätiö oli mukana yhdessä Fiskars Villagen, SlowFood Västnyland rf:n ja Haaga-Perhon kanssa. Perjantain seminaari edelsi viikonlopun festivaalia. 

Slow meets Wild -tapahtuman ensi-illassa oli paikalla noin 50 ihmistä, joiden intohimona on hyvä ruoka, joka tulee suoraan luonnosta.

_mg_4272

Lähes koko ammattilaisjoukko kerääntyi kuvaan Fiskars Villagen isännän, Kari Selkälän ympärille. (Kuva Kati Laszka)

Jo päivän alussa moni vanha tuttu löysi toisensa. Kaikki olivat iloisia tantereesta, jossa alan ammattilaiset  kohtaavat kasvotusten ja pääsevät vaihtamaan ajatuksia ja  syömään yhdessä. Ravintolakoulu Perhon ruokarekka antoi hyvän mallin uudenlaisista ruokaratkaisusta.

Facebookissa virtuaalisesti kohdanneet tapasivat in real life.

Päivän aikana kaksi villiruokamestaria antoi näytteet omasta innostuksestaan. Sami Tallberg kertoi tarinansa:

Villiruoka – Luonnon vihreä supermarketti – avoinna meille kaikille 24/7

Samin tarina avasi luonnon keskellä elävien ihmisten silmät näkemään, että ympärillä kasvaa satoja  kasveja, joista taitavat kokit ja harrastajatkin voivat loihtia herkullista ruokaa. Koska kyseessä oli ammattilaispäivä, oli tärkeää myös pohtia, miten olemassaoleva lainsäädäntö mahdollistaa luonnon raaka-aineiden käytön.

Oli innostavaa kuulla, että sekä elintarviketurvallisuudesta huolehtiva lainsäätäjä  (EU) että lakia valvova viranomainen näkevät tarpeen lisätä mahdollisuuksia luonnon antimien käyttöön.  Viranomaiset kannustavat alan väkeä yhteistyöhön sekä kanssaan että keskenään. MMM:n Kirsi Viljanen kertoo omassa blogissaan tarkemmin siitä mitä tapahtui kun hidas ja villi ja lähi kohtasivat.   Yhtä mieltä oltiin, että Suomen valteista,  turvallisuudesta ja osaamisesta halutaan pitää kiinni. ”Turvallisuus on meille kilpailuetu”, kertoi kohta avattavan tislaamon toimitusjohtaja Susanna Kankare. Hän kertoi, että koulutetut poimijat ovat jo keränneet Fiskarin metsistä esimerkiksi giniin ja akvaviittiin tarvittavat villiyrtit.

Eviran uusi visio: Valvojasta valmentajaksi!

markus-ja-sami

Eräopas ja kokki Markus Maulavirta ja villiruokalähettiläs Sami Tallberg (kuva Kati Laszka)

 

Kun eräopas ja kokki Markus Maulavirta astui reppuineen ja kuksineen lavalle, kuulijakunta hiljeni. Ilman tulitikkuja sytytetyn ”nuotiotulen” tuoksu sai katseet kohti ympäröivää luontoa:

Seuraava seminaari pidetään metsän siimeksessä!

Nokipannukahvit ja pettuletut suomalaisten marjojen kera saavat paatuneimmakin pingottajan verenpaineen laskemaan (puhun itsestäni:-)

Mitä halutaan lisää?

Yhdessä aloittamallamme villiruokakoulutuksella on kysyntää.  Koulutus on viime vuonna pilotoitu. Toistakymmnentä kouluttajaa on valmiina ja villiruokamestarit ovat innolla mukana viemässä asiaa eteenpäin. Olli Takanen ja Juha Turtiainen Haaga-Perhosta kertoivat, että 30 villiruokaosaajaa on jo  saanut todistuksensa.

Nyt  tarvitaan asialle lisää rahoitusta ja uusia koulutuspäiviä ympäri Suomea.

img_5092

Otin kainalooni Haaga-Perhon koulutuspäälliköt Juha Turtiaisen ja Olli Takasen. Iloitsimme siitä, että villiruokakoulutuksella on kysyntää.

Päivä päättyi visiointiin siitä, mitä haluamme mennä ja missä olla 2020 ja 2030.  Paneelissa oli yksi erikoisuus.

