— Onko tolkkua?

Resilienssin aika

Tunnustan, että joku aika sitten googlasin sanan resilienssi merkityksen, kun huomasin, että siitä alettiin enenevästi kirjoittaa niin mielen, työelämän kuin luonnonkin hyvinvointia käsittelevissä jutuissa, enkä ihan ollut selvillä sanan koko sisällöstä.

Resilienssi on selviytymiskykyä muuttuvissa tilanteissa

Tykkäsin kovasti tavasta, jolla Riikka Suominen Vihreässä langan artikkelissaan asiaa pohjusti:

Resilienssi tarkoittaa pärjäämistä vastoinkäymisistä huolimatta. Taidosta on viime vuosina puhuttu entistä enemmän. Resilienssi on pinnalla, koska ihmisiltä odotetaan työelämässä sietokykyä ja vahvuutta. Myös ilmastonmuutos lisää todennäköisesti arkielämän vastoinkäymisiä: sähkökatkoja ja äärisäitä.

Resilienssin merkitys tuli esiin, kun 90-luvulla tutkittiin, miksi osa Lontoon slummien lapsista selviytyi  kovista oloista huolimatta. Tutkimus osoitti, että selviämiseen vaikuttaa kolme asiaa:  ihmisen oma harjoittelu, yhteisön toiminta ympärillä ja koko yhteiskunnan rakenteet.

Ilmastonmuutos ja resilienssi

Nyt koronan aikana on koeteltu paitsi yksilöiden, myös yhteiskunnan resilienssiä.  Yhteiskunnan resilienssin sanotaankin näkyvän parhaiten kriiseissä.  Korona loi uskoa siihen, että sekä yksilö että yhteiskunta voivat tehdä nopeitakin muutoksia toimintatavoissaan, kun on pakko. Koronan luoma pakko ymmärrettiin. Nyt käydään paljon keskustelua siitä, miksi ilmastomuutoksen tuomaa pakkoa ei ymmärretä.

Miksi ilmastomuutoksen tuomaa pakkoa ei ymmärretä?

Hyvän kysymyksen aiheesta esitti Hesarissa Valtteri Parikka:  Miksi koronavirusta vastaan taisteltiin, mutta ilmastonmuutoksen torjunta on vain hössötystä ja piiperrystä? Hänen omaan vastaukseensa on helppo yhtyä: ”Ehkä juuri nyt etenevä pandemia on helpompi hahmottaa kuin vähitellen tapahtuva ilmastonmuutos.”

Jotta yhä suurempi joukko hahmottaa että ilmastonmuutos on iso  kriisi, tarvitaan yhä enemmän paitsi tietoa, myös monia, erilaisia asiaa eteenpäin vieviä voimia. Näin yhteiskuntaan saadaan ilmapiiri ja rakenteet, jotka tukevat muutoksia, joita nyt on pakko tehdä.
Nyt tarvitaan edelläkävijöitä, jotka näyttävät, että muutoksissa ei kyse ole elämän kurjistumisesta vaan siitä, että muutoksin mahdollistamme hyvää elämää sekä nykyisille että tuleville sukupolville.  Ilman muutoksia sitä hyvää elämää ei ole luvassa. Hienoa, että nuoret ovat aktiivisia. Olisi järjenvastaista, jos tätä isoa kriisiä eivät olisi ratkaisemassa myös suuret ikäluokat elämänkokemuksineen.

Aktivistimummot ja resilienssi

Resilienssin on todettu kasvavan iän myötä. Elämänkokemus auttaa käsitelemään myös vaikeita tunteita ja tilanteita.  Ongelmanratkaisukyky, joustavuus, itsesäätelykyky ja optimismi kasvavat iän myötä. (Lue lisää Mieli-lehden artikkelista)

Kun loimme Aktivistimummot-liikkeen manifestiä, emme käyttäneet sanaa resilienssi, vaikka sitähän siinä tarvitaan, mummoviisaudessakin. Haluamme luoda maailmaa, jossa yksilöt ovat valmiista muuttumaan käytöstapojaan ja yhteiskunnan rakenteet muuttuvat kestävää elämää suosiviksi. Manifestissämme sanotaan:

Rakennamme yhdessä yhteiskuntaa, jossa kohtuus säätelee  elämänlaatua, oikeudenmukaisuuden merkitys ymmärretään ja empatia on perusarvo.

Ilahduin lukiessani ympäristöetiikasta väitelleen Suvielise Nurmen haastattelua.

”Mahdollisuus valita oikea ja hyvä silloinkin, kun se on vastoin omaa etua ja vaistoja, erottaa ihmisen muista lajeista. Moraali on ihmisen taito suojella hyvää elämää.”

Vaikka sanat moraali, empatia ja toivo, saattavat tuntua yleviltä sanoilta, ne ovat juuri niitä asioita, joita tarvitaan muuttumiskyvyn ja -halun (eli resilienssin) rinnalla, jotta voimme varmistaa tulevaisuuden hyvän elämän.

Empatia on ihmisen taito suojella hyvää elämää.  Monia asioita voidaan korvata tekoälyllä. Emptiaa ei voi. Muun muassa siksi mummot ovat olemassa.

Kesän iloa, ja toivoa tämän Pelata Pörriäinen -kuvan myötä.

 

Kuva: Biodiversity Heritage Library, Annukka Palmen-Väisäne

ps. Julkaisin tämän blogin myös Aktivistimummot-sivuilla.