All female panel. Uhka vai mahdollisuus?

all-female-panel

Luonnonläheisen ruoan tulevaisuutta pohtimassa ”all female panel” vasemmalta Susanna Kankare (Äkräs Distillery), Anna Mizrahi (Evira), Annika Hannus (Helsinki Wildfoods), Seija Kurunmäki (ELO-säätiö), Toini Kumpulainen (Kuusamo), Minna Junttila (Jamk) ja Kirsi Viljanen (MMM) (Kuva Kati Laszka)

Paneeli ja yleisö olivat samaa mieltä,  että meillä on osaamista ja intohimoa, tahtoa ja tavoitteita. Sekä puhdas luonto ympärillä.

Tarvitsemme lisää yhteistyötä  ja rohkeita tunteisiin vetovia tarinoita sekä paikkoja, joissa verkostoitua!

Päivän yhteenveto tiedotteessa (linkki).

Oma yhteenvetoni päivästä.

”Fiskarsin ympäristö, huikea historia, kulttuuri ja pitkäjänteinen Fiskarsin ja paikkakunnan yrittäjien ja tuottajien yhteistyö on luonut suomalaiselle ruokamatkailulle esimerkin, jota voimme ylpeänä esitellä niin suomalaisille kuin maailmallakin. Vuosi 2017 on hyvä hetki esittäytyä entistäkin rohkeammin. ”

Olemme valinneet  yhteiseksi päiväksi 6.10.2017.

Fiskarsin väki on jo kunnostanut Puimalansa.  Sinne mahtuu yli 1000 ihmistä syömään yhdessä. Mikä sattuma: Samaan aikaan on Fiskarsissa Slow Food Festivaali. Koko kylä, sen taiteilijat ja yrittäjät ovat yhteisellä asialla. Siinä on tolkkua!

Will be continued…2017

suomi100-valkoinen

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Onko halpuuttamisessa tolkkua?

Kun S-ryhmä reilu kuukausi sitten julkaisi halpuuttamiskampanjansa, se sai aikaan ostoryntäyksen. Julkaisu rauhaisana sunnuntaina onnistui hyvin. Henkilökunta oli sitoutettu niin, että hinnanalennukset heti maanantaiaamuna näkyivät kaupoissa. Oltermannia ostettiin kuin Putin-juustoa konsanaan.

S-ryhmän viestinnän osaamista kiiteltiin, Keskokin kadehti.

Suomalaisten usko siihen, että suomalainen ruoka on kallista, sai vahvistuksen. Hinta nousi ykköskriteeriksi myös niillä, joille muutaman sentin ero ruoan hinnassa ei vaikuta mitään toimeentuloon.

Hinta nousi laatua tärkeämmäksi ruoan ostokriteeriksi. Keskustelu siirtyi laadusta hintaan.

Alkoi  S-ryhmän mainoskampanja, johon kuuluivat myös sarkastiset TV-mainokset. Monia niistä pidin yliampuvuudessaan hauskana. Sarkasmi puree. Halpuuttajalla on varaa tehdä näyttävää mainontaa…

Huumoriin perustuvan mainonnan tärkein ominaisuus on, että se ymmärretään.

Moni aiempikin teema herätti närää, mutta ”Maito on kallista” -mainos katkaisi kamelin selän. Maidontuottajat kokivat sen iskuksi vyön alle.

En yhtään ihmettele,  että moni maanviljelijä halkaisee vihreän korttinsa.

Samaa pohtinee moni  Maija Meikäläinen. Yksi asia jäi S-ryhmän mainonnan tekijöiltä huomaamatta: Kuluttaja arvostaa ja luottaa maanviljelijöihin huomattavasti enemmän kuin kauppaan.

S-etukortti

On kiinnostavaa nähdä, mikä on Keskon, Lidlin ja S-ryhmän seuraava viestinnällinen siirto.

Toivotaan, että kauppaketjut tekevät tekoja,  jolla nostetaan suomalaisen laadukkaan ruoan ja sen tekijöiden arvostusta. Hyvä ruoka on hintansa väärtti.

ruisleipäSPS_tr

 

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Terveellistä – riippuu tilanteesta

Viime viikolla Suomi sai ihan omat ravitsemussuosituksensa. Puhuttiin lihasta ja suolasta. Niitä pitäisi vähentää. Juureksia ja ruisleipää lisätä. Helppoa kuin heinänteko.

Kohtuullisuus ja  sallivuus toistui asiantuntijoiden puheissa.

Viime viikolla blogissani kysyin, voivatko kokit ja ravitsemustieteilijät olla samalla asialla.

Ovatko kokit ja ravitsemustieteilijät samaa vai eri mieltä?

Huippukeittiömestari Pekka Terävän ja professori Pekka Puskan rinnalle voidaan laittaa kolmas Pekka: ministeri (vihr.) Pekka Haavisto.  Onhan vastuullisuus tärkeä osa ruoan valintaa. Ainakin naisille, jos on uskominen juuri julkistettuun MTK:n trenditutkimukseen.

Tein terveellisyydestä gallupia twitterissä. Sain ”somekokeilta” vastauksia. Osa puolesta, osa vastaan.

Tottakai hyvä ruoka voi olla terveellistä,  muutamat kokit vastasivat.

Tein tiedusteluja Bocuse d’Or-keittiössä Perhossa, jossa huippukokit valmentajineen valmistautuvat maailmanmestaruuskisaan Lyoniin. Ei tullut mieleen alkaa laskea silmiä ja makuhermoja hivelevän annoksen rasvatasapainoa tai kuitupitoisuutta.  Annokset ovat niin pieniä, että ei niihin kaloreita kovasti mahdu, vaikka söisi useita  ruokalajeja.

Terveellisyys tai keveys ei tule päällimmäisenä mieleen myöskään silloin, kun istuu ystävien kanssa ravintolailtaa  herkuista ja elämän sietämättömästä keveydestä  nauttien.

Ei jokaista ruokaa valmistaessa terveellisyyttä pohdita.

Kun ajelemme mökkipaikoille Helsingistä kohti pohjoista tai itää, syömme monen muun tavoin välipalat tai ateriat kuppiloissa matkan varrella. Ketjuissa tai ketjuttomissa. Niissä tulee ikävä Helsingin lounasravintoloiden salaatteja tai kotiruokaa. Myös kouluruoka maistuisi niillä matkoilla.

Erilaista mönjää pursuavat sämpylät ja leivitetyt ja lämmitetyt paistokset  ranskalaisten kera on monessa paikassa arkipäivää. Niitä joku kulkija joutuu syömään päivittäin.  Riittää Sukulalla töitä, kun  laittaa kuppiloita kuntoon.

Kun matkalla  vastaan tulee lihakeitto, olen ikionnellinen.

Hyvää ja  terveellistä,  on parempi vaihtoehto kuin epäterveellistä ja pahaa! #tiedämitäsyöt on hyvä ohjenuora aina.

 

Lue lisää ja kommentoi

Ovatko Pekat samaa mieltä ravitsemuksesta?

Ensi viikolla se tapahtuu. Jännitys on ohi.  Uudet ravitsemussuositukset julkistetaan  23.1.2014.  Ihan kaikilla suomalaisilla alkaa uusi elämä. Lihavuus väistyy, verenpaineet alenevat, diabetes katoaa. Hörhö-dieettien kiinnostus lakkaa. Iltapäivälehdet kutistuvat, kun kaikki ryhmittyvät  ihastelemaan suosituksia kuin Pohjois-Korean Kim Jong-iliä konsanaan. Elämä on helppoa ja auvoista. Tuskin ihmiset edes kuolevat, jos eivät satu hiihtoladulla oksaan kompastumaan vähäisen lumen vuoksi.

Jos totta puhutaan, mikään ei muutu vaikka uudet suositukset tulevat

Jos joku ei vielä tiedä ravitsemussuosituksista, niin tässä pitkä tarina siitä.  Alla olevassa kuvassa on se  lyhyt versio samasta aiheesta.

Itselle näyttäytyy suurena uutisena se, että PUNAINEN LIHA mainitaan erikseen vähennettävänä, samoin vaalea vilja.

 Tietävätkö suomalaiset mitä on punainen liha ja mitä on vaalea vilja.

Siinä on ruoka-ihmisillä kuluttajille opetettavaa, jotta ei suomalainen riistaruoka ja vastuullinen possu mene brasilialaisen tehonaudan kanssa samaan laariin.

Olisi hyvä, että ravitsemuksen ja ruoan asiantuntijat olisivat laajemminkin samalla asialla.  Viime viikolla Vaasan Leipäseminaarissa Mikael Fogelholm haastoi suomalaiset huippukokit puhumaan myös terveydestä tanskalaisen Noman kokkien tapaan.  Pekka Terävä mainittiin ihan nimeltä asti. Ravitsemuksesta kirjoittava Pronutritinoist Reijo Laatikainen tuntui olevan samaa mieltä.

Mitä suomalaiset kokit ajattelevat terveyden ja maukkauden yhdistämisestä. Entä lihasta? Entä riistasta? Onko niin, että kokit puhuvat edelleen vain kerman ja voin sanomaa?

Mitä sanoo julkkiskokkimme Sasu Laukkonen, Sami Tallberg, Henry Alen, Matti Jämsen, Aki Wahlman, Markus Maulavirta, Ari Ruoho ja  monet muut.

Ja mitä sanoo Pekka?

Voiko Pekka Puska ja  Pekka Terävä olla samalla linjalla? Vai syntyykö siitä mautonta  ruokaa?

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Kinkkua vai nyhtöpossua

Monissa jouluohjeisissa mainitaan uusi possuresepti.

Amerikasta asti tullut pulled pork.

Nyhtöpossu on joulun uusi musta

Hetken jo pohdin, että jätän kinkun laittamatta, ja rustaankin vain perinteisesti laatikot. Imelletty perunalaatikko on välttämätön, vaikka siitä meidän perheessä pitää vain minä. Sekametelisoppaa pitää olla, vaikka se on nuorisolle vitsi. Jospa vaikka uusi vävy pitäisi?  Minulle se tärkeä osa joulua, siis lapsuuden joulumuistoja.

Kun olin jättämässä kinkut kauppaan,  mieleni kuuli 23-vuotiaan poikani äänen.

”Mitä, eikö meillä ole kinkkua”

Ostimme pienimmän mahdollisen kinkun. Tyttäret olisivat olleet tyytyväisempiä kalkkunaan, minulle ja miehelle se on vieras valinta. Kompromissi löytyi. Teen säälittävän pienen kinkun lisäksi nyhtöpossua ja satsaan tosissani kaloihin.

On leppoisaa, kun jouluna saa hetkeksi unohtaa kohtuuden. Se koskee myös intohimoani,  suklaan syöntiä.  Määrittelen joulun joulupäiväksi, jotta ei viikon suklaitten jälkeen tarvitse ensi vuotta aloittaa 2:5-dieetillä, 5:2-dieetin sijaan.  Kumpikaan ei sovi mulle. Jos ei syö,  ei jaksa – edes nukkua.

Hyvää joulua kaikille blogini lukijoille.

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Onko professorin sana totta?

Viime viikoilla on ruoka taas ollut  kovasti otsikoissa.  Se on varma joulun merkki. Toki ruoka ravitsemussuosituksineen ja ympäristönkuormituksineen on pitkin vuotta 2013 ollut kuuma peruna.

Uusi piirre uutisoinnissa on se, että nyt on otettu professorit kehiin.

Asialleen uskollinen  professori Kari Salminen kertoi Kehittyvä Elintarvike -ammattilehdessä (6/2013) taas kerran, että voin parjaus on väärää tietoa. Siitä pienilevikkisestä ammattilehdestä ei suurta kohua syntynyt, eikä siinä ollutkaan mitään uutta.

VOI_Salminen 2013 001

Onneksi professori Pekka Puska ei enää tartu rasvakiistaan. Hän jää eläkkeelle.

Hän puhuu  nyt sote-uudistuksesta -  oikein viisaasti.

12.12. Iltalehti otsikoi isoin mainoksiin:

Professori tyrmää kevytmargariinit.

Iltalehden lehtijuttu kertoi vanhan totuuden: kevytlevitteessä on vähemmän rasvaa, siis vähemmän myös hyvää rasvaa.

Kevytmargariini onkin pahaksi

 

13.12. tuli ulos tieto nitraatista. Otsikot huusivat:

”Lapsille vain kaksi nakkia viikossa!” 

Kohu-uutinen oli peräisin Eviran riskien arviointihankkeen uutisoinnista.  Uutinen oli vanha. Se on kuultu esimerkiksi vuosi sitten.  Syynä nitriitin lisäksi suola ja muut lisäaineet. Jäin kaipaamaan  puolustuspuhetta professori Eero Puolanteelta.

Kun oikein tarkasti lukee näitä kohu-uutisia, voi kaikista löytää yhden yhteisen sanoman. Se löytyy Mikael Fogelholmin (joka syö jäätelöä!) kirjoituksista ja niin  myös Kari Salmisen ”kohu”kirjoituksesta. Viimeisestä kappaleesta.

Kaikki ruoka on sallittua, kun sitä syö kohtuudella.  Se on myös kaikkien professorien mielestä totta.

VOI 2_ Salminen 2013 001.kohtuus jpg

Ja mikä parasta.

Jouluna sen tolkun ja kohtuuden saa päiväksi unohtaa.  Siihen yhtynevät kaikki professorit.

Onko tolkkua -blogi siirtyy joulun viettoon ja palaa välipäivinä.

Tolkuttoman hyvää joulunaikaa professoreille ja kaikille muillekin.

 

 

 

Lue lisää ja kommentoi

Villiruokaa lännessä ja idässä

Mies lähti hirvimetsälle Itä-Suomeen. Heidän hirviseurueellaan on viisi lupaa. Kolme vasikkaa on nyt kaadettu. Muutama aikuinen  juoksee vielä.

Minä olin pienen toimittajajoukon kanssa maistelemassa hirvestyksen saloja Länsi-Suomessa, Porin seudulla eli  A.Ahlströmin ruukkialueella Noormarkussa. Paikassa kehitetään luontopalveluja ja sen ovet ovat auki myös vieraille. Saimme ruokaa kaikille aisteille.

Tunsimme luissa, ytimissä ja sielussa saman, jonka ymmärsin teoriatasolla keväällä Haltian auditoriossa pidetyssä Sitran seminaarissa.

Luonnosta hyvinvointia ja uutta palveluliiketoimintaa- seminaarissa minua vakuutti erityisesti Metsäntutkimuslaitoksen professorin Liisa Tyrväisen puhe. Tutkitusti luonnolla on monia terveysvaikutuksia!

Kirjoitan nyt tästä matkasta luontomatkana. Yhtä hyvin voisin kirjoittaa talousasioista  tai suomalaisen muotoilun kehittäjistä.  Villa Maireasta on kirjoitettukin paljon. Voisin kirjoittaa myös ruokakulttuurista. Vaikkapa kirjasta Parempi pyy padassa.  Ajankohtainen aihe olisi myös Noormarkun ja Kauttuan saama Paistinkääntäjien kilpi. 

Jokaisella paikalla on oma historiansa  ja omat erikoispiirteensä,  joita kannattaa viisaasti hyödyntää.

On suuri puute, ettei blogissa voi välittää tuoksuja eikä loppusyksyn pakkasen kirpeyttä. Vain kuvat voi välittää. Tunnen suurta iloa siitä, että luontopalvelutarjonta ja villiruoka saa siipiä alleen. Tutkimustenkin mukaan luonto ja sieltä saatava ruoka on tärkeää yli 80%lle suomalaisista. Suomi on täynnä mahdollisuuksia kehittää luontomatkailua myös ulkomaalaisille. Meillä riittää terveysmetsiä.

Food from the wild nature.

Aiomme olla täällä vielä sadan vuoden kuluttuakin. Pidämme huolta luonnosta kaikin keinoin.
Toimitusjohtaja Peter Ahlström vieraita vastassa erämaajärvellä.
Tulilla syötiin villiruokaa: riistaa, poroa, villikalaa ja puolukoita

Tulilla syötiin villiruokaa: riistaa, poroa  ja puolukoita ja kalaa. Isäntänä kodalla Peter Ahlström

Metsästäjä-lehden Marja Martikainen kalastaa. Henri Vaarala opastaa.

 ”Suomen puhdas luonto tuottaa puhdasta villiruokaa myös riistan muodossa”

Antti Impola, Suomen Riistakeskus (Pori) lehdistötilaisuudessa Noormarkussa 21.10.13.

Onko ampuja osunut oikein, kyselen minä?

Onko ampuja osunut oikein, kyselen minä?

 

”Suomalaiset marjat erityisesti mustikka on kovassa huudossa Japanissa”

Pasi Anttila kertoi, että Polarica on Pohjoismaiden suurin poron ja marjojen viejä. Se tarjoaa maistuvia luontoelämyksiä myös niille, jotka eivät itse niitä metsästä tai poimi.

Kotanaurua. Helena Saine-Laitinen ja Sami Tallberg.

Seitsemän ruhoa. Neljäs ruho ammattitaitoisissa käsissä.

Viikonlopun saalis oli seitsemän hirveä. Neljäs ruho paloittelussa ammattitaitoisissa käsissä.

A.Ahlström Noormarkku lokakuun illassa

A.Ahlström Noormarkku lokakuun illassa

Metsästyskortin lunastaneita henkilöitä Suomessa on noin 308 000  eli noin 6 % väestöstä.   Naisia on noin 19 000.

Kun tulin matkalta, soitin isännälle Itä-Suomeen ja kerroin, että aion suorittaa metsästyskortin. Ensi vuonna heidän  seurueessaan on joko yksi ajomies lisää tai ihan kortillinen metsästäjä. Toivon, että intoni pysyy ja ensi syksynä Suomessa yksi metsästyskortin suorittanut nainen enemmän.

Lue lisää ja kommentoi

Se keittiön pursuava laatikko

Aika ajoin siivoan ja järjestän keittiön laatikot ja kaapit. Heitän turhat korkit ja parittomat kannet pois. Pysyy jonkunlainen järjestys ja tavarat löytyy. On vain yksi paikka, johon kajoaminen on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Se keittiön laatikko, johon kerään parhaita reseptejä lehdistä ja esitteistä. Kokeiltuja, kokeilua odottavia.  Usein kokonaisia lehtiä. Viime aikoina laatikkoon on kerääntynyt myös suuri joukko netistä printattua materiaalia. Olen nähnyt vastaavia laatikoita muissakin keittiöissä.

Eikä siinä vielä kaikki. Keittiön laatikko on alkanut laajentua eteisen laatikoihin. Kaikkien tärkeimmät  aarteet ovat parhaiden keittokirjojen välissä. Ja niitäkin on siunaantunut hyllymetreittäin.

Alussa_pelkk_kaaosjpg

Viikonlopun aamuna päätin ottaa pusuavat laatikot hallintaan. Uskoin työhön kuluvan puolisen päivää. Lopulta jo parissa tunnissa vuoresta lehtileikkeitä, vanhoja kansioita ja printtejä, kehkeytyi varsin selkeä yksi kansio: Hyvät 2013.

Kokonaan koskematta jätin ensimmäisen 70-luvun puolivälissä aloitetun kansioni. Silloin vielä liimasin reseptit pahville ja joskus muovitinkin. Taikinatahrat rahkapiirakkaohjeessa tuovat monta mukavaa muistoa.  Myös käsinkirjoitetut suureksi osaksi isosiskolta saadut reseptit säilytin.

Pursuava kansio

Pursumisilmiö

Roskis_kiittt_

Paperinkeräykseen

 

Valtaosa ”aarteista” päätyi  paperinkeräykseen. Oma pää selkeni. Muistot syvenivät.

Ei pursua enää keittiön laatikko. Tai pitäisikö sanoa, että ei pursua vielä.
Keräilyvimma varmaan jatkuu, vaikka sitten 70-luvun on syntynyt sellainen apuväline kuin internetti.

k_sinkirjoitetut

Kolme keittokirjaa ylitse muiden: Kestikirja (1978), Tervetuloa meille (2007) ja Leivomme Anni-Helenan kanssa (1985.)

 

Lue lisää ja kommentoi

Onnen numero 999

Tänään tapasin ihmisiä, joiden kanssa tulen jatkossa tekemään töitä.
Tapasin Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija 2014 -järjestelytiimit. Ja tapasin Bocuse d’Or-kilpailija Matti Jämsenin. Hän harjoitteli Perhon keittiössä. Ilmassa oli upeita tuoksuja. Silmistä paistoi innostus.

Soittelin ihmisille, joiden kanssa olen viime vuosina saanut tehdä töitä. Kerroin etukäteen huomenna julkitulevasta työmuutoksestani.  Monen entisenkin työkaverin kanssa yhteistyö jatkuu, vaikka oma roolini lokakuussa muuttuu.

Suunnittelin hyvän yhteistyökumppanini kanssa uudistuvan blogini ilmettä. Opettelin luopumaan entiseen työhöni liittyvästä haasteesta, annoin sen kollegan hoitoon.

Tästä päivästä jäi hyvä olo. Tiedän, että tärkein asia uudessakin työssä toteutuu.
Saa olla tekemisissä mukavien, osaavien ja ahkerien ihmisten kanssa.
Ja sellaisten asioiden, joille sydän palaa. Päätin, että tämä 65. onkotolkkua -bloggaukseni
on minulle twiitti numero 999.  

Olen onnekas. Tästä on hyvä jatkaa.

Lue lisää ja kommentoi